Kiirettä pitää

Pahoittelut kaikille lukijoille (niille n. kahdelle) ennakoimattomasta blogihiljaisuudesta. Kaiken maailman asiat, jotka kai kuuluvat siihen elämäksi kutsuttuun konseptiin, ovat nähtävästi ajaneet blogin ohi. Raportoimatta taitaa olla parit syksyn viimeiset omatoimitreenit, joista yhdellä kerralla oli taas Minttu luotsaamassa meitä. Muisti pätkii niin, että täyttä varmuutta siitä, mitä milläkin kerralla tehtiin, ei ole. Mintun kanssa tehtiin ainakin takaakiertoja, jotka meiltä kaikilta (tai ainakin kaikkien koirilta) sujuivat koutsin mukaan erinomaisen hyvin. Lennun keinuprojekti jäi syyskauden päätteeksi ihan hyvään vaiheeseen. Varmuus on lisääntynyt ja jännitys vähentynyt, mutta edelleen on tehty pienen korokkeen avulla. Keväällä sitten jatketaan ja hankkiudutaan apureista eroon. Kevätkaudella treenit jatkuvat samalla porukalla samassa paikassa, mutta lauantaisin. Tavoitteena kai keinu kuntoon ja kisaamaan? Tähän joulun tienoille meille tuli ihan kunnon agitauko, mikä tekee varmasti ihan hyvää.

Muun kuin agin saralla tähän väliin on mahtunut yksi trimmi, jossa tukkajumala yllätti kasvattajan positiivisesti, sillä Lennun turkki oli kuulemma parempi kuin koskaan. Turha pörheys ja liiallinen laineikkuus oli kadonnut. Ilmeisesti Furminatorista ja ruokavalion osittaisesta vaihtamisesta on ollut apua. Jatkamme samalla linjalla. Perus arkeen ei ole kuulunut lenkkeilyä ja pieniä temppuja kummempaa. Lennu on oppinut tulemaan jalkojen väliin ”väliin”-käskyllä, ja viime aikoina siihen on yhdistetty peruuttaminen jalkojen välissä ihmisen kävellessä takaperin. Sehän on melkein valmis koiratanssikuvio, eikö… Lenkeillä Lennu on viime aikoina kunnostautunut erittäin epäilyttävien ja potentiaalisesti vaarallisten tolppien komentamisessa. En tiedä mikä mörkökausi nyt (lähemmäs 3-vuotiaana) on meneillään, mutta yksi tietty tolppa on viime aikoina saanut kuulla kunniansa. Samoin kuin mm. väärin pysäköity auto. Toisinaan hiukan epäilyttää myös vilkkuvaloilla varustetut koirat. (Katsoisi peiliin, niin tietäisi, että itse näyttää ihan yhtä ufolta punaisen valonsa kanssa.)

Omaan elämään on kuulunut myös hepat ja ratsastus, joka on viime aikoina tarjonnut ihan onnistumisen elämyksiä. Oma, paras pienryhmämme on ollut syksyn paras juttu. Tuntuu, että joka kerta on oppinut ja ymmärtänyt ainakin jotain pientä. Vaikka pienryhmän hinta välillä vähän huimaa, on ero isossa ryhmässä ratsasteluun kuitenkin niin suuri, että se on joka euron arvoista. Ratsuna on pääasiassa ollut kiltti ja reipas Florentine, jonka kanssa tietysti on omat haasteensa kun pitäisi taipua koulukiemuroihin. Esteitä on hypätty Rasmuksen kanssa, joka on siihen hommaan ihan paras.

Lennart-herra ja ihminen toivottavat kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Pimeää putkea

Tänään tehtiin se viimeksi pois jäänyt radan osa, jota täällä: Rata esittää numerot 8-12. Muutettiin rataa niin, että suoran putken sijaan tuli pussi ja kaksi hyppyä, joista aloitettiin ja joihin lopetettiin. Treenikavereina tänään oli Elli ja Pipsa. Ensimmäistä kertaa putkelle nro 12 tullessaan kaikki kolme irtosivat hienosti, mutta eivät ihan menneet putkeen. Elli ja Lennart esittivät hienon hypyn putken yli ohjaajaa kohti, ja Pipsa sukelsi putken väärään päähän. Kaikki kuitenkin hiffasivat jutun jujun nopeasti, ja sitten alkoi sujua. Itse olin tosi yllättynyt siitä, että Lennu irtosi putkeen niinkin hyvin. Haasteita radalla tuotti hypyt 9-11, joissa oli tehtävä persjättö ja tarkasti ajoitettu valssi, jotta koira saatiin hypylle nro 11. Valssit tuppasivat olemaan liian myöhäisiä meillä kaikilla, ja niitä sitten ihmeteltiin yhdessä.

