Kiirettä pitää

Pahoittelut kaikille lukijoille (niille n. kahdelle) ennakoimattomasta blogihiljaisuudesta. Kaiken maailman asiat, jotka kai kuuluvat siihen elämäksi kutsuttuun konseptiin, ovat nähtävästi ajaneet blogin ohi. Raportoimatta taitaa olla parit syksyn viimeiset omatoimitreenit, joista yhdellä kerralla oli taas Minttu luotsaamassa meitä. Muisti pätkii niin, että täyttä varmuutta siitä, mitä milläkin kerralla tehtiin, ei ole. Mintun kanssa tehtiin ainakin takaakiertoja, jotka meiltä kaikilta (tai ainakin kaikkien koirilta) sujuivat koutsin mukaan erinomaisen hyvin. Lennun keinuprojekti jäi syyskauden päätteeksi ihan hyvään vaiheeseen. Varmuus on lisääntynyt ja jännitys vähentynyt, mutta edelleen on tehty pienen korokkeen avulla. Keväällä sitten jatketaan ja hankkiudutaan apureista eroon. Kevätkaudella treenit jatkuvat samalla porukalla samassa paikassa, mutta lauantaisin. Tavoitteena kai keinu kuntoon ja kisaamaan? Tähän joulun tienoille meille tuli ihan kunnon agitauko, mikä tekee varmasti ihan hyvää.

Muun kuin agin saralla tähän väliin on mahtunut yksi trimmi, jossa tukkajumala yllätti kasvattajan positiivisesti, sillä Lennun turkki oli kuulemma parempi kuin koskaan. Turha pörheys ja liiallinen laineikkuus oli kadonnut. Ilmeisesti Furminatorista ja ruokavalion osittaisesta vaihtamisesta on ollut apua. Jatkamme samalla linjalla. Perus arkeen ei ole kuulunut lenkkeilyä ja pieniä temppuja kummempaa. Lennu on oppinut tulemaan jalkojen väliin ”väliin”-käskyllä, ja viime aikoina siihen on yhdistetty peruuttaminen jalkojen välissä ihmisen kävellessä takaperin. Sehän on melkein valmis koiratanssikuvio, eikö… Lenkeillä Lennu on viime aikoina kunnostautunut erittäin epäilyttävien ja potentiaalisesti vaarallisten tolppien komentamisessa. En tiedä mikä mörkökausi nyt (lähemmäs 3-vuotiaana) on meneillään, mutta yksi tietty tolppa on viime aikoina saanut kuulla kunniansa. Samoin kuin mm. väärin pysäköity auto. Toisinaan hiukan epäilyttää myös vilkkuvaloilla varustetut koirat. (Katsoisi peiliin, niin tietäisi, että itse näyttää ihan yhtä ufolta punaisen valonsa kanssa.)

Omaan elämään on kuulunut myös hepat ja ratsastus, joka on viime aikoina tarjonnut ihan onnistumisen elämyksiä. Oma, paras pienryhmämme on ollut syksyn paras juttu. Tuntuu, että joka kerta on oppinut ja ymmärtänyt ainakin jotain pientä. Vaikka pienryhmän hinta välillä vähän huimaa, on ero isossa ryhmässä ratsasteluun kuitenkin niin suuri, että se on joka euron arvoista. Ratsuna on pääasiassa ollut kiltti ja reipas Florentine, jonka kanssa tietysti on omat haasteensa kun pitäisi taipua koulukiemuroihin. Esteitä on hypätty Rasmuksen kanssa, joka on siihen hommaan ihan paras.

Lennart-herra ja ihminen toivottavat kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Lennart-herran kesätemput

Aloitin eilen Annen, Sohvin ja Poppiksen innoittamana projektin ”lelut koppaan”. Tavoitteena siis, että Lennu oppisi kantamaan leluja koriin. Naksutin käteen, namipurkki hollille ja pieni pupupehmolelu lattialle. Homma eteni suunnilleen näin: Lennu istuu, antaa tassua, antaa toista tassua, koskee käteen, koskee toiseen käteen, tulee lähemmäs, peruuttaa kauemmas, istuu, nostelee tassuja, käy maahan ja alkaa lopulta pöristä ja haukahdella. Tässä kohdassa terrierin omistajallakin alkaa kärsivällisyys pettää, ja tämä oikaisee vähän ja kopauttaa pupua koiran nenän edessä. Tällä metodilla saatiin ensikosketus pupuun naksutettua, ja siitä se sitten nopeasti lähti. Huvittavaa on se, että Lennu alkaa pöristä vimmatusti kun kiihtyy eikä ihan vielä tajua mitä siltä odotetaan. Eilisen tuloksena oli siis muriseva terrieri, joka töni pupua kuonollaan ympäri lattiaa. Tänään otimme aamulenkin jälkeen yhden treenikierroksen, ja pupuun koskeminen sujuu jo hyvin. Nyt täytyisi varmaan jo nostaa kriteeriä niin, että pupu täytyy joka kerta nostaa hampaisiin, eikä pelkkä tökkiminen riitä. Aiemmista tempuista olen huomannut, että juuri tällainen keston kasvattaminen on Lennun, ja kenties yleisesti terrierin, temperamentilla se haastava kohta, sillä koira alkaa helposti tehdä aina vain hätäisemmin saadakseen palkan nopeammin. Mutta täytyy olla kärsivällinen ja tarkka ja palkata vain oikeista asioista, niin eiköhän se siitä. Alku on ihan lupaava, mutta saas nähdä koska temppu on valmis…jos vaikka jouluun mennessä?

Itse olen viettänyt viimeistä lomaviikkoa ottamalla tehostartin syyskauden ratsastuksiin intensiivisellä 5 tunnin istuntakurssilla. Ratsuna on Rasmus, jolla olin tätä ennen mennyt vain yhden, vähän vähemmän onnistuneen kerran joskus viime syksynä. Kurssi on ollut ihan mahtava, ja paljon uusia ajatuksia on herännyt. Olemme tehneet paljon harjoituksia ilman jalustimia ja myös ilman ohjia (siis ohjat kaulan yhdellä puolella yhdessä kädessä tai ohjat ristissä) ja hakeneet oikeaa istuntaa erilaisten mielikuvien avulla, ja samalla on opeteltu vaikuttamaan hevoseen ensisijaisesti painoavuilla. Rasmus on ollut oikein oiva ratsu ja suhtautunut kaikkiin erikoisiin harjoituksiin rauhallisesti. Eilisestä jäi hampaankoloon se, että en saanut heppaa kääntymään uralta pois kevyessä ravissa pelkän istunnan avulla, mutta onneksi tänään pääsee vielä treenaamaan. Inspiroiva kurssi on kyllä ollut, sillä eilenkin istuin vielä puolilta öin ruokapöydän tuolissa käsieni päällä ja tunnustelin miten paino vaihtuu istuinluilla kun yläkroppaa liikuttelee, samalla kun luin Centered riding -aiheisia artikkeleita netistä…

Möllirataa

Eilen mentiin tällaista rataa, joka on hiukan tuunattu (putkien vähyydestä johtuen) jostakin viimekesäisestä möllikisaradasta, jota Rocky ja Sohvi olivat käyneet kokeilemassa:

Alku sujui hyvin, jätin Lennun lähtöön odottamaan ja menin 2:n taakse, varpaat 3:lle päin, ja tällä vältettiin hienosti A-ansa. Suurin haaste oli putki nro 11, johon ensinnäkin piti yrittää takaaleikkausta ja jossa toisekseen oli jotain hajuja niin, että terrieri jäi sinne suunnilleen asumaan. Takaaleikkausta putkelle on ihan pakko alkaa tehotreenata, sillä se on kuitenkin aika peruskauraa, mutta Lenskarille sellainen ei vaan kertakaikkiaan sovi, että ohjaaja epäilyttävästi huseeraa selän takana. Niinpä parin yrityksen jälkeen tehtiinkin loput toistot persjätöllä pituuden ja hypyn väliin (9 ja 10), mikä oli kyllä hiukan uhkarohkeaa hommaa, sillä törmäyksen vaara tuollaisella suoralla on aika ilmeinen. Muutama ihan hyvä toisto saatiin kuitenkin tällä taktiikalla. Toinen ongelma meinasi ensialkuun tulla hypyillä 6-7, kun minä pöljä yritin käskyttää koiraa 7:n yli sanomalla ”hyppy”. Lennu yritti tulla hyppyjen välistä ja mennä 7:n väärään suuntaan, kunnes tajusin vaihtaa ”kierrä”-komentoon. Johan alkoi toimia. Tosiaan, takaakierto se taisi koiran näkökulmasta olla. Tehtiin pelkkää rataa ja loppuun leikittiin pitkä tovi pallolla, että jäisi hyvä meininki. Näillä eväillä pitäisi sitten uskaltaa tiistaina Ojangossa järjestettäviin epiksiin mölliluokkaan. Kääk. Eniten jänskättää, että kisatilanne vaikuttaa koiraan niin, että se päättää olla tekemättä yhtään mitään tai päättää pistää ihan oman shown pystyyn. Mutta sitä kisaamistahan sinne kai mennään harjoittelemaan, eikö?

Muuten viikonloppu on ollut heppapainotteinen, sillä perjantai-iltana oli oma tunti ja eilen iltapäivällä kummitytön estekisat. Oma tunti meni tosi hienosti, kiltti Wäinö teki mallikasta pohkeenväistöä, ja muutenkin oli hauskaa. Kummitytön kisat menivät myös hienosti, tuloksena 3. sija huippuajalla 60 cm:n luokassa (jossa yhteensä 14 osallistujaa). Kolmen ensimmäiseksi tulleen ajat taisivat mahtua puolen sekunnin sisään, joten tiukka kisa oli. Täti oli aika ylpeä 🙂 Pääsin vielä hoitamaan kiltin kisaratsun suorituksen jälkeen. Se olikin kehut ja puunaamiset ansainnut, sillä oli ratsuna myös 2. sijan napanneelle. Vaikutti siltä, että kuumenee radalla jonkin verran, mutta varmoissa käsissä tekeekin sitten tarkkaa ja vauhdikasta jälkeä. Hieno heppa!

Tänään Lennu on jatkanut vasemman tassun antamisen harjoittelua, joka on Lenskarin ja tämän isännän projekti. Pientä edistystä on tapahtunut, vaikka vieläkin koira näyttää suhteellisen järkyttyneeltä siitä, että sitä vaaditaan nostamaan se tukijalka, jolle se varaa tukevasti painoaan nostellessaa oikeaa tassua. On se hassua, miten vaikeaa sen on ymmärtää, että toisinkin päin voisi tehdä. Minä tein Lennun kanssa leppoisan lenkin, joka SportsTrackerin mukaan oli 9,5 km ja aikaa kului näköjään tasan kaksi tuntia. Todellisuudessa ulkoiltiin vähän pidempään, sillä käytiin matkan varrella koirapuistossa, ja pysäytin laskurin siksi aikaa. Koirapuistossa oli kaksi bassett-tyttöä, jotka molemmat torjuivat aika jyrkästi Lennun lähentely-yritykset.

Etukeno on mäkihyppyä varten

Kirjaan pikaisesti itselleni ylös tämän päivän opit ratsastustunnilta: ryhti on säilytettävä, ohjat pidettävä käsissä ja kädet pidettävä paikallaan ravissakin. Kuulemma istun hyvin käynnissä, mutta etenkin harjoitusravissa ryhti lysähtää etukenoon, kädet liukuu eteen ja kyynärpäät irtoavat kyljistä. Tajusin kyllä tämän heti, kun siitä sanottiin. Hitaammanpuoleisilla hepoilla yritän kai myödätä ja antaa ohjaa, jotta ne ravaisivat reippaasti. Vaikka sen hepan tietysti pitäisi liikkua pohkeesta eteen vaikka ohjat pysyvät ihan samalla tuntumalla kuin käynnissä. Tämän aion muistaa myös ensi kerralla.

Tänään menin Wäinöllä ja meitä oli tunnilla vain kolme, joten ehdittiin saada paljon ohjeita. Kolmikaarista kiemurauraa höystettynä siirtymisillä harjoitusravin ja käynnin välillä ja sitten lopuksi laukkaa kiemurauralla. Laukka nostettiin sen keskimmäisen kiemuran mukaisesti oikeana laukkana, vaikka mentiin vasempaan kierrokseen. Wäinö oli oikein hieno. Kulmiin taipumisessa oli aluksi haastetta, mutta parani loppua kohden. Laukka sujui hienosti, ekasta nostosta alkaen nousi pyytäessä. Pari kertaa tuli väärä laukka, mutta muuten super. Jotain on opittu, ottaen huomioon, että vielä ennen joulua Wäinöllä ei niin vain laukattukaan.

Tunti oli huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, jolloin Chippo hiukan rodeoi, Florentine laukkasi täysiä (minä selässään) ja Santoskin vähän yritti villiintyä. Kiltin, mutta huomattavasti Wäinöä reippaamman Florentinen kanssa taisin vähän innostua siitä, että heppa laukkaa ihan omatoimisesti, ja lopputuloksena olikin sitten vähän liian omatoimisesti laukkaava hevonen. Hups. No, siitä opimme, että jokaisen kanssa on omat haasteet. Toisten kanssa on enemmän hakusessa kaasu, toisten jarru. Ja on niitäkin, joista puuttuu ohjaustehostin.

Vauhtia, mutta ei vaarallisia tilanteita

Kevätkauden kaksi ekaa ratsastustuntia on jo takana, ja sain mennä sekä perjantaina että tänään tallin uusimmalla tulokkaalla, Florentinella. Tamma on entinen estekilpuri ja ikää taitaa olla 12 vee. Florentine on äärimmäisen kiltti ja luottavainen. Mahan alta harjaaminen ei haittaa ollenkaan, kaviot nostetaan vuoronperään mukisematta ja rapsutuksia kerjätään työntämällä päätä kainaloon. Ratsastin Florentinella yhden kerran heti sen tultua tallille, mutta sen jälkeen olen saanut keskittyä Wäinön kanssa työskentelyyn. Ekalla kerralla Flore oli reipas, mutta laukkaa ei meinattu saada aikaiseksi millään.

Perjantain tunti oli vähän helpomman tason tunti ja meitä oli mukavasti vain kolme ratsukkoa. Toiset eivät olleet vielä laukanneet aikaisemmin, joten harjoittelimme laukan nostamista jokaisen pitkän sivun alussa. Kun Florentine ensimmäisen noston jälkeen tajusi mikä on homman nimi, niin sen jälkeen laukattiin heti kunhan vain annoin luvan. Heppa on siitä mahtava, että vauhdista huolimatta myös jarru löytyy.

Tänäänkin meitä oli tunnilla vain mukavat viisi. Ensin tehtiin siirtymisiä harjoitusravista käyntiin ja takaisin ja sitten ympyröitä kevyessä ravissa. Harjoitusravissa tulee esille Florentinen huono puoli, nimittäin järkyttävä ravi. Todella vaikea istua. Lopputunnista laukattiin. Ensin nostoja vapaasti omaan tahtiin. Laukka nousi hyvin ja heppa jopa innostui kun muut ympärillä laukkailivat silloin kun hän ei. Yhden kerran lähti ihan lapasesta, kun oltiin laukattu pitkä sivu ja olin sen jälkeen tekemässä ympyrää päätyyn, että saataisiin vähän enemmän tilaa. Samaan aikaan Santos lähti uralta laukkamaan, ja Florentine päätti, että kyllä minä tuon perhanan ponin päihitän. Lyhyt laukkakisa siis. Ope komensi takaisin samaan päätyyn ottamaan vähän hillitympi nosto. Florentine olisi laukannut jo ekasta kaarteesta ja jopa hermostui hiukan, kun ei saanut. Pientä takapuolen viskomista ja sitten täysillä heti kun sai luvan. On se reipas 🙂 Annoin sen laukata aika kovaa lyhyen pätkän verran kunhan se malttoi odotta lähtölupaa. Juuri eilen tulin analysoineeksi itseäni, että kiltin hevosen kova vauhti esim. laukassa ei minua pelota, vaan oikeastaan enemmän jännittää jos itsepäistä hevosta joutuu kovasti käskemään eteen ja se tekee jotain ihan muuta kuin mitä minä käsken, sillä silloin tulee sellainen olo, että se ei yhtään ole minun hallinnassani, vaan saattaa tehdä ihan mitä vaan. Kuten vaikkapa Santos, joka saattaa olla hidas, mutta silti ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Lopuksi laukattiin yksitellen pitkä sivu ja tehtiin sen jälkeen laukassa pääty-ympyrää ja sitten vielä toinen pitkä sivu pois ympyrältä. Ympyrää mentiin niin monta kierrosta kuin ope kunkin kohdalla käski. Me mentiin ainakin neljä. Toiset odottelivat vuoroaan toisessa päädyssä ympyrällä. Ympyrät laukassa sujuivat hyvin, ja oli tosi hauskaa laukata niin pitkään yhdellä kerralla.

On ollut tosi kivaa ja myös opettavaista mennä vaihteeksi ihan erilaisella hevosella. Huomaan myös, että reippaalla Florentinella saa ihan eri lihakset kipeiksi kuin hitaammalla Wäinöllä. Vatsalihakset ovat löytyneet ja myös käsissä tuntuu. Ikävänä puolena niskan ja hartioiden jumiutuminen, mikä taitaa valitettavasti kertoa vain huonosta ryhdistä. Rauhallisemman Wäinön selässä olen kai pystynyt istumaan ihan hyvässä ryhdissä, mutta Florentinen selässä huomaan, että olkapäät valahtavat eteen ja välillä myös nousevat korviin siinä pompottavassa ravissa. Myös alaselässä tuntuu se, että en osaa istua harjoitusravissa. Jostain pitäisi löytää ne lihakset, joilla saa lantion eteen ja selän joustavaksi ja ryhdikkääksi, niin kuin opettaja käski.

Kotimatkalla puhuttiin Annen kanssa vähän agilityakin, joten ihan koira-aiheetta tämä päivä ei mennyt. Kotona olen katsonut Areenasta ensimmäisen jakson Ylellä tänään alkanutta Ypäjä-sarjaa. Ihan kiinnostavaa, mutta ehkä vähän liikaa ihmisiä ja ihmissuhteita, liian vähän hevosia ja ratsastusta.

Jee!

