Päivän agiliidot

Taas harjoiteltiin Ellin ja Pipsan kanssa. Rata oli tällainen:

Harmaita hiuksia aiheutti suora putki, jolle piti tehdä takaaleikkaus. Sen lisäksi, että takaaleikkaus on meille hankala, oli putkessa tänään jotain hajuja, jotka saivat terrierin pyörimään siellä vielä ylimääräisiä ympyröitä. Lisäksi Lennu oli alkuun vähän haahuilutuulella. Otettiin rata kahteen kertaan välipalkoilla, mutta sitten siirryttiin kepeille. Tehtiin paljon vauhdikkaita toistoja puolikkailla kepeillä. Lennu pujottelee hienosti, mutta on jostain kumman syystä alkanut mennä sisään väärältä puolelta. Tätä sitten korjailtiin. Pystyin jo ottamaan jonkin verran etäisyyttä sivusuunnassa ja muistettiin harjoitella myös vasemmalta ohjaten. Panostin vauhtiin ja hyvään meininkiin, juostiin kepeille vähän kauempaa ja palkkasin vauhdista tuuletusten kera. Treenien lopuksi otettiin kepit vielä muutamaan kertaan pallopalkalla, ja sekin toimi hyvin.

Keinua tehtiin neljä toistoa. Ylöspäin meneminen epäilyttää edelleen vähän, kolahdus sen sijaan ei haittaa. Ratakin mentiin vielä kahteen kertaan, ja pallojen avulla suoriuduttiin aika hyvin. Pallojen aikaansaama innostus tosin aiheutti vähän kontaktien hutilointia, ja se takaaleikkaus putkelle ei edelleenkään ollut ihan ongelmaton, mutta parempi kuin ekoilla yrityksillä. Näistä kahdesta viimeisestä suorituksesta on videotkin, mutta en ole nähnyt niitä vielä. Saa nähdä kehtaatko niitä laittaa julkisesti näkyville.

Koirapuistossa!

Pienestä voi tulla tosi hyvä mieli. Käytiin Lennun kanssa tosi pitkästä aikaa koirapuistossa niin, että siellä oli jopa toinen koirakin! Tällä uudehkolla asuinalueella koirapuistokäynnit ovat huomattavasti harventuneet, ja silloin harvoin kun käydään, niin puistoissa ei yleensä ole ketään. Olen harmitellut sitä, ettei Lennulla ole täällä kavereita sillä tavalla kuin vanhan kodin lähistöllä. Olen myös vähän pelännyt, että se ei kohta enää tulekaan niin hyvin toimeen toisten urosten kanssa, kun ei koskaan tapaa ketään.

Nyt kuitenkin löydettiin puistosta iloisen energinen 1,5-vuotias labbispoika, josta Lennu näytti ensisilmäyksellä tykkäävän. Kumpikaan ei näyttänyt mitään äijäilyelkeitä, joten uskallettiin heittää koirille palloa, joka labbiksen ihmisillä oli mukana. Varoitin tosin, että Lennu ei ole mikään noutaja, eikä todennäköisesti tuo palloa takaisin jos sattuu sen saamaan. Näinhän siinä kävikin, ja aikansa Lennu rallatteli pallo suussa pitkin puistoa. Aika pian se kuitenkin kyllästyi, kun kukaan ei jahdannut. Annoin namin palkaksi kun pallo tipahti suusta. Ja sitten heitettiin uudestaan. Parin heiton jälkeen terrieristä kuoriutui varsinainen noutaja, kun se hiffasi, että tuomalla pallon takaisin saa namin JA uuden heiton. Innokkuus alkoi jo kääntyä koomisuuden puolelle, kun yksi kirmaa pallon perään ja takaisin minkä jaloistaan pääsee ja sylkäisee pallon maahan aina täsmälleen samassa kohdassa kuin mikäkin automaatti. Noutajakaverikin sai pallon aina välillä, mutta useimmiten Lennu voitti kisan törkeän ennakoimisensa vuoksi. Terrieri oli jo puolivälissä menossa ennen kuin palloa oli edes heitetty.

Hauskaa oli, ja olen tosi iloinen, että Lennu pääsi pitkästä aikaa leikkimään toisen koiran kanssa. Ja siitäkin olen iloinen, että se tuli niin hyvin toimeen ja innostui jopa leikkimään toisen uroskoiran kanssa. Eikä noutotaitojenkaan kehittyminen ole yhtään huonompi juttu 🙂

Etukeno on mäkihyppyä varten

Kirjaan pikaisesti itselleni ylös tämän päivän opit ratsastustunnilta: ryhti on säilytettävä, ohjat pidettävä käsissä ja kädet pidettävä paikallaan ravissakin. Kuulemma istun hyvin käynnissä, mutta etenkin harjoitusravissa ryhti lysähtää etukenoon, kädet liukuu eteen ja kyynärpäät irtoavat kyljistä. Tajusin kyllä tämän heti, kun siitä sanottiin. Hitaammanpuoleisilla hepoilla yritän kai myödätä ja antaa ohjaa, jotta ne ravaisivat reippaasti. Vaikka sen hepan tietysti pitäisi liikkua pohkeesta eteen vaikka ohjat pysyvät ihan samalla tuntumalla kuin käynnissä. Tämän aion muistaa myös ensi kerralla.

Tänään menin Wäinöllä ja meitä oli tunnilla vain kolme, joten ehdittiin saada paljon ohjeita. Kolmikaarista kiemurauraa höystettynä siirtymisillä harjoitusravin ja käynnin välillä ja sitten lopuksi laukkaa kiemurauralla. Laukka nostettiin sen keskimmäisen kiemuran mukaisesti oikeana laukkana, vaikka mentiin vasempaan kierrokseen. Wäinö oli oikein hieno. Kulmiin taipumisessa oli aluksi haastetta, mutta parani loppua kohden. Laukka sujui hienosti, ekasta nostosta alkaen nousi pyytäessä. Pari kertaa tuli väärä laukka, mutta muuten super. Jotain on opittu, ottaen huomioon, että vielä ennen joulua Wäinöllä ei niin vain laukattukaan.

Tunti oli huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, jolloin Chippo hiukan rodeoi, Florentine laukkasi täysiä (minä selässään) ja Santoskin vähän yritti villiintyä. Kiltin, mutta huomattavasti Wäinöä reippaamman Florentinen kanssa taisin vähän innostua siitä, että heppa laukkaa ihan omatoimisesti, ja lopputuloksena olikin sitten vähän liian omatoimisesti laukkaava hevonen. Hups. No, siitä opimme, että jokaisen kanssa on omat haasteet. Toisten kanssa on enemmän hakusessa kaasu, toisten jarru. Ja on niitäkin, joista puuttuu ohjaustehostin.

Agia pakkasessa

Tänään harjoiteltiin taas Agimestassa. Minna oli valinnut radan, joka näytti tältä:

Haasteita radalla tarjosi tiukka käännös hypyn 4 jälkeen takaisin putkeen. Lisäksi persjättöjä piti muistaa tehdä putkien jälkeen. Suunnittelin, että teen Lennun kanssa vastakäännöksen 4:lla. Toisena vaihtoehtona olisi mun nähdäkseni ollut niisto, mutta näin siinä kaksi ongelmaa: ensinnäkään Lennu ei mene niin kaukaa (tai saattamatta) putkeen, että ehtisin putkeen lähettämisen jälkeen hypyn taakse odottamaan ja toiseksi hypyn 4 jälkeen putkeen meno olisi vaatinut takaaleikkauksen, mikä ei vielä oikein onnistu Lennun kanssa. Vastakäännöksellä siis mentiin, koska silloin pystyin ohjaamaan Lennua putken sisäkaarteen puolelta ja liikkumaan sen kanssa samaan suuntaan.

