Oho!

Viime sunnuntain treeniraportti onkin päässyt ihan unohtumaan. Treenattiin taas lyhyehköä rataa, jossa persjättö tai valssi tuli joka hypyn väliin. Lennu teki hienosti, ei ongelmaa. Lopputunnista kokeiltiin takaaleikkauksia targetin avulla, mutta possu varasti muutaman kerran hypyn ohi palkalle. Onnistuneitakin toistoja saatiin kuitenkin jokunen. Palkkailin radalla usein ja etenkin mutkaputken jälkeen. Tavoitteena edelleen vahvistaa sitä putkeen menoa. Kepit tehtiin hypyn takaa, ja hienosti meni. Muutaman kerran Lennu syöksyi innoissaan edelle, jolloin lopettikin pujottelun kesken havahtuessaan yhtäkkiä siihen, että on menossa omin päin, ja minä olen jossain selän takana. Edestä vedättämistä kestää kuitenkin hyvin, samoin kuin etäisyyttä sivusuunnassa. Keinuakin tehtiin, mutta keskikohta on vieläkin vaikea. Lennu syöksyy keinulle innoissaan, mutta tyssää ennen keskikohtaa ja jää arpomaan uskaltaako vaiko ei. Täytyy varmaan alkaa harkita uusia metodeja keinun opettamiseen.

Image

Muuten ei kuulu ihmeempää. Viikko on jo puolessa välissä!

Avainsanat:

2 ajatusta artikkelista “Oho!

  1. Hemmo sanoo:

    Olisi pitänyt rakentaa Lennulle keinu mökille!

    • Lennu sanoo:

      Ehkä! Tai sitten Lennukin arvostaa rentoa mökkitunnelmaa ja sitä, ettei mökillä tarvitse harjoitella hankalia asioita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: