Uutta vuotta…

…mutta vanhoja kujeita. Lauantaina aloiteltiin kevätkauden omatoimitreenit tutulla kokoonpanolla. Tehtiin keppejä helpon ja improvisoidun radan osana, lisäksi keinua erillisenä ja puomin kontakteja. Lennu aloitti tekemällä muistinvirkistykseksi yhdet pelkät kepit, jotka menivät hienosti. Ekaa kertaa radan osana keppejä tehtäessä vauhtia tuli vähän liikaa, ja tyyppi ei kääntynytkään tokaan väliin, vaikka sinänsä lähti pujottelemaan hienosti. Ja oli kiva nähdä, että kepeille ainakin mennään innolla ja vauhdilla. Onnistuneitakin toistoja saatiin molemmilta puolilta ohjaten, mikä oli hyvä. Keinua tehtiin 2 kertaa 3 toistoa, kaikki maksimuurin palikan päältä avitettuna. Ei ratkaisevaa eroa aikaan ennen joulua, eli palikat eivät tämän suhteen ole loksahtaneet tauon aikana paikalleen. Lennu menee keinulle ihan mielellään, mutta suhtautuu keskikohtaan ja keinahdukseen skeptisesti. Puomin kontakteja tehtiin taas kahden targetin avulla. Hyvin sujuu, mutta sitten pitäisi alkaa häivyttää sitä ekaa targetia, mikä onkin varmasti haastavampi homma.

Hyvää ja onnellista vuotta 2014 lukijoille 🙂

Kiirettä pitää

Pahoittelut kaikille lukijoille (niille n. kahdelle) ennakoimattomasta blogihiljaisuudesta. Kaiken maailman asiat, jotka kai kuuluvat siihen elämäksi kutsuttuun konseptiin, ovat nähtävästi ajaneet blogin ohi. Raportoimatta taitaa olla parit syksyn viimeiset omatoimitreenit, joista yhdellä kerralla oli taas Minttu luotsaamassa meitä. Muisti pätkii niin, että täyttä varmuutta siitä, mitä milläkin kerralla tehtiin, ei ole. Mintun kanssa tehtiin ainakin takaakiertoja, jotka meiltä kaikilta (tai ainakin kaikkien koirilta) sujuivat koutsin mukaan erinomaisen hyvin. Lennun keinuprojekti jäi syyskauden päätteeksi ihan hyvään vaiheeseen. Varmuus on lisääntynyt ja jännitys vähentynyt, mutta edelleen on tehty pienen korokkeen avulla. Keväällä sitten jatketaan ja hankkiudutaan apureista eroon. Kevätkaudella treenit jatkuvat samalla porukalla samassa paikassa, mutta lauantaisin. Tavoitteena kai keinu kuntoon ja kisaamaan? Tähän joulun tienoille meille tuli ihan kunnon agitauko, mikä tekee varmasti ihan hyvää.

Muun kuin agin saralla tähän väliin on mahtunut yksi trimmi, jossa tukkajumala yllätti kasvattajan positiivisesti, sillä Lennun turkki oli kuulemma parempi kuin koskaan. Turha pörheys ja liiallinen laineikkuus oli kadonnut. Ilmeisesti Furminatorista ja ruokavalion osittaisesta vaihtamisesta on ollut apua. Jatkamme samalla linjalla. Perus arkeen ei ole kuulunut lenkkeilyä ja pieniä temppuja kummempaa. Lennu on oppinut tulemaan jalkojen väliin ”väliin”-käskyllä, ja viime aikoina siihen on yhdistetty peruuttaminen jalkojen välissä ihmisen kävellessä takaperin. Sehän on melkein valmis koiratanssikuvio, eikö… Lenkeillä Lennu on viime aikoina kunnostautunut erittäin epäilyttävien ja potentiaalisesti vaarallisten tolppien komentamisessa. En tiedä mikä mörkökausi nyt (lähemmäs 3-vuotiaana) on meneillään, mutta yksi tietty tolppa on viime aikoina saanut kuulla kunniansa. Samoin kuin mm. väärin pysäköity auto. Toisinaan hiukan epäilyttää myös vilkkuvaloilla varustetut koirat. (Katsoisi peiliin, niin tietäisi, että itse näyttää ihan yhtä ufolta punaisen valonsa kanssa.)

Omaan elämään on kuulunut myös hepat ja ratsastus, joka on viime aikoina tarjonnut ihan onnistumisen elämyksiä. Oma, paras pienryhmämme on ollut syksyn paras juttu. Tuntuu, että joka kerta on oppinut ja ymmärtänyt ainakin jotain pientä. Vaikka pienryhmän hinta välillä vähän huimaa, on ero isossa ryhmässä ratsasteluun kuitenkin niin suuri, että se on joka euron arvoista. Ratsuna on pääasiassa ollut kiltti ja reipas Florentine, jonka kanssa tietysti on omat haasteensa kun pitäisi taipua koulukiemuroihin. Esteitä on hypätty Rasmuksen kanssa, joka on siihen hommaan ihan paras.

Lennart-herra ja ihminen toivottavat kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Pimeää putkea

Tänään tehtiin se viimeksi pois jäänyt radan osa, jota täällä: Rata esittää numerot 8-12. Muutettiin rataa niin, että suoran putken sijaan tuli pussi ja kaksi hyppyä, joista aloitettiin ja joihin lopetettiin. Treenikavereina tänään oli Elli ja Pipsa. Ensimmäistä kertaa putkelle nro 12 tullessaan kaikki kolme irtosivat hienosti, mutta eivät ihan menneet putkeen. Elli ja Lennart esittivät hienon hypyn putken yli ohjaajaa kohti, ja Pipsa sukelsi putken väärään päähän. Kaikki kuitenkin hiffasivat jutun jujun nopeasti, ja sitten alkoi sujua. Itse olin tosi yllättynyt siitä, että Lennu irtosi putkeen niinkin hyvin. Haasteita radalla tuotti hypyt 9-11, joissa oli tehtävä persjättö ja tarkasti ajoitettu valssi, jotta koira saatiin hypylle nro 11. Valssit tuppasivat olemaan liian myöhäisiä meillä kaikilla, ja niitä sitten ihmeteltiin yhdessä.

Lennun kanssa tehtiin lisäksi keinua muurin palikan päältä. Hienosti meni. Vauhtia alkaa olla enemmän ja enemmän, ja tuntuu, että keinuongelma on ihan mahdollinen voittaa tällä taktiikalla. Ehkä ensi kerralla vielä helpotettua, ja sitten sitä seuraavalla jo ihan taviskeinua. Loppuun otettiin vielä puomin kontakteja kahden targetin avulla. Vauhti puomilla on hieno, kun namipalkka odottaa edessä. Malttaa odottaa lähtölupaa kiltisti ja lähtee vauhdilla. Hyvä siis.

Loppuun muutamat maisemakuvat. Kolme ensimmäistä eiliseltä golfkenttälenkiltä, jossa Lennu sai taas olla vapaana, kunnes vähän ennen sorsapaistiapajia otin sen hihnaan. Veden valtaama metsä on tämän päivän treenireissulta. Ei tämä marraskuukaan hassummalta näytä.

Eilisen opit

Blogin innokkain vakiolukija onkin jo ehtinyt kaivata eilisen treeniraporttia, joten tässä tulee. Eilen saatiin taas pitkästä aikaa harjoitella Minttu-koutsin valvovan silmän alla. Rataan mahtui ennakoivaa valssia, pimeää putkea ja muita haasteita. Vältyimme Mintun suunnittelemalta hyvin haastavalta ulkokautta mutkaputkeen lähetykseltä, koska kyseinen osa ei tilan rajallisuuden vuoksi mahtunut mukaan. Lupasimme kyllä tehdä nyt pois jääneen osan radasta ensi kerralla omatoimisesti.