Lennun kanssa tehtiin lisäksi keinua muurin palikan päältä. Hienosti meni. Vauhtia alkaa olla enemmän ja enemmän, ja tuntuu, että keinuongelma on ihan mahdollinen voittaa tällä taktiikalla. Ehkä ensi kerralla vielä helpotettua, ja sitten sitä seuraavalla jo ihan taviskeinua. Loppuun otettiin vielä puomin kontakteja kahden targetin avulla. Vauhti puomilla on hieno, kun namipalkka odottaa edessä. Malttaa odottaa lähtölupaa kiltisti ja lähtee vauhdilla. Hyvä siis.

Loppuun muutamat maisemakuvat. Kolme ensimmäistä eiliseltä golfkenttälenkiltä, jossa Lennu sai taas olla vapaana, kunnes vähän ennen sorsapaistiapajia otin sen hihnaan. Veden valtaama metsä on tämän päivän treenireissulta. Ei tämä marraskuukaan hassummalta näytä.

Eilisen opit

Blogin innokkain vakiolukija onkin jo ehtinyt kaivata eilisen treeniraporttia, joten tässä tulee. Eilen saatiin taas pitkästä aikaa harjoitella Minttu-koutsin valvovan silmän alla. Rataan mahtui ennakoivaa valssia, pimeää putkea ja muita haasteita. Vältyimme Mintun suunnittelemalta hyvin haastavalta ulkokautta mutkaputkeen lähetykseltä, koska kyseinen osa ei tilan rajallisuuden vuoksi mahtunut mukaan. Lupasimme kyllä tehdä nyt pois jääneen osan radasta ensi kerralla omatoimisesti.

Alkuperäinen rata näytti tältä: Rata Kuvasta 11 ja 12 jäivät pois ja 10 aseteltiin vähän eri tavalla. Aloitimme Lennun kanssa ekana radalla. Muuten hyvä, mutta vauhti ja into oli hukassa. Minttu kehotti ottamaan aikalisän ja pallot käyttöön, jotta saatiin terrieri hereille. Pienen riehumisen jälkeen olikin jo ihan eri meininki, ja päästiin paremmalla vauhdilla radalle. Putkeen lähetyksestä (7 ja 13) jäi muistiin laitettavaksi, että paino koiran puoleiselle jalalle, ja käsi alhaalla huolellisesti lähetetään. Ja katsotaan itse sinne, minne sen koiran olisi tarkoitus mennä. Kuin keilatessa siis. Haasteita tuotti käännös muurille, jonka itse sössin lahjakkaasti olemalla muurin tolpan kohdalla niin, ettei koira nähnyt koko estettä ja kääntyi putkesta liian jyrkästi. Muistetaan siis miettiä niitä linjoja niin, että esteiden suorittaminen on koiralle mahdollista… Viimeiseksi hiottiin vähän alkua, eli hyppyjä 1-6. Jätin Lennu lähtöön ja menin itse 2. hypyn taakse. Opettelin ottamaan heti lähdössä suoremman linjan 4. hyppyä kohti ja luottamaan siihen, että Lennart-herra hyppää siinä matkalla 3. hypyn vähän vähemmälläkin saattelulla. 4. hypyllä sitten ennakoiva valssi, joka toimi ihan hyvin. Mintun mukaan Lennu lukee hyvin kaikkia ohjauksia ja tekee hommia hyvin, kunhan on oikeassa vireessä. Eli muistetaan herättää koira ja tarvittaessa riehaannuttaa leikkimällä ennen kuin aletaan tehdä mitään harjoituksia.

Radan lisäksi Lennu teki keinua kaksi kertaa kolme toistoa. Tällä kertaa muurin palikan päältä, eli vähän korotettuna, mutta vähemmän kuin viimeksi (koska pöytä oli radan toisella puolella olevalla seinustalla, enkä viitsinyt häiritä radalla olevia). Meni reippaammin kuin viimeksi. Edelleen stoppaa keskikohtaan, mutta nyt tuli jo reippaasti siihen asti, missä keinu alkaa kallistua. Edistystä siis. Kepitkin tehtiin muutamaan otteeseen. Lennu lähtee edelleen kepeille tosi innoissaan, ja meinasi taas muutaman kerran livistää keinun jälkeen ihan omin päin kepeille. Harmillisesti tällä kertaa tuli kuitenkin muutamia virheitä, kun intoa oli enemmän kuin keskittymiskykyä. Täytyy nyt vain yrittää panostaa laatuun määrän sijaan, ja saada aikaan virheettömiä suorituksia.

Ensi kerralla jatketaan radalta pois jääneen osuuden kimpussa, ja sitten marraskuun loppupuolella Minttu tulee taas uudestaan tarkistamaan missä mennään. Kiitos taas erinomaisesta ja havainnollisesta opastuksesta 🙂

Muuten Lennart-herran viikonloppuun kuului harvinaisempaa luksusta, nimittäin vapaana juoksentelua. Lennuhan ei juuri pääse olemaan vapaana täällä kaupungissa, koska lähimetsäpoluilla on kaikkialla autotiet ja asutus sen verran lähellä ja pupuja sen verran paljon, että en ole uskaltanut ottaa riskiä. Talven lähestyessä viereinen golfkenttä kuitenkin vapautuu golfareilta, ja päätin kokeilla miten vapaana olo siellä sujuu. Kenttä tuntuu turvallisemmalta, koska se on aika monelta puolelta aidattu ja muutenkin rajoitetumman tuntuinen kuin sitä ympäröivät metsät. Ja hyvinhän se sujui. Lennu spurttaili innoissaan ympyrää heti kun tajusi olevansa vapaa, mutta pysytteli kuitenkin lähellä ja tuli kutsusta luokse (mistä lihapullapalkka, luonnollisesti). Ihmisten tullessa vastaan se tuli oikeastaan pyytämättä vierelle ja pysytteli siinä kunnes oli menty ohi. So far so good, mutta sitä en tiedä mitä tapahtuu jos pupu loikkaa eteen. Ajattelin kuitenkin käydä kentällä ulkoilemassa niin kauan kuin sää sallii (= ei ole lunta, sillä lumen myötä hiihtäjät valtaavat kentän). Valaistusolosuhteet kuitenkin rajaavat nämä mahdollisuudet käytännössä yhteen kertaan viikossa, sillä arkisin emme enää ehdi valoisan aikaan ulos, ja hämärässä tai pimeässä taas ei tulisi mieleenkään päästää terroristia vapaaksi, koska silloin ne tupsuhännät ovat ihan joka paikassa. Kuten myös paikallinen kettu. Vaikka luulisi, että niillä olisi toisensa pois sulkeva vaikutus.

Tavoitteet ja arki

Muistui mieleen, että vuodenvaihteessa tuli asetettua joitakin tavoitteita, jotka on kuvattu täällä. Ehkä olisi hyvä aika tarkastaa mitä on saavutettu ja mitä ei.

Startti epävirallisissa agilitykisoissa mölliluokassa.

Tavoite saavutettu kirkkaasti. Takana on neljät kisat ja niissä kahdeksan starttia, joista ensimmäinen jo maaliskuun lopulla. Ilahduttavaa on, että ura on ollut kiitettävän nousujohteinen: ekojen kisojen 30 ja 35 virhepisteestä on päästy viimeisten kisojen nollaan ja viiteen virhepisteeseen. Nollaratoja on kahdeksasta kolme, ja vauhtikin on ollut paranemaan päin. Aika hyvin siis! Nyt odotellaan, että saadaan keinu kuntoon ja kepitkin varmemmaksi, ja sitten olisi kai jo kokeiltava ihan oikeaa ykkösluokkaa. Ensimmäinen virallinen startti jäänee kuitenkin ensi vuoden puolelle. Loppuvuodesta voitaisiin kyllä käydä jotkut möllit vielä juoksemassa, jos sattuu kohdalle.

Arkitottelevaisuuden vahvistaminen, erityisprojektina hihnakäytös kuntoon.

Kuvailin, että ongelmana on pysähtely ja hajujen tutkiminen ennemminkin kuin vetäminen tai toiset koirat. Parannusta on kyllä tapahtunut, ja nykyisin matka jatkuu useimmiten pienen kehotuksen jälkeen. Lennu osaa hyvin myös hihna lyhyellä lenkkeilyn, jolloin ei pysähdellä ollenkaan. Toisinaan kuitenkin tulee edelleen niitä hetkiä, jolloin terrierin nenä pitää ”kädestä pitäen” käydä irrottamassa jostain vastustamattomasta ruohotupsusta, jossa on ties mikä elämää suurempi haju… Ohitukset ovat edelleen ainakin 95 prosenttisesti hienoja, ja niistä onnistuneista palkitsen myös lähes poikkeuksetta edelleen joka kerta. Tänään vastaan tuli vapaana kulkenut, Lennua lähes puolta pienempi uroskoira, olisikohan ollut bichon tai vastaava, joka ei meinannut totella omistajaansa, vaan tuli Lennun luokse vähän kukkoilemaan ja lähti kävelemään peräämme. Lennu marssi eteenpäin päättäväisesti, mutta aika jäykistellen, selvästi perässä roikkujasta ärsyyntyneenä. Pysähdyimme hetkeksi, jotta kaverin omistaja sai haettua tämän isottelijan pois. Omistaja päivitteli, että Lennu on tosi iso cairniksi. No, kai se nyt näyttää isolta kun sillä on kaikki karvat pystyssä…

Rally-tokon saralla voitaisiin mennä uudestaan möllikisoihin heti kun sopivat sattuvat kohdalle.

Tämä taas ei ole toteutunut sitten alkuunkaan. Jotenkin fokus on vain ollut agissa, joten rally-kisoja ei ole ehditty edes vakavissaan harkita, vaikka silloin tällöin olen kisakalenteria silmäillyt. Rallyn liikkeitä tehdään satunnaisesti kotona, ja ihan hyvinhän tuo ne muistaa. Mutta perusasento ei ole ole maagisesti suoristunut itsestään, eikä seuraaminenkaan muuttunut tiiviimmäksi. Kumma juttu.

Näyttelyiden osalta tarkoitus olisi osallistua ainakin muutamaan näyttelyyn kevään ja kesän aikana.

Näin on tehty. Näyttelyitä on käyty neljät, eikä enempää ole luvassa tälle vuodelle. Parit erit, pari eh:ta. Pörröinen turkki, joka nyt yritetään taltuttaa Furminatorilla (kunhan se saataisiin hankittua, on jäänyt vähän vaiheeseen). Katsotaan, jos keväällä sitten taas kokeiltaisiin.

Suurin ja tärkein tavoite, nimittäin terveenä pysyminen, on toteutunut hienosti. Eläinlääkärissä on tänä vuonna käyty vain rokotuksilla. Toivotaan, että hyvä onni jatkuu koko loppu vuoden.

Arkeen on pari viime viikkoa kuulunut ihan tavallista arkea. Agitreeneissä on ollut pieni tauko kesäkauden ja talvikauden välillä, mutta tänä sunnuntaina alkaa taas omatoimivuoro Agimestassa. Seurapaikkaa olen aktiivisesti yrittänyt saada, mutta vaikeaa on. Tai siis oikeastaan mahdotonta, sillä paikkaa ei ole herunut. Toki hommaa hiukan hankaloittaa myös autottomuus, joka asettaa vähän rajoitteita sille, mihin pystymme raahautumaan treenaamaan. Mutta ehkä sekin asia korjaantuu ennemmin tai myöhemmin. Syksyn säät suosivat, ja ollaan taas tehty vähän juoksulenkkejäkin.

Pieni muutos arkeen on tullut uuden ruokavalion myötä, sillä päätin kokeilla Lennulle Yrjölän puuroa (ohje esim. täällä). Resepti tosin on hiukan sovellettu: laitoin 2 dl tummaa riisiä, 1,5 dl ohraa ja 1,5 dl tattaria, koska hirssiä ei sattunut lähikaupasta löytymään. Tein puuron uunissa, ja lisäsin valmiiseen puuroon 400 g paistettua possun jauhelihaa (olisin ottanut broileria, mutta ei ollut lähikaupassa). Joskus täytyy kokeilla lihan lisäämistä raakana, kuten ohjekin ehdottaa, mutta nyt tein näin. Pakastin puuron n. 1,5 dl annoksissa, joita tuli 15. Sulatettuun annokseen lisään pääasiassa pellavaa sisältävää öljyä, jota meillä sattui olemaan avattu pullo. Tätä Lennu syö iltaisin, aamuisin edelleen Nutron nappulaa. Lennu ei näyttäisi reagoineen muutokseen millään negatiivisella tavalla, ja ruoka vaikuttaa maistuvan. Katsotaan alkaako näkyä jotain positiivisia vaikutuksia.

 

Paluu arkeen

Blogissa on ollut hiukan hiljaisempaa samoin kuin agilityrintamalla, sillä toukokuun loppupuoli on ollut (koirattomia) reissuja täynnä. Ensin minä kävin Berliinissä ja viime viikonlopun vietimme Lennartin isännän kanssa Tallinnassa, Lennartin lomaillessa hoidossa. Alla kuitenkin muutama kuvatodiste siitä, ettei koira unohtunut matkoillakaan.

Lennart Mauerparkissa.

Lennu Tallinnassa.

Tällä viikolla palasimme sitten arkeen, ja kalenterissa oli trimmi heti tiistaille. Koska olemme kuitenkin inokkaiden agilityharrastajien ympäröimiä, kysyi kasvattaja josko olisimme trimmin sijaan halukkaampia menemään Ojanko Cupin ensimmäiseen osakilpailuun. Lennun kanssa emme sinne ehtineet, sillä minit aloittivat, enkä olisi mitenkään päässyt lähtemään töistä niin, että olisin ehtinyt kotiin nappaamaan koiran mukaan ja siitä sitten julkisilla Ojankoon. Toivottelimme kuitenkin kasvattajalle kisaonnea ja siirsimme trimmin seuraavaan viikkoon. Kauniin kesäisen sään inspiroimina matkasimme illalla trimmin ja kisojen sijaan Rajasaareen, jossa emme ole käyneet sitten viime kesän. Mietin hiukan, että miten Lennu tulee muiden kanssa toimeen, koska keskustasta pois muutettuamme on koirapuistoilu vähentynyt huomattavasti. Ajattelin, että jos se on jo unohtanut kaikki hyvät käytöstavat. Koirapuistojahan meillä on vakituisten lenkkireittiemme varrella kolmekin kappaletta, mutta todella harvoin niissä on ketään muita silloin, kun me satumme paikalle. No, Rajasaaressa ainakin riitti porukkaa, ja Lennu käyttäytyi hyvin. Se löysi muutamia ihan kivoja juoksukavereita, joiden kanssa (tai no, lähinnä perässä…) spurttaili pitkin hiekkarantaa, ja uikin jonkin verran. Myös keppiä haettiin vedestä ihan innokkaasti.

Kävelimme vielä rauhalliseen tahtiin koko matkan kotiin rantoja pitkin. Ilmassa oli ihan mieletön alkukesän kukkien tuoksu.

Tänään meillä oli ekat agilitytreenit reilusti yli kuukauteen. Kesän treenitavoitteena on vauhdin lisäys. Olin suunnitellut päivän ohjelmaksi, että teemme jotain lyhyitä ja vauhdikkaita radan pätkiä ja puomin kontakteja. Ihan alkuun vähän leikittiin uudella leluvirityksellä, jossa täytteetön pitkä karvaelukka on köytetty hännästään matonkuteista punottuun naruun. Lennu oli aika innostuneella tuulella ja riehaantui jopa leikkimään vähän. Radan pätkiä se teki hyvällä vauhdilla, mutta luki kuitenkin ohjausta hyvin. Mitä nyt ekalla yrittämällä karkasi suoran päässä houkuttelemassa olleelle A:lle, mutta pistettäköön ihan positiivisen innon piikkiin. Loppuaika tehtiin puomia kahdella targetilla, ensimmäinen heti puomin päässä ja toinen vähän kauempana. Minttu antoi hyviä neuvoja jälleen kerran. Lennu teki hommia hienosti. Jatkamme harjoituksia ensi kerralla. Tunnin jälkeen käytiin aika kuumalla jäähdyttelylenkillä Tarjan ja poikien kanssa. Herrat lenkkeilivät ihan sopuisasti, toki kaikki hihnoissa ja Lennart kohteliaalla etäisyydellä Tarjan kolmikosta. Yhtään kyykäärmettä ei nähty, mikä oli positiivinen yllätys.

Muuten perusarkeen kuuluu pienimuotoista laihdutuskuuria ja kampauskuuria. Lennu saa nyt vajaan desin nappulaa + ruokalusikan tai kaksi jotain muuta kahdesti päivässä. Treenipäivinä, kuten tänään, aamuruoka jätetään väliin ja nautitaan harjoituksissa palkkana. Liikunnan määrä on pääpiirteissään sellainen, että arki-iltojen lenkit ovat 5-8 km ja vapaapäivien lenkit 8-12 km. Lisäksi tietysti pienemmät ulkoilut useamman kerran päivässä. Kampaamista täytyisi taas harrastaa ahkerasti, että saisi turkin taas suoraksi ja vähemmän pörheäksi. Kesään kuuluvat punkkimyrkyt on laitettu jo kaksi kertaa. Meillä on sekä viime että tänä kesänä käytetty Bayvanticia, joka on toiminut hyvin eikä ole aiheuttanut mitään oireita koiralle.

