Kasvua ja kehitystä, eli Lennun ensimmäiset 6 kk

Ne vajaat 5 kuukautta, mitkä Lennu on meillä asunut, ovat menneet hujauksessa. On vaikea muistaa millainen Lennu alussa oli ja välillä tuntuu, että ainahan se on ollut tuon kokoinen. Totuus paljastuu kuitenkin valokuvista. Mutta nyt yritän muistella.

Lennu ensimmäisinä päivinä kotona

Meille tullessaan Lennu oli pieni, muutaman kilon painoinen otus. Mikään rääpäle se ei kyllä ollut silloinkaan, vaan on aina ollut aika jykevän oloinen tyyppi. Lennu oli mustan pentukarvan peitossa ja korvat olivat juuri samana päivänä nousseet pystyyn. Lennu kotiutui nopeasti ja otti tilan haltuun. Pissat tuli tyylikkäästi eteiseen levitetyn Hesarin päälle, joten se puoli meni hienosti alusta alkaen. Ensimmäinen yö sujui ihan rauhallisesti, vaikka kuulemma Lennu oli kerran pitänyt hakea olohuoneesta vinkumasta. Itse en tähän kuitenkaan herännyt. Pikkuhiljaa myös ulkoilu alkoi maistua, reittiä laajennettiin pikkuhiljaa puiston lähimmillä nurmialueilla. Hyvin nopeasti kävi myös ilmi, että kaikkea, mikä ei ole asfalttia, hiekkaa tai perus nurmikkoa piti maistaa. Sisällä Lennu leikki innokkaasti leluillaan, ja mm. ensimmäinen vinkulelu oli roskiskamaa jo ensimmäisen viikon jälkeen.

Toisen tai kolmannen viikon aikana kohtasimme ensimmäisen haasteen. Lennun mielestä ihmisten käsien, jalkojen ja oikeastaan minkä tahansa ruumiinosan näykkiminen oli paras leikki ikinä. Mitään ymmärrystä ei liiennyt sille, että ihmistä naskalihampaiden tiukka ote sattuu. Ja se sattuu aika paljon. Ja kädet olivat myös aika komeilla naarmuilla. Puremisvimman taltuttamiseksi kokeiltiin monenlaista: kieltämistä, vinkumista, murisemista, ärähtämistä, lelun tyrkyttämistä, niskasta tarttumista… Näistä ei juurikaan ollut apua. Lennu oli jo pienenä niin suuri painifani, että mikä tahansa huomio ja selättäminen oli vain hyvin toimivan leikin merkki. Niinpä kokeilimme eristämistä, ja se tuntui tehoavan vähän edellä mainittuja paremmin. Menon yltyessä liian villiksi Lennu joutui portin taakse eteiseen rauhoittumaan. Tämä auttoi jonkin verran, kun riiviö huomasi, ettei ihmisen akillesjänteessä roikkumalla saa aikaan leikkiä, vaan joutuu jäähylle. Parhaiten näykkimiseen auttoi kuitenkin koirakavereiden kanssa riehaaminen ja aika. Niin uskomattomalta ja kaukaiselta kuin se joskus tuntuikin, näykkiminen loppui ajan kanssa. Ongelma väheni, kun Lennu pääsi koirapuistoon purkamaan energiaa toisten samanlaisten kanssa ja loppui kokonaan kun hampaat vaihtuivat.

Tavaroiden syömisen kanssa meillä ei ole ollut ongelmia (toistaiseksi, koputetaan siis puuta, koska sitä ei tiedä mitä murrosikä tuo mukanaan). Ainoastaan sängyn kulman syömisestä jouduimme käymään neuvotteluja Lennun ollessa vajaat kolme kuukautta. Mutta sekin unohtui hyvin äkkiä. Osasyy tähän on varmasti se, että olimme kesälomalla pahimman hampaidenvaihtoajan. Lennu ei siis ollut käytännössä ollenkaan yksin silloin, eikä siten päässyt kohdistamaan pureskeluvimmaansa ei-toivottuihin kohteisiin. Hampaat Lennulla alkoivat vaihtua muistaakseni viikkoa ennen neljän kuukauden ikää, ja kokonaan ne olivat vaihtuneet vähän yli viiden kuukauden iässä. Kulmahampaat, joiden irtoamista piti tarkkailla, lähtivät onneksi itsestään. Uudet kulmurit kerkesivät tulla näkyviin ennen kuin vanhat väistyivät, mutta eläinlääkäriin ei kuitenkaan tarvinnut mennä. Ai niin, kyllähän pieniä tuhoja tuli: ainakin yksi postin paketti-ilmoitus meni parempiin suihin ja yhden verottajan kirjeen päälle pissattiin. Ja silloin, kun Lennu ei vielä osannut pidätellä ihan koko yötä, pääsi yleensä tuorein Hesari heti käyttöön, kun se sattui aina tipahtamaan luukusta juuri sopivaan paikkaan.

Toinen haaste näykkimisen lisäksi ilmaantui vähän vajaan kolmen kuukauden iässä suunnilleen, kun Lennu keksi haukkumisen ja yritti saada sillä huomiota ja vähän kommennella meitä. Se loppui kuitenkin aika pian. Huomioimattomuus tepsi siihen vaivaan. Nykyisin Lennu haukahtelee kimeästi innostuessaan tai oikein pahasti tylsistyessään. Tuhahtelulla säestetty möreä vahtihaukku kuuluu, jos jossain on Hyvin Epäilyttäviä Asioita. Lennu tuntuu onneksi tottuneen kerrostalon perusääniin niin, ettei (ainakaan toistaiseksi, taas koputellaan puuta) hauku postille tai muille rappukäytävän äänille eikä ovikellolle.

Lennu juhannuksena, eli vähän yli kolmen kuukauden ikäisenä

Fyysisiltä mitoiltaan Lennu on kasvanut tasaisen varmasti. Ja aika vauhdikkaastikin. Välillä on tuntunut, että poika on vähän pulska, mutta vähän ajan päästä se taas on näyttänyt venähtäneen pituutta ja korkeutta. Painon kehitystä ei ole kirjattu ylös, mutta rokotuskirjan mukaan painoa on 6.6. (12 vko) ollut 3,4 kg ja 30.6. (16 vko) 4,65 kg. 19.8. eli vähän yli 5 kk:n iässä painoa on ollut kotivaa’alla mitattuna jo 7,2 kg. Nyt, reilun 6 kk:n iässä painoa on jo 8,8 kg. Se tuntuu aika hurjalta, kun vertaa cairnin ihannepainoon, joka (ikivanhan) rotumääritelmän mukaan on 6,5-7,5 kg. Ei tuo kuitenkaan lihava ole, mutta ei hento tai hoikkakaan. Joten katsellaan.

Väristä kehkeytyi punainen, vaikka alkukesästä väri mustan pentukarvan alla vaikutti niin vaalealta, että ajattelin siitä tulevan vehnän värisen. Suht vaalea punainen se kuitenkin on. Pentukarva oli ennen trimmiä aika veikeää: karvojen kärjet olivat punaiset, puolet mitasta oli mustaa ja loput juuresta vaaleaa.

Harrastuksiin ennen syyskuun alussa alkanutta pentukurssia on kuulunut koirapuistossa riehumista, perus tottelevaisuustreeniä kotioloissa, puistokävelyjä ja kesällä mökkeilyä. Mökillä suurimmat hitit olivat myyränkolojen kaivaminen ja luiden piilottelu pitkin pihaa. Uimista kokeiltiin muutaman kerran, mutta Lennu ei ollut ainakaan ihan varauksettoman innostunut. Uida se kyllä osaa, mutta vesi elementtinä on hieman epäilyttävä. Pari kertaa Lennu kuitenkin juoksi itse sitä ollenkaan huomaamatta oma-aloitteisesti järveen. Näyttelyssäkin on käyty jo kerran, ja seuraava on edessä jo neljän viikon päästä, koska tänään ilmoittauduimme vähän ex tempore Lohjan pentunäyttelyyn, joka ei alunperin kuulunut suunnitelmiin…

