Kiirettä pitää

Pahoittelut kaikille lukijoille (niille n. kahdelle) ennakoimattomasta blogihiljaisuudesta. Kaiken maailman asiat, jotka kai kuuluvat siihen elämäksi kutsuttuun konseptiin, ovat nähtävästi ajaneet blogin ohi. Raportoimatta taitaa olla parit syksyn viimeiset omatoimitreenit, joista yhdellä kerralla oli taas Minttu luotsaamassa meitä. Muisti pätkii niin, että täyttä varmuutta siitä, mitä milläkin kerralla tehtiin, ei ole. Mintun kanssa tehtiin ainakin takaakiertoja, jotka meiltä kaikilta (tai ainakin kaikkien koirilta) sujuivat koutsin mukaan erinomaisen hyvin. Lennun keinuprojekti jäi syyskauden päätteeksi ihan hyvään vaiheeseen. Varmuus on lisääntynyt ja jännitys vähentynyt, mutta edelleen on tehty pienen korokkeen avulla. Keväällä sitten jatketaan ja hankkiudutaan apureista eroon. Kevätkaudella treenit jatkuvat samalla porukalla samassa paikassa, mutta lauantaisin. Tavoitteena kai keinu kuntoon ja kisaamaan? Tähän joulun tienoille meille tuli ihan kunnon agitauko, mikä tekee varmasti ihan hyvää.

Muun kuin agin saralla tähän väliin on mahtunut yksi trimmi, jossa tukkajumala yllätti kasvattajan positiivisesti, sillä Lennun turkki oli kuulemma parempi kuin koskaan. Turha pörheys ja liiallinen laineikkuus oli kadonnut. Ilmeisesti Furminatorista ja ruokavalion osittaisesta vaihtamisesta on ollut apua. Jatkamme samalla linjalla. Perus arkeen ei ole kuulunut lenkkeilyä ja pieniä temppuja kummempaa. Lennu on oppinut tulemaan jalkojen väliin ”väliin”-käskyllä, ja viime aikoina siihen on yhdistetty peruuttaminen jalkojen välissä ihmisen kävellessä takaperin. Sehän on melkein valmis koiratanssikuvio, eikö… Lenkeillä Lennu on viime aikoina kunnostautunut erittäin epäilyttävien ja potentiaalisesti vaarallisten tolppien komentamisessa. En tiedä mikä mörkökausi nyt (lähemmäs 3-vuotiaana) on meneillään, mutta yksi tietty tolppa on viime aikoina saanut kuulla kunniansa. Samoin kuin mm. väärin pysäköity auto. Toisinaan hiukan epäilyttää myös vilkkuvaloilla varustetut koirat. (Katsoisi peiliin, niin tietäisi, että itse näyttää ihan yhtä ufolta punaisen valonsa kanssa.)

Omaan elämään on kuulunut myös hepat ja ratsastus, joka on viime aikoina tarjonnut ihan onnistumisen elämyksiä. Oma, paras pienryhmämme on ollut syksyn paras juttu. Tuntuu, että joka kerta on oppinut ja ymmärtänyt ainakin jotain pientä. Vaikka pienryhmän hinta välillä vähän huimaa, on ero isossa ryhmässä ratsasteluun kuitenkin niin suuri, että se on joka euron arvoista. Ratsuna on pääasiassa ollut kiltti ja reipas Florentine, jonka kanssa tietysti on omat haasteensa kun pitäisi taipua koulukiemuroihin. Esteitä on hypätty Rasmuksen kanssa, joka on siihen hommaan ihan paras.

Lennart-herra ja ihminen toivottavat kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: