Tänään Lennu täytti yhden kokonaisen vuoden! Syntymäpäivää juhlistettiin jauhelihasta muotoillulla, raejuustolla päällystetyllä kakulla, jonka reunaan oli koristeeksi paineltu nappuloita. Kynttilän virkaa toimitti puolikas nakki. Kakusta on kuvakin, mutta sitä ei ehkä kannata julkaista. Jokainen voi varmasti kuvitella miltä näyttää jauhelihakeko, johon on tökätty pystyyn puolikas nakki. Esteettiset ansiot eivät päätä huimanneet, mutta päivänsankarille kakku näytti maistuvan, mikä onkin pääasia.
Syntymäpäivän kunniaksi Lennu punnittiin pitkästä aikaa. Painoa oli 8,6 kg, eli Lennu on laihtunut hiukan edellisestä punnituksesta. Pitääkin varmaan jo alkaa katsoa, ettei tuo hoikistu liikaa. Pötkylämäisyys on jäänyt pentuaikaan, ja vyötärö on nykyisin havaittavissa.
Lueskelin tänään Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjan koiran murrosikää kuvaavia lukuja ja yritin miettiä, että miten teiniys näkyy Lennussa. Hyrräävät hormonit näkyvät ainakin kiinnostuksena daameja kohtaan, kuten olen aiemminkin maininnut. Murrosiän tuomaa epävarmuutta Lennussa ei oikeastaan ole havaittavissa muuten kuin ihmisiin kohdistuvien äkkinäisten hellyys- ja huomionhakukohtausten muodossa. Lennu saattaa yhtäkkiä kesken omien puuhiensa kiivetä syliin muistuttamaan olemsassaolostaan ja repimään korvasta. Muita koiria kohtaan Lennu on edelleen avoin ja ystävällinen, muutamia blogissakin mainittuja kilpakosijoiden keskisiä välienselvittelyjä lukuunottamatta. Lyhyt mörkövaihe, jolloin tuhahdeltiin mm. hyvin epäilyttävälle roskikselle pimeässä puistossa, on näillä näkymin mennyt ohi.
Lennun aktiivisuus on ehkä viimeisen kuukauden tai kahden aikana lisääntynyt ja unen tarve vähentynyt, ja Lennu jaksaa illalla pitkänkin ulkoilun jälkeen leikkiä ja riekkua, siinä missä vielä pari kuukautta sitten olisi jo simahtanut. Tottelevaisuuden osalta tuntuu välillä siltä, että murrosikäisellä on hyvin selektiivinen kuulo. Toisinaan taas tuntuu siltä, että teini on miellyttämisenhaluisempi kuin se järkähtämättömällä itsevarmuudella varustettu pentu, joka meillä oli kesällä.
Joka tapauksessa vuoden ikäinen Lennu on tosi hyvä tyyppi, jonka kanssa on hauska puuhailla kaikenlaista. Energiaa ja intoa osallistua kaikkeen kivaan löytyy, mutta tarvittaessa osataan ottaa rauhallisestikin. Nyt kun pentuvaihe alkaa olla ohi, uskaltaa ehkä jo sanoa, että Lennu on tähän asti ollut aika helppo koira. Tai sitten olimme varautuneet totaaliseen pyörremyrskyyn, kun eri tahoilta varoiteltiin terrierin – ja varsinkin uroksen – itsepäisyydestä, joka yhdistettynä energisyyteen voi olla haastava yhdistelmä. Ainakin tällä aktiviteettien määrällä Lennu on pysynyt aika rauhallisena ja leppoisana. Omia lelujaan lukuunottamatta mitään tavaraa se ei ole tuhonnut. Sopeutuvaista tyyppiäkin se on, eikä arastele erilaisia ympäristöjä, liikennevälineitä, ääniä tai ihmisiä. Siitä kyllä pitää välillä huomauttaa, jos on t-o-d-e-l-l-a tylsää, niin kuin junassa tai autossa saattaa olla. Myös kouluttaminen on ollut siinä mielessä aika helppoa, että koira on perso ruualle ja menisi namiensa perässä vaikka kuuhun. Toisaalta kuitenkin rohkeus yhdistettynä riistaviettiin tekee sen, ettei ihmiseltä paljoa lähtölupaa kysellä, jos esimerkiksi pupu tulee näköpiiriin. Elävä paisti on kuitenkin sen verran houkuttelevampi kuin emännän taskussa olevat eläinkaupan namit.
Perjantaina yksivuotias pääsee trimmiin (ehkä otamme sen jälkeen edustavat 1-vuotiskuvatkin) ja sen jälkeen viikonlopuksi mökille. Mökillä vakaana aikomuksena on harjoitella vapaana oloa, siellä kun on vähän vähemmän vaaratekijöitä kuin täällä kaupungissa.
Lennu 