Alkuperäinen rata näytti tältä: Rata Kuvasta 11 ja 12 jäivät pois ja 10 aseteltiin vähän eri tavalla. Aloitimme Lennun kanssa ekana radalla. Muuten hyvä, mutta vauhti ja into oli hukassa. Minttu kehotti ottamaan aikalisän ja pallot käyttöön, jotta saatiin terrieri hereille. Pienen riehumisen jälkeen olikin jo ihan eri meininki, ja päästiin paremmalla vauhdilla radalle. Putkeen lähetyksestä (7 ja 13) jäi muistiin laitettavaksi, että paino koiran puoleiselle jalalle, ja käsi alhaalla huolellisesti lähetetään. Ja katsotaan itse sinne, minne sen koiran olisi tarkoitus mennä. Kuin keilatessa siis. Haasteita tuotti käännös muurille, jonka itse sössin lahjakkaasti olemalla muurin tolpan kohdalla niin, ettei koira nähnyt koko estettä ja kääntyi putkesta liian jyrkästi. Muistetaan siis miettiä niitä linjoja niin, että esteiden suorittaminen on koiralle mahdollista… Viimeiseksi hiottiin vähän alkua, eli hyppyjä 1-6. Jätin Lennu lähtöön ja menin itse 2. hypyn taakse. Opettelin ottamaan heti lähdössä suoremman linjan 4. hyppyä kohti ja luottamaan siihen, että Lennart-herra hyppää siinä matkalla 3. hypyn vähän vähemmälläkin saattelulla. 4. hypyllä sitten ennakoiva valssi, joka toimi ihan hyvin. Mintun mukaan Lennu lukee hyvin kaikkia ohjauksia ja tekee hommia hyvin, kunhan on oikeassa vireessä. Eli muistetaan herättää koira ja tarvittaessa riehaannuttaa leikkimällä ennen kuin aletaan tehdä mitään harjoituksia.

Radan lisäksi Lennu teki keinua kaksi kertaa kolme toistoa. Tällä kertaa muurin palikan päältä, eli vähän korotettuna, mutta vähemmän kuin viimeksi (koska pöytä oli radan toisella puolella olevalla seinustalla, enkä viitsinyt häiritä radalla olevia). Meni reippaammin kuin viimeksi. Edelleen stoppaa keskikohtaan, mutta nyt tuli jo reippaasti siihen asti, missä keinu alkaa kallistua. Edistystä siis. Kepitkin tehtiin muutamaan otteeseen. Lennu lähtee edelleen kepeille tosi innoissaan, ja meinasi taas muutaman kerran livistää keinun jälkeen ihan omin päin kepeille. Harmillisesti tällä kertaa tuli kuitenkin muutamia virheitä, kun intoa oli enemmän kuin keskittymiskykyä. Täytyy nyt vain yrittää panostaa laatuun määrän sijaan, ja saada aikaan virheettömiä suorituksia.

Ensi kerralla jatketaan radalta pois jääneen osuuden kimpussa, ja sitten marraskuun loppupuolella Minttu tulee taas uudestaan tarkistamaan missä mennään. Kiitos taas erinomaisesta ja havainnollisesta opastuksesta 🙂

Muuten Lennart-herran viikonloppuun kuului harvinaisempaa luksusta, nimittäin vapaana juoksentelua. Lennuhan ei juuri pääse olemaan vapaana täällä kaupungissa, koska lähimetsäpoluilla on kaikkialla autotiet ja asutus sen verran lähellä ja pupuja sen verran paljon, että en ole uskaltanut ottaa riskiä. Talven lähestyessä viereinen golfkenttä kuitenkin vapautuu golfareilta, ja päätin kokeilla miten vapaana olo siellä sujuu. Kenttä tuntuu turvallisemmalta, koska se on aika monelta puolelta aidattu ja muutenkin rajoitetumman tuntuinen kuin sitä ympäröivät metsät. Ja hyvinhän se sujui. Lennu spurttaili innoissaan ympyrää heti kun tajusi olevansa vapaa, mutta pysytteli kuitenkin lähellä ja tuli kutsusta luokse (mistä lihapullapalkka, luonnollisesti). Ihmisten tullessa vastaan se tuli oikeastaan pyytämättä vierelle ja pysytteli siinä kunnes oli menty ohi. So far so good, mutta sitä en tiedä mitä tapahtuu jos pupu loikkaa eteen. Ajattelin kuitenkin käydä kentällä ulkoilemassa niin kauan kuin sää sallii (= ei ole lunta, sillä lumen myötä hiihtäjät valtaavat kentän). Valaistusolosuhteet kuitenkin rajaavat nämä mahdollisuudet käytännössä yhteen kertaan viikossa, sillä arkisin emme enää ehdi valoisan aikaan ulos, ja hämärässä tai pimeässä taas ei tulisi mieleenkään päästää terroristia vapaaksi, koska silloin ne tupsuhännät ovat ihan joka paikassa. Kuten myös paikallinen kettu. Vaikka luulisi, että niillä olisi toisensa pois sulkeva vaikutus.