Pitkästä aikaa päivitys aiheesta ”jotain ihan muuta”. Tasapuolisuuden nimissä on raportoitava, että jos jokin aika sitten oli hiukan vähemmän onnistunut ratsastustunti hiukan itsepäisen Santoksen kanssa, niin nyt oli ihan älyttömän kivaa Wäinön kanssa! Tässä välilläkin olen mennyt Wäinöllä, ja haasteita on riittänyt laukan nostossa ja viimeksi myös ympyrälle taipumisessa. Tällä kertaa tehtiin alkuun käynti-ravi-siirtymisiä. Sitten jatkettiin puomeilla, jotka ensin ylitettiin käynnissä (ravi kuitenkin ennen puomeja ja niiden jälkeen) ja sen jälkeen ravissa. Wäinö meni puomit kiltisti ja kuunteli hienosti. Chippo yritti vähän esittää rodeohevosta Wäinön edellä, mikä hiukan hermostutti heppaa, mutta ei muutamaa sivuloikkaa enempää. Muutaman kerran samainen meinasi tulla suoraan päin puomien jälkeen, mutta luimistelusta ja irvistelystä huolimatta sain Wäinön pidettyä ihan hyvin hanskassa. Se kun tuppaa välillä hermostumaan jos joku tulee liian lähelle tai tapahtuu jotain yllättävää. Lopputunnista mentiin yhden puomin yli laukassa. Wäinö nosti laukan hienosti ja laukkasi koko pätkän ihan nätisti. Jee! Opettaja kommentoi, että joko minä tai hevonen taidettiin innostua puomista, kun laukkakin sujui niin reippaasti. En tiedä mikä oli totuus, mutta ei sillä niin väliä, kun oli tosi kivaa!

Loppuun vielä muutaman viikon takainen kuva talvikampauksen saaneesta 800 kg:n ponista:

Kiva poni, mutta ohjaustehostin puuttuu

Pakko hiukan avautua muusta kuin koira-aiheesta: siis kuinka itsepäinen poni voi olla?! Viimeiset neljä, viisi ratsastustuntia ovat menneet tosi kivasti. Hiukan haasteita on ollut ja parannettavaa on tietysti aina, mutta tunnin jälkeen on ollut onnistunut ja innostunut fiilis. Suoritus on aina parantunut loppua kohden, joka tunti on voitettu joitakin haasteita ja on tuntunut siltä, että on ainakin jokseenkin yhteinen sävel hevosen kanssa. Tänään sain mennä Santos-ponilla, vaikka en ihan ponikokoinen olekaan. Santos on hyvärakenteinen ja vahva poni, joka kuulemma sopii isommallekin ratsastajalle. Santos on ihan kiltti ja sillä on mielettömän mukava ravi. Melkeinpä niin tasainen, että keventäminen on melkein haastavaa, kun tahdittajana ei ole sitä tavanomaista pomppua. Santoksen huono puoli taas on se, että se on TODELLA itsepäinen. Olen mennyt sillä kerran aikaisemmin, ja silloinkin oli vaikeuksia, joiden luulin johtuvan osittain siitä, että en uskaltanut olla tarpeeksi päättäväinen pari viikkoa aiemmin sattuneen putoamisen jälkeen. Tänään meni kuitenkin vieläkin huonommin.

Alkutunti oli ihan ok, kunnes piti tehdä loivaa kiemurauraa ravissa. Ensimmäiseltä kiemurauralta poni syöksyy keskelle kenttää pyörimään, eikä liiku millään sinne suuntaan, minne yritän sitä ohjata. Pää alas ja kovaa päinvastaiseen suuntaan. Taistelua jatkettiin hyvä tovi, kunnes jollain ihmeen konstilla päästiin takaisin uralle. Yhtäkään kiemurauraa ei tehty. Hetki meni ihan kivasti, tehtiin pitkillä sivuilla hidastuksia ravista käyntiin ja sen jälkeen pysäytyksiä ravista pitkien sivujen keskellä. Ihan kiva, kunnes poni yhden pysähdyksen kohdalla päätti taas lähteä keskelle kenttää pyörimään. Siis uskokaa tai älkää, mutta sitä pollea on täysin mahdoton ohjata!

Lopputunnista piti ravata päätyyn, hidastaa ravia ensimmäisessä kaarteessa ja nostaa laukka toisessa kaarteessa ja laukata pitkän sivun loppuun asti. No, ponihan ei hidastanut, vaan lähti täysin lapasesta, nosti laukan jo ekassa kaarteessa ja syöksyi edellä olevan ohi toisessa kaarteessa. Toisella kerralla yritin pitää isomman etäisyyden edellä menevään ja ratsastaa ponin kunnolla ensimmäiseen kulmaan. Mutta eihän se sinne kulmaan mennyt, puhumattakaan siitä, että olisi hidastanut vauhtia. Lähti laukkaan jo ekaa kertaa aikaisemmin. Enempää ei yritetty. Meitä oli tunnilla niin monta, että en olisi saanut tarpeeksi etäisyyttä edelliseen ratsukkoon, ja tiesin, että poni lähtee lapasesta jos näkee jonkun laukkaavan samaan aikaan kun lähestymme päätyä.

Itsepäisyys yhdistettynä vauhdikkuuteen ei ehkä ole minun lempiyhdistelmäni. Ei ole kiva mennä kovaa, kun tunne on sellainen, että ratti on jäänyt käteen eikä ohjaus toimi. Santoksella oli varmaan vähän patoutunutta energiaa ja itsepäisyyttäkin varastossa, se on nimittäin ollut pari kuukautta sairauslomalla jalkavamman takia. Nyt toivon ja vetoan kaikkiin mahdollisiin korkeampiin voimiin, että saan maanantaina jonkun muun kuin Santos-ponin. Pliiiiis.
Kaiken kukkuraksi nukuin pommiin tänä aamuna. Nyt hapankorppua ja kahvia naamariin ja sitten koiran kanssa pitkälle lenkille. Kyllä tämä lauantai vielä iloksi muuttuu! Huomenna agility.

Pohkeenväistö ja purema persauksiin

Pitkästä aikaa päivitystä ohi aiheen: syksyn ratsastustunneilla olen ilokseni saanut mennä monta kertaa jo melkein eläköityneellä Varrilla. Pari kertaa tässä välissä sain kokeilla hiukan villiä Wäinöä, joka tuppaa hermostumaan muiden tullessa liian lähelle ja saattaa silloin lähteä käsistä. Mikä on tietysti vähän jännää, kun kyseessä on 800-kiloinen kylmäverinen höyryveturi. Siellä ylhäällä saa olla koko ajan tarkkana. Lauantaina sain kokeilla Rasmusta, joka oli vähän laiskanpuoleinen ja kulmikas oman tiensä kulkija. Jouduimme neuvottelemaan sekä vauhdista että suunnasta. Kokenut ja hötkyilemätön Varri on kuitenkin ollut parasta terapiaa putoamisen jälkeiseen lievään jännitykseen. Vaikka herra vedättääkin minua milloin missäkin asiassa. Viikko sitten se luisteli tehtävästä esittämällä uskottavan tuntuista muka-pohkeenväistöä. Tänään puolestaan pohkeenväistö onnistui hyvin, mutta ravia ei irronnut sitten millään. Tarkoituksena oli tehdä nopeita siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin, mutta kokenut konkari päätti jolkotella pääasiassa käyntiä kun huomasi, ettei saakaan ravata pidempää pätkää. Että mitä sitä turhia pyrähtelemään sitten. No, ainakin on saanut keskittyä ajattelemaan istuntaa kun alla on ollut varma ja vakaa heppa, joka ei paljoa hötkyile vaikka kentällä esitetään vähän vauhdikkaampaa rodeoratsastustakin, kuten tänään. Jos Varri on ihana ratsastaa, niin hoitaessa varjopuolena on huomion hakeminen hampaita käyttäen, jos ratsastaja ei ole valppaana. Ominaisuuden kanssa pärjää hyvin kunhan ei päästä heppaa yllättämään. Tänään se kuitenkin ehti haukata minua takapuolesta kun pitelin sitä tunnin jälkeen kentällä omistajan laittaessa loimea päälle. No mitäs käänsin persaukseni sinne suuntaan. Huomenna on varmaan hampaiden muotoinen mustelma takapuolessa.