Talviturkki heitetty

Noin niin kuin kuvainnollisesti siis. Turkkia terrierillä on edelleen ihan riittämiin tallella. Mutta viikonloppu vietettiin mökillä, jossa ihmiset tekivät haravointihommia ja koirat juoksivat rallia. Sekä Lennart että minä itse korkkasimme uintikauden viileähkössä merivedessä. Lennu on siitä hassu uiskentelija, että toisinaan ui, toisinaan ei. Viime kesänä ui muutaman kerran pitkät kierrokset ihan uimisen ilosta, mutta välillä ei mennyt veteen edes houkutteltuna. Viikonloppuna se teki pikaspurtteja veteen sekä kepin että kaislan juurien perässä. Jälkimmäisten raahaaminen maihin on jostain syystä Erittäin Tärkeä Tehtävä.

Raksamies ehti vähän aikaa keskittyä myös maisemointihommiin.

Lennu ja ”serkku” Blanca saivat olla vapaana pihahommien ajan ja pysyivät ihan kivasti näköpiirissä. Mitä nyt kerran kävivät haukkumassa naapurin, mutta onneksi naapurit ovat sukulaisia. Varsinaisten töiden ollessa jo loppusuoralla koirat ampaisivat yhtäkkiä täyttä vauhtia takaa-ajoon ja aiheuttivat emännilleen pienen sydärin, mutta onneksi takaa-ajattevat olivat oravia. Oravat ovat siitä kivoja, että koiran voi käydä kätevästi poimimassa lähimmän puun luota, eikä sitä tarvitse metsästää sen kauempaa. Pupueläimet ovat hankalampi homma.

Huomenna pitäisi suunnistaa kisoihin, ja sitten itselläni alkaakin taas pieni loma. Tähän toukokuulle on kivasti osunut yksi nelipäiväinen ja kolme kolmipäiväistä työviikkoa. Ei hullumpaa. Miltäköhän sitten tuntuu, kun koittaa taas ensimmäinen normaali viikko? No, siitä ei sitten ole pitkä aika kesälomaan.

Möllirataa

Eilen mentiin tällaista rataa, joka on hiukan tuunattu (putkien vähyydestä johtuen) jostakin viimekesäisestä möllikisaradasta, jota Rocky ja Sohvi olivat käyneet kokeilemassa:

Alku sujui hyvin, jätin Lennun lähtöön odottamaan ja menin 2:n taakse, varpaat 3:lle päin, ja tällä vältettiin hienosti A-ansa. Suurin haaste oli putki nro 11, johon ensinnäkin piti yrittää takaaleikkausta ja jossa toisekseen oli jotain hajuja niin, että terrieri jäi sinne suunnilleen asumaan. Takaaleikkausta putkelle on ihan pakko alkaa tehotreenata, sillä se on kuitenkin aika peruskauraa, mutta Lenskarille sellainen ei vaan kertakaikkiaan sovi, että ohjaaja epäilyttävästi huseeraa selän takana. Niinpä parin yrityksen jälkeen tehtiinkin loput toistot persjätöllä pituuden ja hypyn väliin (9 ja 10), mikä oli kyllä hiukan uhkarohkeaa hommaa, sillä törmäyksen vaara tuollaisella suoralla on aika ilmeinen. Muutama ihan hyvä toisto saatiin kuitenkin tällä taktiikalla. Toinen ongelma meinasi ensialkuun tulla hypyillä 6-7, kun minä pöljä yritin käskyttää koiraa 7:n yli sanomalla ”hyppy”. Lennu yritti tulla hyppyjen välistä ja mennä 7:n väärään suuntaan, kunnes tajusin vaihtaa ”kierrä”-komentoon. Johan alkoi toimia. Tosiaan, takaakierto se taisi koiran näkökulmasta olla. Tehtiin pelkkää rataa ja loppuun leikittiin pitkä tovi pallolla, että jäisi hyvä meininki. Näillä eväillä pitäisi sitten uskaltaa tiistaina Ojangossa järjestettäviin epiksiin mölliluokkaan. Kääk. Eniten jänskättää, että kisatilanne vaikuttaa koiraan niin, että se päättää olla tekemättä yhtään mitään tai päättää pistää ihan oman shown pystyyn. Mutta sitä kisaamistahan sinne kai mennään harjoittelemaan, eikö?