Sunnuntai

Tänään mentiin taas. Tehtiin putkista ja hypyistä koostuvaa rataa, jossa testattiin erilaisia ohjauksia, mm. pakkovalssi ja vastakäännös. Vastakäännös on kyllä siitä hauska, että se tuntuu olevan koiralle selkeä ymmärrettävä ohjaus. Vastakäännöstä ensi kertaa tehneetkin koirat tekivät hienoja tiukkoja käännöksiä, kunhan ohjaajat vain saivat askeleet kohdalleen 😉 Keinulla otettiin pöytä avuksi, ja helpotti heti. Edelleenkin Lennu jännitti heilahdusta, mutta tuli kerta kerralta aina ihan hippusen rohkeammin. Otettiin tunnin aikana kaksi kolmen toiston settiä, ja ensi kerralla jatketaan. Inhottavan keinun vastapainoksi Lenskari sai tehdä ihania keppejä. On se kyllä hassu, kun pujottelee niin mielellään ja reippaasti. Tekniikka ei vieläkään ole ihan parasta ja nopeinta laatua, mutta vauhti paranee joka kerta. Ja suoritukset ovat virheettömiä. Hieno terrieri! Kunhan keinu saadaan kuntoon (joskus kevääseen mennessä), ei virallisiin kisoihin osallistumisen esteenä olekaan enää muuta kuin se, että siinä vaiheessa tarttis kai kuulua johonkin seuraan…

Oho!

Viime sunnuntain treeniraportti onkin päässyt ihan unohtumaan. Treenattiin taas lyhyehköä rataa, jossa persjättö tai valssi tuli joka hypyn väliin. Lennu teki hienosti, ei ongelmaa. Lopputunnista kokeiltiin takaaleikkauksia targetin avulla, mutta possu varasti muutaman kerran hypyn ohi palkalle. Onnistuneitakin toistoja saatiin kuitenkin jokunen. Palkkailin radalla usein ja etenkin mutkaputken jälkeen. Tavoitteena edelleen vahvistaa sitä putkeen menoa. Kepit tehtiin hypyn takaa, ja hienosti meni. Muutaman kerran Lennu syöksyi innoissaan edelle, jolloin lopettikin pujottelun kesken havahtuessaan yhtäkkiä siihen, että on menossa omin päin, ja minä olen jossain selän takana. Edestä vedättämistä kestää kuitenkin hyvin, samoin kuin etäisyyttä sivusuunnassa. Keinuakin tehtiin, mutta keskikohta on vieläkin vaikea. Lennu syöksyy keinulle innoissaan, mutta tyssää ennen keskikohtaa ja jää arpomaan uskaltaako vaiko ei. Täytyy varmaan alkaa harkita uusia metodeja keinun opettamiseen.

Muuten ei kuulu ihmeempää. Viikko on jo puolessa välissä!

Ohjauskuvioita, keppejä, keinua, syksyn värejä ja puuroa

Siinäpä tämän kerran aiheet. Tänään treenailtiin taas, ja tällä kertaa otettiin hyväksi havaittu ratapohja, joka on kuvattu täällä ja täällä. Tuohan on siitä kätevä, että siinä voi harjoitella varmaan mitä ohjauskuvioita tahansa. Lenskarin kanssa testattiin persjättö, niisto, takaakierto, välistäveto ja pakkovalssi, jota ekan kerran harjoittelimme Annen opastuksella jokin aika sitten. Lisäksi otettiin putkeen irtoamista vähän kauempaa, tavoitteena ettei aina tarvitsisi saatella ihan sinne suulle asti… Muistiin jäi seuraavaa: Lennun saa suoralla hyvään vauhtiin kunhan vain muistaa odotella putkella ja sitten pinkoa täysiä koira mukanaan. Persjätöt ja takaakierrot sujuvat hyvin. Niiston ja pakkovalssin kanssa saa olla tarkkana ajoituksen kanssa, sillä koira on sen verran tarkkana kuin porkkana, että korjaa kyllä suunnan väärään, jos ohjaaja yhtään hätiköi. Pakkovalssi on kyllä kätevä kuvio, kunhan onnistuu ohjaamaan sen oikein.

Ohjauskuvioiden lisäksi tehtiin keppejä joitakin toistoja, joista jokainen ilman virheitä ja ilahduttavalla vauhdilla. Sivusuunnassa etäisyyttä saa olla aika paljonkin. Käytiin taas myös keinun kimppuun. Targetit puolen välin jälkeen ja maassa lopussa. Lennu ei edelleenkään ole kovin ihastunut keinun keskikohtaan, mutta haluaa silti aina yrittää uudestaan. Ehkä hiljaa hyvä tulee. Teemme keinua nyt joka viikko, ja jos edistystä tulee, niin jatkamme tällä tavalla. Jos ei tule, niin aloitamme alusta. Keinun jälkeen otettiin vielä pari iloista toistoa puomilla targetien avulla. Vauhdilla menee.