Hevostelua livenä, agilitya telkkarista

Tänään sain taas ratsastaa ihanalla, melkein jo eläköityneellä Varrilla. Varri on jo 20 vee ja siirtynyt uuden omistajansa omistukseen, mutta tekee vielä joitakin tunteja meidän onnekkaiden iloksi. Varrilla menin myös viime kerralla, ja silloin jouduimme hiukan neuvottelemaan siitä, että ravia mennään muuallakin kuin uralla, kun päätyyn piti tehdä ympyröitä ja vauhti meinasi tyssätä siihen. Tänään siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin raviin menivät hyvin, mutta jossain vaiheessa ravi meinasi taas hyytyä ja sain vaatia vauhtia. Pysäytykset käynnistä sujuivat melkein pelkän ajatuksen voimalla, tosi pienillä pidätteillä, ja se oli hieno tunne. Laukka meni hienosti, kuten viime kerrallakin. Selvää edistymistä on havaittavissa, sillä toissa kerralla Varrin kanssa laukka nousi kyllä kuuliaisesti joka kulmassa, mutta tipahti raviin sivun puolessa välissä, vaikka oli tarkoitus laukata päätyyn asti. Nyt sain pidettyä laukan yllä ja laukkasimme sinne asti minne halusin. On se huippuheppa!

Kotona katseltiin ensimmäinen jakso Koiran elämää -sarjasta. Siinä esiteltiin agilitya, ja meno oli sen näköistä, että alkoi tehdä mieli päästä treenaamaan. Vaikka vasta toissapäivänä oltiin. Ai miten niin hurahtanut? Eilen laitoin sähköpostia erääseen seuraan ja tiedustelin mahdollisuudesta päästä jäseneksi. Vastausta ei vielä ole kuulunut, mutta toivottavasti päästäisiin ensi keväänä mukaan johonkin treeniryhmään.

Karvakorvat telkkarin ääreen

Huomasin, että Avalla alkaa 17.9. uusi kotimainen ohjelma Koiran elämää, joka esittelee eri koiraharrastuslajeja ja paneutuu myös koiran terveyttä käsitteleviin aiheisiin. Kiva saada tällainen kotimainen ohjelma ulkomaisten koirankoulutusohjelmien rinnalle (vaikka niitä en kyllä juurikaan ole katsonut). Lisätietoa ohjelmasta löytyy täältä.

Tänään oli toinen ratsastustunti sitten kontrolloimattoman alastulon, eli putoamisen. Ratsuna pieni mutta kestävä ja voimakastahtoinen Santos. Alkutunti sujui hyvin, mutta ongelmia tuli, kun olisi pitänyt tehdä ravissa ympyröitä päätyyn. Santos ei ihan aina tykännyt mennä sinne minne minä tahdoin, vaan paahtoi kaula pitkällä keskelle kenttää, tosin käynnissä, ei ravissa. Siinä pieni pelko nosti päätään, kun tuntui, ettei heppa tehnyt mitä pyysin. Ja jännittämällä ja pelkäämällä taas ei tunnetusti saa hevosta tottelemaan yhtään paremmin. Homma alkoi sujua kun jätimme ympyrät pois ja keskityimme sujuvaan kommunikointiin ihan perus uralla. Viimein saatiin pari ympyrääkin sujumaan ja lopputunnin laukan nostot sujuivat ihan hyvin. Ensi kerralla täytyy yrittää olla reippaampi ja päättäväisempi. Putoamisesta ei sinänsä jäänyt mitään kammoa, että jännittäisin selkään menoa tai esimerkiksi vauhdikkaampia askellajeja. Jännitys nousee pintaan silloin, kun kontrolli katoaa ja hevonen tekee jotain ihan muuta kuin mitä pyysin, ihan omin päin. Vaikka ratsastajassahan se vika silloinkin on, joten ei auta muuta kuin yrittää paremmin ensi kerralla.