Lennu kuuden kuukauden ikäisenä

Pentukurssi, 1.-4. kerta

Aloitimme Lennun kanssa Kiva koirakansalainen -pentukurssin Masseterissa 4.9. Masseterissa koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen, ja palkitsemisessa käytetään naksutinta tai muuta ehdollista vahvistetta apuna. Kouluttajat ovat alalle koulutettuja ja vaikuttavat osaavan asiansa hyvin. Ennen kurssin alkua ihmisosallistujille oli kahden tunnin luento, jossa käytiin läpi koulutuksen periaatteita ja perusasioita. Luento oli kiinnostava ja hyödyllinen, vaikka saattaakin tuntua ajatuksena puuduttavalta.

Penturyhmää vetää Liisa Pennanen. Itse koulun perustaja ja omistaja Liisa Tikka on mukana kurssilla Jänskä-koiransa kanssa. Jänskän ja Lennun lisäksi ryhmässä on kolme muuta pentua. Tähän mennessä kurssia on ollut jo neljä kertaa ja se tuntuu hyödylliseltä ja järkevältä. Ennen kurssin alkua olimme harjoitelleet istumista, maahan menoa, luoksetuloa ja irti-käskyä. Ja tassun antamista tietysti. Myös katsekontaktin ottamista oli ruvettu treenaamaan.

Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin perusjuttuja kuten kontaktia, käsikosketusta ja hihnassa kulkemisen alkeita. Lennu jaksoi keskittyä aika hyvin, ja olin positiivisesti yllättynyt siitä miten vähän muiden koirien ja ihmisten läsnäolo häiritsi. Kotiläksyksi saatiin käsikosketuksen ja kontaktin harjoittelua.

Jos ensimmäinen kerta oli keskittymisen suhteen positiivinen yllätys, niin toinen menikin sitten huomattavasti huonommin. Kaikilla ryhmän koirilla tuntui olevan keskittymisvaikeuksia sillä kerralla. Lennua kiinnosti Jänskän puuhailut huomattavasti minun käskyjäni enemmän. Saimmekin sermin antamaan vähän näkösuojaa. Toisella kerralla jatkettiin käsikosketuksen harjoittelua ja kokeiltiin myös kosketuskeppiä. Keppi kiinnostikin Lennua huomattavasti enemmän kuin pelkkä käsi. Käsikosketusta oltiin harjoiteltu kotona koko viikko, mutta tälle terrierille se tuntui olevan liian tylsää. Lennu tarjosi namin saadakseen melkeinpä mitä tahansa muuta temppua kuin kuonoa kättä kohti. Päätin, että kosketuskeppi on hommattava. Lisäksi harjoiteltiin hihnakäytöstä ja häiriöiden sietämistä, eli ohjaajan kanssa omalla paikalla oleskelua, kun vieras ihminen kävelee ohi. Tällä kerralla taidettiin harjoitella myös luoksepäästävyyttä, eli vieraan ihmisen kopeloitavana olemista. Tai sitten se saattoi olla vasta kolmannella kerralla.

Kolmannella kerralla harjoiteltiin aluksi leikkimistä, eli yhdessä tekemistä ja myös leikin lopettamista ja lelusta luopumista. Lennu ei ihan heti meinannut innostua leluista, mutta johan alkoi tapahtua kun saatiin pallo, jonka perässä oli häntä ja vinku (vinku taisi innostaa, koska kotona meillä on vain entisiä, eli tapettuja, vinkuja). Lennu päästi irti lelusta tosi nätisti, melkeinpä irti-käskyä odottaen ja ennakoiden, koska sitä on harjoiteltu kotonakin. Sitten harjoiteltiin paikalla oloa, eli joko istumista tai maassa olemista pidemmän aikaa, ohjaajan liikkuessa välillä poispäin. Tätä olimme Lennun kanssa harjoitelleet jo aiemmin kotona, joten se sujui aika hyvin. Kolmannella kerralla harjoiteltiin myös hihnassa kulkemista astetta vaikeammissa olosuhteissa, eli keskellä lattiaa kahta muovitörppöä kiertäen. Lennun kanssa päästiin jo kulkemaan rintarinnan (sen sijaan, että olisin kukenut takaperin edellä), mutta jälleen kerran Jänskä meinasi kiinnostaa liikaa…