Treenien ulkopuolella olemme nauttineet syyssäistä ja -maisemista. Ulkona on huikein ruska vuosikausiin, jos ette ole sattuneet huomaamaan. Suorastaan hämmentävän kirkkaat värit ja bonuksena vielä auringonpaistetta vapaapäiville. Tämän vuodenajan ainoana miinuspuolena on liian nopeasti lyhenevä päivä, jonka vuoksi arki-iltaisin ei enää meinaa ehtiä valoisan aikaan ulos.

Uusi satsi Yrjölän puuroa on jäähtymässä, ja huomenna taas uusi viikko.

Omatoimista

Tänään aloiteltiin syyskauden omatoimitreenit entuudestaan tuttujen Ellin ja Pipsa ja uuden treenikaverin Martan kanssa. Tehtiin Popparin treeneistä kopsattua rataa, jonka Anne on kuvannut täällä. Korvattiin esteenä nro 7 oleva putki pussilla. Persjätöt 4:n ja 5:n ja 6:n ja 7:n välissä. Olen nyt näköjään mieltynyt näihin persjättöihin, vaikka joskus aikoinaan valssi tuntui omalta ohjauskuviolta. Nykyisin kuitenkin persjättö tulee yleensä luonnostaan, ja Lennu lukee ne hyvin, joten miksipä ei niitä sitten käyttäisi. Tuntuu, että hieman hitaamman typpisen koiran kanssa ne ovat käteviä, koska tuntuvat hidastavan vauhtia vähemmän kuin valssit. Lenskari teki muuten hyvin, mutta yllättäviä ongelmia aiheuttivat viuhakamaisesti sijoitetut hypyt 8-10, joissa Lennu tuli 8:n jälkeen jostain mystisestä syystä vasemmalle puolelleni, mikä vaikutti tosi epäloogiselta. Niitä sitten hiottiin pariin otteeseen, mutta uudelleen koko rataa ottaessa ongelma toistui. Varmaan käännyn itse liian jyrkästi tai jotain muuta mystistä (ehkä persjättöihin harjaantunut koira sitten luki siinä sellaisen?). Kepit menevät nykyisin hienosti, myös vasemmalta puolelta ohjaten, mutta oikea sisäänmeno ei ole varma. Saattaa siis mennä vasemmalta sisään. Oikeaa sisäänmenoa olisi varmaan hyvä vahvistaa verkolla tai muulla sellaisella, mutta treenipaikassamme näitä välineitä ei taida olla. Mutta plussaa aina vaan varmemmasta ja vauhdikkaammasta pujottelusta. Kävipä tuo kerran selkäni takanakin vetäisemässä kepit ihan omin päin, kun tarkoitus oli vain kävellä ohi. Pätevä poika!

Lopputunnista tehtiin vähän putkeen lähetystä pimeästä kulmasta targetpalkalla. Muuten oikein hyvä, mutta ekalla yrityksellä Lennu päätti valita vieressä olevan, kaikkien aikojen lempparinsa pussin putken sijaan… Lisäksi tehtiin puomin kontakteja targetilla, ensin pelkkää alastuloa ja sitten koko puomia. Pysähtyy ja pysyy hienosti. Targettien avulla on saatu koko puomi niin kivaksi ja kiinnostavaksi, että vauhti on kokonaista puomia tehdessä tosi hyvä.

Treenien jälkeen kotiovelle päästyämme Lennu halusi yhtäkkiä syödä kaiken löytämänsä ruohon portaan vierestä. Siihen asti kotimatka oli mennyt ihan normaalisti, käytöksessä ei ollut mitään poikkeavaa, eikä ruoho ollut kiinnostanut. Sisälle päästyämme se nieleskeli ja nikotteli ja lipoi huuliaan. Rauhottui kuitenkin aika pian nukkumaan. Muistin, että saman tyyppinen tilanne oli myös viikko tai kaksi sitten. Googlettelun perusteella aloin epäillä, että kohtaus johtuu närästyksestä tai jostain sen tyyppisestä vatsavaivasta. Lennu sai ensiavuksi maustamatonta jugurttia ja pääsi ulos. Ulkona se oli kuulemma edelleen halunnut syödä ruohoa, ja rauhottui kun sen annettiin tehdä niin. Sisälle tultuaan Lennu oli jo ihan normaali ja on nyt illalla syönyt ja nukkunut normaalisti, joten lääkäriin ei tällä erää lähdetty. Onko lukijoilla kokemusta tämän tyyppisistä oireista? Jos nämä toistuvat täytyy varmaan lähteä lääkärin puheille. Juuri kun viime kirjoituksessa kehuin, että lääkärissä ei ole tarvinnut käydä muuta kuin rokotuksilla… Kaiken internetistä luetun perusteella närästys voi koiralla pahimmillaan olla todella ikävä ja elämää hankaloittava vaiva. Mutta ehkä tämä on taas niitä tilanteita, joissa ei pitäisi lukea kaikkea oireisiin sopivaa, mitä internetistä löytää…

Tavoitteet ja arki

Muistui mieleen, että vuodenvaihteessa tuli asetettua joitakin tavoitteita, jotka on kuvattu täällä. Ehkä olisi hyvä aika tarkastaa mitä on saavutettu ja mitä ei.

Startti epävirallisissa agilitykisoissa mölliluokassa.

Tavoite saavutettu kirkkaasti. Takana on neljät kisat ja niissä kahdeksan starttia, joista ensimmäinen jo maaliskuun lopulla. Ilahduttavaa on, että ura on ollut kiitettävän nousujohteinen: ekojen kisojen 30 ja 35 virhepisteestä on päästy viimeisten kisojen nollaan ja viiteen virhepisteeseen. Nollaratoja on kahdeksasta kolme, ja vauhtikin on ollut paranemaan päin. Aika hyvin siis! Nyt odotellaan, että saadaan keinu kuntoon ja kepitkin varmemmaksi, ja sitten olisi kai jo kokeiltava ihan oikeaa ykkösluokkaa. Ensimmäinen virallinen startti jäänee kuitenkin ensi vuoden puolelle. Loppuvuodesta voitaisiin kyllä käydä jotkut möllit vielä juoksemassa, jos sattuu kohdalle.

Arkitottelevaisuuden vahvistaminen, erityisprojektina hihnakäytös kuntoon.

Kuvailin, että ongelmana on pysähtely ja hajujen tutkiminen ennemminkin kuin vetäminen tai toiset koirat. Parannusta on kyllä tapahtunut, ja nykyisin matka jatkuu useimmiten pienen kehotuksen jälkeen. Lennu osaa hyvin myös hihna lyhyellä lenkkeilyn, jolloin ei pysähdellä ollenkaan. Toisinaan kuitenkin tulee edelleen niitä hetkiä, jolloin terrierin nenä pitää ”kädestä pitäen” käydä irrottamassa jostain vastustamattomasta ruohotupsusta, jossa on ties mikä elämää suurempi haju… Ohitukset ovat edelleen ainakin 95 prosenttisesti hienoja, ja niistä onnistuneista palkitsen myös lähes poikkeuksetta edelleen joka kerta. Tänään vastaan tuli vapaana kulkenut, Lennua lähes puolta pienempi uroskoira, olisikohan ollut bichon tai vastaava, joka ei meinannut totella omistajaansa, vaan tuli Lennun luokse vähän kukkoilemaan ja lähti kävelemään peräämme. Lennu marssi eteenpäin päättäväisesti, mutta aika jäykistellen, selvästi perässä roikkujasta ärsyyntyneenä. Pysähdyimme hetkeksi, jotta kaverin omistaja sai haettua tämän isottelijan pois. Omistaja päivitteli, että Lennu on tosi iso cairniksi. No, kai se nyt näyttää isolta kun sillä on kaikki karvat pystyssä…

Rally-tokon saralla voitaisiin mennä uudestaan möllikisoihin heti kun sopivat sattuvat kohdalle.

Tämä taas ei ole toteutunut sitten alkuunkaan. Jotenkin fokus on vain ollut agissa, joten rally-kisoja ei ole ehditty edes vakavissaan harkita, vaikka silloin tällöin olen kisakalenteria silmäillyt. Rallyn liikkeitä tehdään satunnaisesti kotona, ja ihan hyvinhän tuo ne muistaa. Mutta perusasento ei ole ole maagisesti suoristunut itsestään, eikä seuraaminenkaan muuttunut tiiviimmäksi. Kumma juttu.

Näyttelyiden osalta tarkoitus olisi osallistua ainakin muutamaan näyttelyyn kevään ja kesän aikana.

Näin on tehty. Näyttelyitä on käyty neljät, eikä enempää ole luvassa tälle vuodelle. Parit erit, pari eh:ta. Pörröinen turkki, joka nyt yritetään taltuttaa Furminatorilla (kunhan se saataisiin hankittua, on jäänyt vähän vaiheeseen). Katsotaan, jos keväällä sitten taas kokeiltaisiin.

Suurin ja tärkein tavoite, nimittäin terveenä pysyminen, on toteutunut hienosti. Eläinlääkärissä on tänä vuonna käyty vain rokotuksilla. Toivotaan, että hyvä onni jatkuu koko loppu vuoden.

Arkeen on pari viime viikkoa kuulunut ihan tavallista arkea. Agitreeneissä on ollut pieni tauko kesäkauden ja talvikauden välillä, mutta tänä sunnuntaina alkaa taas omatoimivuoro Agimestassa. Seurapaikkaa olen aktiivisesti yrittänyt saada, mutta vaikeaa on. Tai siis oikeastaan mahdotonta, sillä paikkaa ei ole herunut. Toki hommaa hiukan hankaloittaa myös autottomuus, joka asettaa vähän rajoitteita sille, mihin pystymme raahautumaan treenaamaan. Mutta ehkä sekin asia korjaantuu ennemmin tai myöhemmin. Syksyn säät suosivat, ja ollaan taas tehty vähän juoksulenkkejäkin.

Pieni muutos arkeen on tullut uuden ruokavalion myötä, sillä päätin kokeilla Lennulle Yrjölän puuroa (ohje esim. täällä). Resepti tosin on hiukan sovellettu: laitoin 2 dl tummaa riisiä, 1,5 dl ohraa ja 1,5 dl tattaria, koska hirssiä ei sattunut lähikaupasta löytymään. Tein puuron uunissa, ja lisäsin valmiiseen puuroon 400 g paistettua possun jauhelihaa (olisin ottanut broileria, mutta ei ollut lähikaupassa). Joskus täytyy kokeilla lihan lisäämistä raakana, kuten ohjekin ehdottaa, mutta nyt tein näin. Pakastin puuron n. 1,5 dl annoksissa, joita tuli 15. Sulatettuun annokseen lisään pääasiassa pellavaa sisältävää öljyä, jota meillä sattui olemaan avattu pullo. Tätä Lennu syö iltaisin, aamuisin edelleen Nutron nappulaa. Lennu ei näyttäisi reagoineen muutokseen millään negatiivisella tavalla, ja ruoka vaikuttaa maistuvan. Katsotaan alkaako näkyä jotain positiivisia vaikutuksia.

 

Agipäivää!

Puuh, nyt on vietetty agipäivää cairnseurassa Sporttikoirahallilla Seppo Savikon johdolla. Kyllä oli kivaa. Meidän ryhmämme teki hauskaa ykköstasoista rataa, josta me tosin jätimme viimeisenä esteenä olleen keinun pois. Alkuun saatiin kuitenkin kuulla miten Seppo opettaa keinun, ja täytyykin nyt lokakuussa alkavilla omatoimivuoroilla katsoa siirrytäänkö uuteen taktiikkaan ja aloitetaan kokonaan alusta. 

Lennu jaksoi tänään harjoitella hienosti ja oli suorastaan hämmentävän vauhdikas. Olin etukäteen varautunut kertomaan, jos olisi kysytty, että nopeus on meidän haasteemme ja hankaluuksia tuottaa myös mutkaputkiin irtoaminen ja irtoaminen yleensäkin. No, onneksi ei kysytty eikä tullut sanottua siitä mitään, sillä radalla fiilis olikin enemmän, että ”oho, se meni jo”. Lenskari posotti menemään suoralla sellaista vauhtia, että leiskautti omatoimisesti yhden pituuden vaikka minä jäin jälkeen kääntymään putkelle, ja myös välistäveto tuotti haasteita kun Lennu veteli vauhdilla. Sain ohjeeksi juosta niin kauas kuin ehdin sillä sekunnilla kun häntä vilahtaa mutkaputkeen, mikä vaatiikin totuttelua, kun aiemmin koira on täytynyt saatella aika pitkälle putkeen ja jatkaa omaa liikettä samaan suuntaan. On tainnut käydä niin, ettei ohjaaja ole huomannut edistystä ja tajunnut, että ne putket eivät enää ole niin iso ongelma…