Muuten viikonloppu on ollut heppapainotteinen, sillä perjantai-iltana oli oma tunti ja eilen iltapäivällä kummitytön estekisat. Oma tunti meni tosi hienosti, kiltti Wäinö teki mallikasta pohkeenväistöä, ja muutenkin oli hauskaa. Kummitytön kisat menivät myös hienosti, tuloksena 3. sija huippuajalla 60 cm:n luokassa (jossa yhteensä 14 osallistujaa). Kolmen ensimmäiseksi tulleen ajat taisivat mahtua puolen sekunnin sisään, joten tiukka kisa oli. Täti oli aika ylpeä 🙂 Pääsin vielä hoitamaan kiltin kisaratsun suorituksen jälkeen. Se olikin kehut ja puunaamiset ansainnut, sillä oli ratsuna myös 2. sijan napanneelle. Vaikutti siltä, että kuumenee radalla jonkin verran, mutta varmoissa käsissä tekeekin sitten tarkkaa ja vauhdikasta jälkeä. Hieno heppa!

Tänään Lennu on jatkanut vasemman tassun antamisen harjoittelua, joka on Lenskarin ja tämän isännän projekti. Pientä edistystä on tapahtunut, vaikka vieläkin koira näyttää suhteellisen järkyttyneeltä siitä, että sitä vaaditaan nostamaan se tukijalka, jolle se varaa tukevasti painoaan nostellessaa oikeaa tassua. On se hassua, miten vaikeaa sen on ymmärtää, että toisinkin päin voisi tehdä. Minä tein Lennun kanssa leppoisan lenkin, joka SportsTrackerin mukaan oli 9,5 km ja aikaa kului näköjään tasan kaksi tuntia. Todellisuudessa ulkoiltiin vähän pidempään, sillä käytiin matkan varrella koirapuistossa, ja pysäytin laskurin siksi aikaa. Koirapuistossa oli kaksi bassett-tyttöä, jotka molemmat torjuivat aika jyrkästi Lennun lähentely-yritykset.

Koirapuistossa!

Pienestä voi tulla tosi hyvä mieli. Käytiin Lennun kanssa tosi pitkästä aikaa koirapuistossa niin, että siellä oli jopa toinen koirakin! Tällä uudehkolla asuinalueella koirapuistokäynnit ovat huomattavasti harventuneet, ja silloin harvoin kun käydään, niin puistoissa ei yleensä ole ketään. Olen harmitellut sitä, ettei Lennulla ole täällä kavereita sillä tavalla kuin vanhan kodin lähistöllä. Olen myös vähän pelännyt, että se ei kohta enää tulekaan niin hyvin toimeen toisten urosten kanssa, kun ei koskaan tapaa ketään.

Nyt kuitenkin löydettiin puistosta iloisen energinen 1,5-vuotias labbispoika, josta Lennu näytti ensisilmäyksellä tykkäävän. Kumpikaan ei näyttänyt mitään äijäilyelkeitä, joten uskallettiin heittää koirille palloa, joka labbiksen ihmisillä oli mukana. Varoitin tosin, että Lennu ei ole mikään noutaja, eikä todennäköisesti tuo palloa takaisin jos sattuu sen saamaan. Näinhän siinä kävikin, ja aikansa Lennu rallatteli pallo suussa pitkin puistoa. Aika pian se kuitenkin kyllästyi, kun kukaan ei jahdannut. Annoin namin palkaksi kun pallo tipahti suusta. Ja sitten heitettiin uudestaan. Parin heiton jälkeen terrieristä kuoriutui varsinainen noutaja, kun se hiffasi, että tuomalla pallon takaisin saa namin JA uuden heiton. Innokkuus alkoi jo kääntyä koomisuuden puolelle, kun yksi kirmaa pallon perään ja takaisin minkä jaloistaan pääsee ja sylkäisee pallon maahan aina täsmälleen samassa kohdassa kuin mikäkin automaatti. Noutajakaverikin sai pallon aina välillä, mutta useimmiten Lennu voitti kisan törkeän ennakoimisensa vuoksi. Terrieri oli jo puolivälissä menossa ennen kuin palloa oli edes heitetty.

Hauskaa oli, ja olen tosi iloinen, että Lennu pääsi pitkästä aikaa leikkimään toisen koiran kanssa. Ja siitäkin olen iloinen, että se tuli niin hyvin toimeen ja innostui jopa leikkimään toisen uroskoiran kanssa. Eikä noutotaitojenkaan kehittyminen ole yhtään huonompi juttu 🙂

Vähemmän vahtikoiraa

Kasvattajalta kotiuduttuaan Lennu ehti asua reilun vuoden verran entisessä kodissamme keskustassa. Lennu tottui pienestä pitäen kaikkiin kerrostalon ja naaupuruston ääniin niin, ettei millään tavalla reagoinut sanomalehteen, postiin, rappukäytävän ääniin tai hissin kolahduksiin. Myöskään kadulta kantautuvat äänet tai ovikello eivät saaneet aikaan reaktiota. Muistan vain kaksi kertaa, jolloin Lennu on ilmoittanut jostain hälyttävästä: yhden kerran se näki miehiä pudottamassa lunta vastapäisen talon katolta, joka oli makuuhuoneemme ikkunan tasalla, ja toisen kerran mies ilmestyi nosturin korissa olohuoneen ikkunan taakse. Ihan hyviä syitä mielestäni.