Neljännellä kerralla aloitettiin kosketuskeppiharjoituksilla. Tarkoituksena olisi ollut, että kepin kanssa oltaisiin päästy harjoittelemaan sivulle menoa, mutta ainakin meillä homma jäi ihan vain pelkän kosketuksen hakemisen tasolle. Lennu tarjosi taas kaikkea muuta paitsi kuonoa keppiä kohti. Istumista, tassua, maahan menoa, silmiin tuijotusta. Myös ärinää, kepille haukkumista ja kepin haukkaamista. Tyyppi ei tunnu tajuavan, että palkkion saa ihan vain keppiä koskettamalla… No, tällä kertaa vihdoin ostimme oman kepin, joten voimme aloittaa tehotreenit kotona. Keppijuttujen jälkeen harjoiteltiin luoksetuloa. Se sujui varsin mallikkaasti, osittain koska sitä on harjoiteltu ennenkin ja osittain koska Lennu tiesi kenellä on herkkuja taskussa. Sitten harjoiteltiin paikallaoloa, joka osoittautui Lennun bravuuriksi. Pääsin jopa erkanemaan pari askelta kääntäen samalla Lennulle selän. Kotiharjoittelu on siis tuottanut tulosta. Nyt otamme keppijutut tehotreeniin, niin kyllä sekin siitä.

Koirakoulu on tähän mennessä tuntunut hyvältä ja kannattavalta idealta, ja olen ollut tyytyväinen valitsemamme kurssin opetukseen. Vaikka treenattavia juttuja on kerralla aika vähän (eihän 50 minuuttiin eikä pennun tajuntaan montaa mahdukaan) on se antanut kipinän tehoharjoitella tiettyjä juttuja kotona. Lisäksi on saanut lisää ymmärrystä oman koiran vahvoista ja heikoista kohdista. Ja myös uusia näkemyksiä ihan koulutuksen perusasioihin ja teknisiin juttuihin, eli miten tiettyjä asioita kannattaa harjoitella.

14.8.2011 Pentunäyttely Helsingissä

Sunnuntaina 14.8.2011 oli kaikkien rotujen pentunäyttely Helsingin Tuomarinkartanossa ja Lennun kanssa lähdimme testaamaan miltä näyttelyhommat tuntuvat. Kasvattaja-Sannan ei edes paljoa tarvinnut houkutella, sillä salakavalasti itseäkin oli alkanut kiinnostaa millaisen arvostelun pentu saisi. Vaikka näyttelykoiraahan meille ei pitänyt tulla…

Lähdimme liikkeelle aikaisin (tai noh, meille aikaisin) aamulla ja reissasimme junalla Tapanilan asemalle, josta Sanna ystävällisesti poimi meidät kyytiin. Cairnin pentuja osallistui näyttelyyn aika monta, tarkkaa lukumäärää en muista. Lennun luokassa (5 – alle 7 kk urokset) osallistujia oli kolme. Tuomarina oli Eeva Resko. Lennu sijoittui hienosti toiseksi ja sai kunniapalkinnon. Arvostelu oli tosi positiivinen, se kuului näin:

Hyväntyyppinen urospentu. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat. Hyvä etuosa, vahva runko. Hyvä häntä ja takaosa. Liikkuu hyvin. Hyvä turkinlaatu.