Kepeillä sain ohjeeksi kehua ja kannustaa suorituksen aikana. Olen tähän asti ollut hiljaa, jotta en häiritsisi koiraa ja jotta Lennu ei kesken kaiken alkaisi katsoa minua. Seppo kuitenkin ohjeisti, että on kahdenlaista kehumista: sitä ”kiekumista”, joka tarkoittaa, että suoritus on valmis ja palkka on tulossa, ja sitten sellaista rauhallisempaa, kannustavampaa kehumista, joka kertoo koiralle, että se mitä se parhaillaan tekee, on oikein. Ja totta, Lennu teki heti vauhdikkaammin ja innokkaammin, kun kannustin koko keppien ajan. Eikä herpaantunut yhtään. Yhdet kepit menivät kokonaan plörinäksi, kun yritettiin tehdä ne suoraan vauhdista radan osana ja vielä siltä vaikeammalta puolelta ohjaten, mutta terrieri kompensoi pujottelemalla ohi mennen yhdet täydelliset kepit ihan omatoimisesti pyytämättä…

Enemmän viilatiin kahta rinnakkaista hyppyä, joiden jälkeen tuli persjättö ja suora. Lennu teki ensimmäisellä kerralla oikein, mutta toisella tuli sen persjättöä edeltävän hypyn ohi, todennäköisesti liian aikaiseksi ajoitetun persjätön vuoksi, ja olikin sitten sen jälkeen sitä mieltä, että se kohta kuuluukin tehdä niin. Samaa kohtaa viilatessa vauhti alkoi vähän hiipua, ja lopetettiinkin sitten harjoitukset yhden hyvin mennen suorituksen jälkeen. Mielettömän tyytyväinen saa olla Lennun intoon ja vauhtiin. Ohjeeksi saatiin kuitenkin (tai siis ohjaaja sai) irrotella ja riehaantua vielä enemmän (jolloin koirakin riehaantuu irrottelemaan vielä enemmän). Kai se on uskottava, että taidan vain olla niin rauhallinen viilipytty, että se mikä itsestä esim. koiraa kannustaessa tuntuu ihan energiseltä ja riehakkaalta, on sitten kuitenkin aika säästeliästä. Ja kyllähän sen voi itsekin todeta, kun videolta katsoo. Samoin videolta voi todeta, että se mikä omasta mielestä tuntuu ihan täysillä juoksemiselta, ei kuitenkaan ole niin päätä huimaavan vauhdikasta menoa. Jos vaikka juoksukouluun seuraavaksi? Ja voi hyvä ihme, mitä sipsuttelua kepeillä…

Hallivuoron päätyttyä jatkettiin vielä jälkipuinteja ja kuivaharjoittelua pihalla. Puheeksi tuli mm. liiallinen puhuminen, siis se koiran nimen hokeminen ja ”tännetännetänne”, jota pitäisi välttää. Meillä ei ehkä ole ollut tätä ongelmaa, mutta itse huomasin oman vuoron aikana, että en ehtinyt huudella estekäskyjä kun koiralla oli vauhti päällä. Ainakin suoralla hypyt jäi käskyttämättä, mutta niin saakin kuulemma jäädä. ”Itsestäänselviä” esteitä ei tarvitse välttämättä nimeltä huudella, ennemminkin sanoo vaikkapa sen hyppysuoran jälkeen tulevan putken. Tämän olen oikeastaan tiennyt ennenkin, mutta en koskaan ennen havainnut käytännössä omalla kohdalla. Valssin askeleita harjoiteltiin ilman koiraa, ja muutenkin puhuttiin rutiinista ohjauskuvioissa. Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta. Myös ilman koiraa.

Paljon uutta jäi taas reppuun syksyn harjoituksia varten. Syksylle on luvassa ainakin omatoimivuorot Agimestassa. Pientä toivetta on ilmassa päästä treenaamaan muuallekin, mutta katsotaan. Viimeisen vuoden aikana on alkanut tuntua, että tämä agility taitaa olla maailman eksklusiivisin harrastus, kun treenipaikat ovat todella kiven alla. Mutta ei se mitään, harrastus jatkuu joka tapauksessa tavalla tai toisella.