Vajaa puoli vuotta sitten muutimme uuteen kotiin, kerrostaloasunto tämäkin. Ensimmäiset pari päivää Lennu tarkkaili ympäristön ääniä korvat höröllään ja alkoi tuhahdella ja haukkua kaikille äänille. Se haukkui postille ja myös aamuyön lehdelle, mikä ei ollut kovinkaan hauskaa. Kaikkein suurin valppaus karisi muutamassa päivässä, mutta suurin osa rappukäytävän äänistä sai terrierin jaloilleen, puhisemaan ja murisemaan, ja jos ei ääni lakannut niin komento äityi haukkumiseksi. Yritimme ensin olla ollenkaan huomioimatta ääniä ja Lennun reagointia. Se ei kuitenkaan tehonnut. Minusta tuntuu, että koira piti meitä ihmisiä täysin ymmärtämättöminä tomppeleina ja haukkui sen vuoksi entistä kovempaa, kun emme muuten reagoineet. Aloimme puuttua asiaan kieltämällä jo siinä vaiheessa, kun Lennu alkoi tuhahdella ja murista, ja kehuimme kun se oli hiljaa. Hiljalleen vahtiminen on vähentynyt. Yhtenä päivänä viime viikolla huomasin, että monenlaisia ääniä oli kuulunut, eikä Lennu ollut sanonut mitään. Tästä olen tosi iloinen, sillä kerrostalossa ei mielestäni tarvita joka asiasta ilmoittavaa vahtikoiraa.

Yhdestä ei kuitenkaan varmaan koskaan päästä: naapurin koirat nimittäin edelleen aiheuttavat takuuvarman reaktion. Samassa kerroksessa asuu kaksi uroskoiraa, ja näillä ja Lennulla tuntuu olevan jonkinlainen reviiritaisto meneillään. Ulkona ne haukkuvat toisensa puolin ja toisin jos sattuvat törmäämään. Vaikka Lennu ei muuten toisille koirille haukukaan, eivätkä kuulemma naapurinkaan koirat. Ja auta armias, jos satutaan samaan aikaan rappukäytävään. Tänä aamuna vetäydyimme Lennun kanssa kellarin portaille odottamaan, että naapurit pääsevät yläkerroksista ulos asti. Ja silti meteli oli melkoinen. Vaikka Lennu juuri hetkeä aikaisemmin oli ohittanut täysin huomioimatta sen raivoavan borderterrierin, joka pari viikkoa sitten hyppäsi niskaan. Naapureissa vain on jotain erityisen raivostuttavaa, ja niille täytyy murista myös eteisestä käsin, jos ne kehtaavat liikkua meidän rappukäytävässä.

Ärsytys

Tapaamme Lennun kanssa säännöllisesti aamulenkillä parivaljakon, joka koostuu kahdesta, suunnilleen Lennun kokoisesta koirasta. Toinen saattaa remuta uteliaisuuttaan, mutta toinen räyhää vihaisena. Olen siis aina pyytänyt Lennua ohittamaan nämä nätisti. Tänäänkin parivaljakko tuli vastaan kapealla kävelytiellä, valkoinen suht hiljaa ja toinen jo kaukaa rähjäten. Lennu tarjosi parasta ohitustaan, kulki reippaasti ja katsoi minua. Ensin mentiin valkoisen ohi, sitten räyhääjän. Kohdalla tämä räyhääjä hyökkäsi hampaat edellä suoraan Lennun niskaan. Lennu ärähti lyhyesti ja kääntyi minun eteeni istumaan. Hyökkääjän omistaja nykäisi sen hihnasta kauemmas ja tilanne oli sillä ohi. Fyysisiä vammoja ei tullut eikä kai paljon henkisiäkään, sillä matka jatkui ihan normaalisti. Silti ärsyttää, mikäpä muu kuin räyhääjän ulkoiluttajan käytös. Koko ajan ohi kulkiessamme hän höpötti koiralleen ”kato toinen tulee noin nätisti ohi, kylläpä se osaa mennä hienosti, sunkin pitäisi mennä noin nätisti, ei saa räyhätä kun toinen on kiltti poika”. Niin, opettaisit sen menemään nätisti. Tai et ainakaan päästäisi hyökkäämään toisten kimppuun.