Lennu vaikutti viihtyvän näyttelyssä ihan hyvin, eikä ainakaan pahemmin stressannut. Kehän ulkopuolella sai leikkiä siskon ja sukulaispojan kanssa ja kehässä sai lihapullia. Mikäs siinä oli ollessa. Hyvän arvostelun innoittamana totesimme, että ehkä sitä voisi käydä toisenkin kerran kokeilemassa… Tarkoituksena olisi osallistua ainakin Messukeskuksen pentunäyttelyyn 12.11.

Näyttelyn jälkeen Lennu juhlisti 5 kk-päiväänsä pyydystämällä elävän räkättirastaan. Taikuri hämmentyi itsekin tempusta eikä oikein vaikuttanut tietävän mitä linnulle pitäisi tehdä, mutta ei kyllä halunnut siitä luopuakaan. Väsytystaktiikan, puutarhahanskojen ja kalkkunaleikkeen avulla loukkaantunut lintu saatiin lopulta vapautettua.

Ensimmäinen kirjoitus

Tämä on nyt siis Lennun blogi. Tarkoituksena on kirjata ylös lähinnä itselle (ei siis Lennulle vaan meille ihmisille) havaintoja Lennun kasvusta ja kehityksestä niin arkielämän kuin harrastustenkin saralla. Tarkoitus on tehdä muistiinpanoja opituista ja etenkin vielä opettelua vaativista asioista.

Aluksi perusasioita. Lennu on siis rodultaan cairnterrieri ja rekisteröidyltä nimeltään Taikatuiskun Rokki-Makkara. Lennu syntyi Taikatuiskulassa Korsossa 14.3.2011. Ikää on siis tällä hetkellä jo vähän yli puoli vuotta. Väri on pentukarvan alta paljastunut punaiseksi. Lennu tuli meille vapun jälkeisenä lauantaina ja oli heti kuin kotonaan. Luonteeltaan Lennu on osoittautunut itsenäiseksi, rohkeaksi, avoimeksi ja hyvällä itsetunnolla varustetuksi. Tämä tarkoittaa käytännössä, että Lennu suhtautuu iloisesti sekä uusiin ihmistuttavuuksiin että koiratuttavuuksiin ja on ainakin tähän mennessä tullut toimeen kaikkien kanssa. Sosiaaliset taidot ovat kehittyneet hyviksi runsaan koirapuistossa oleilun myötä. Hyvän pohjan taidoille on varmasti antanut syntymäkoti, jossa äidin, sisarusten ja ihmisperheen lisäksi hääri kolme aikuista cairn-leidiä. Nuori mies osaa kunnioittaa vanhempien koirien ärähtelyjä ja murahteluja ilman, että itsetunto siitä kärsisi. Lempipuuhaa on samanikäisen Veera-staffin kanssa painiminen. Myös pari kuukautta vanhempi cairn-tyttö Kerttu on Lennun parhaita ystäviä ja hyvä painikaveri. Muutenkin Lennu on enemmän painijatyyppiä. Innokkaiden juoksijoiden touhuja Lennu yleensä seuraa keskeltä rinkiä, yrittäen aina toisinaan taklata jonkun ohi viilettävän. Cairnterrieri myös tietää, että juoksumatka ympyrän keskellä on lyhyempi, miksi siis suotta juosta koirapuiston laitoja pitkin, niin kuin muut vauhdin hurmassa tekevät.

Ruumiinrakenteeltaan Lennu on melko jykevä. Tai kuten kasvattaja jo pikkupentuna luonnehti, Lennu ”on ollut ruoka-aikaan kotona”. Hyvä ruokahalu on tietysti loistojuttu koulutuksessa, koska silloin motivointi on helppoa. Eläinkaupan perusnamit uppoavat oikein hyvin. Ainoat syötäväksi kelpaamattomat ruoka-aineet toistaiseksi ovat olleet kokonainen valkosipulin kynsi ja säilötty pepperoni-paprika.

Tähän mennessä Lennu on käynyt yhdessä näyttelyssä ja aloittanut Kiva koirakansalainen -pentukurssin. Mutta näistä lisää omien otsikoiden alla.