Lennu teki muuten hyvin, mutta vauhtia ei ollut juuri ollenkaan. Kovasta pakkasesta johtuen tytöt lämmittelivät vapaasti sisällä radan rakennuksen ajan, ja Lennukin sai juosta niiden kanssa hetken. En tiedä väsyttikö se Lennua liikaa, kun kuitenkin oltiin jo kävelty tavanomainen 3 km ennen sitä. No, ainakin ehti hyvin ohjaamaan, kun koira oli kuin hidastetusta filmistä… Toiselle treenipätkälle otin palkaksi pallot, ja niiden avulla saatiinkin vähän vauhtia koiraan. Tehtiin rata muutamaan kertaan ja uusittiin alku pariin kertaan.

Keinua tai keppejä en viitsinyt vähän innottoman ja väsähtäneen terrierin kanssa edes kokeilla, mutta lopputunnista tehtiin puomin kontaktia muutamat toistot. Lennu pysähtyy ihan kivasti kun itse olen vierellä ja ymmärtää vapautussanan, mutta pysähdyksen paikka on vielä aika hakusessa. Se ei siis hakeudu täysillä puomin päähän asti, vaan pysähtyy välillä jo liian aikaisin. Tätä täytyy alkaa harjoitella.

Treenikavereista Pipsa oli tänään ihan omaa luokkaansa ja veteli rataa ihan tuosta noin vaan. Epäilimme, että se on ollut jossain huippuvalmennuksessa viimeiset pari viikkoa, niin paljon se oli yhtäkkiä kehittynyt. Taitaa olla niin, että ne kuuluisat palaset ovat loksahtaneet paikalleen, ja vauhdin lisäksi myös estehakuisuutta on löytynyt. Ellillä oli välillä ihan oma näkemys siitä, kummalla puolella ohjaajaa kulloinkin piti mennä, ja Sandie kertaili yksittäisiä esteitä ja muutaman esteen sarjoja. Ensi viikolla jatketaan!

Pakko näin jälkikäteen lisätä, että otsikon pakkanen viittaa vain tänään ulkona vallinneeseen säähän, treenitilahan meillä on hyvin lämmitetty, eikä siellä sisällä ollut pakkasesta tietoakaan.

Vähemmän vahtikoiraa

Kasvattajalta kotiuduttuaan Lennu ehti asua reilun vuoden verran entisessä kodissamme keskustassa. Lennu tottui pienestä pitäen kaikkiin kerrostalon ja naaupuruston ääniin niin, ettei millään tavalla reagoinut sanomalehteen, postiin, rappukäytävän ääniin tai hissin kolahduksiin. Myöskään kadulta kantautuvat äänet tai ovikello eivät saaneet aikaan reaktiota. Muistan vain kaksi kertaa, jolloin Lennu on ilmoittanut jostain hälyttävästä: yhden kerran se näki miehiä pudottamassa lunta vastapäisen talon katolta, joka oli makuuhuoneemme ikkunan tasalla, ja toisen kerran mies ilmestyi nosturin korissa olohuoneen ikkunan taakse. Ihan hyviä syitä mielestäni.

Vajaa puoli vuotta sitten muutimme uuteen kotiin, kerrostaloasunto tämäkin. Ensimmäiset pari päivää Lennu tarkkaili ympäristön ääniä korvat höröllään ja alkoi tuhahdella ja haukkua kaikille äänille. Se haukkui postille ja myös aamuyön lehdelle, mikä ei ollut kovinkaan hauskaa. Kaikkein suurin valppaus karisi muutamassa päivässä, mutta suurin osa rappukäytävän äänistä sai terrierin jaloilleen, puhisemaan ja murisemaan, ja jos ei ääni lakannut niin komento äityi haukkumiseksi. Yritimme ensin olla ollenkaan huomioimatta ääniä ja Lennun reagointia. Se ei kuitenkaan tehonnut. Minusta tuntuu, että koira piti meitä ihmisiä täysin ymmärtämättöminä tomppeleina ja haukkui sen vuoksi entistä kovempaa, kun emme muuten reagoineet. Aloimme puuttua asiaan kieltämällä jo siinä vaiheessa, kun Lennu alkoi tuhahdella ja murista, ja kehuimme kun se oli hiljaa. Hiljalleen vahtiminen on vähentynyt. Yhtenä päivänä viime viikolla huomasin, että monenlaisia ääniä oli kuulunut, eikä Lennu ollut sanonut mitään. Tästä olen tosi iloinen, sillä kerrostalossa ei mielestäni tarvita joka asiasta ilmoittavaa vahtikoiraa.

Yhdestä ei kuitenkaan varmaan koskaan päästä: naapurin koirat nimittäin edelleen aiheuttavat takuuvarman reaktion. Samassa kerroksessa asuu kaksi uroskoiraa, ja näillä ja Lennulla tuntuu olevan jonkinlainen reviiritaisto meneillään. Ulkona ne haukkuvat toisensa puolin ja toisin jos sattuvat törmäämään. Vaikka Lennu ei muuten toisille koirille haukukaan, eivätkä kuulemma naapurinkaan koirat. Ja auta armias, jos satutaan samaan aikaan rappukäytävään. Tänä aamuna vetäydyimme Lennun kanssa kellarin portaille odottamaan, että naapurit pääsevät yläkerroksista ulos asti. Ja silti meteli oli melkoinen. Vaikka Lennu juuri hetkeä aikaisemmin oli ohittanut täysin huomioimatta sen raivoavan borderterrierin, joka pari viikkoa sitten hyppäsi niskaan. Naapureissa vain on jotain erityisen raivostuttavaa, ja niille täytyy murista myös eteisestä käsin, jos ne kehtaavat liikkua meidän rappukäytävässä.

Terapiaa

Anu kävi tänään tarkistamassa Lennun kunnon. Pientä kireyttä löytyi oikean lavan luota ja jumia vasemmalta puolelta lanneselästä. Nämä ristikkäiset kireydet voivat liittyä toisiinsa. Lanneselän jumit ovat kuulemma tämän hetken muotivaiva, ja johtunevat liukkaista ulkoilukeleistä. Muuta vaivaa ei löytynyt. Lihaksisto on tasapainoisesti kehittynyt ja symmetrinen, myös takajalat ovat nyt samaa paria. Toisen polven lievä löysyys ei siis onneksi näy jalkojen käytössä mitenkään. Jatkamme peruutusharjoituksia edelleen takapään käytön vahvistamiseksi. Muita erityisiä jumppaohjeita ei kuulemma tarvita, kun kaikki on niin hyvällä mallilla. Hissittömän talon 4. kerroksessa asuvina meille kuuluu luontaisetuna päivittäistä jumppaa rappusissa, jotka onneksi ovat juuri sopivat Lennulle. Ei liian jyrkät eikä liukkaat. Lenskari nousee ne nätisti vuorotahtiin ja käyttää siinä hyvin takapäätään. Seuraava tarkastus taas suunnilleen neljän kuukauden päästä ellei mitään vaivaa ilmene sitä ennen.

Cairnistit

Iltalenkillä tavattiin Lennun kanssa nuori cairnpoika, joka on vain vajaan kuukauden Lennua vanhempi, ja tämän omistajarouva. Koirat tervehtivät toisiaan vain lyhyesti ja kohteliaasti, mutta minä ja rouva keskustelimme ainakin vartin verran. Rouvan perheessä tämä nuori oli jo toinen cairnterrieri. Kehuttiin kilpaa cairneja, niin omiamme, toistemme kuin yleisestikin. Juttelusta jäi tosi iloinen mieli. Kyllä cairnit vain on niiiiiin parhaita ja cairnien omistajat mahtavia!

Vauhtia, mutta ei vaarallisia tilanteita

Kevätkauden kaksi ekaa ratsastustuntia on jo takana, ja sain mennä sekä perjantaina että tänään tallin uusimmalla tulokkaalla, Florentinella. Tamma on entinen estekilpuri ja ikää taitaa olla 12 vee. Florentine on äärimmäisen kiltti ja luottavainen. Mahan alta harjaaminen ei haittaa ollenkaan, kaviot nostetaan vuoronperään mukisematta ja rapsutuksia kerjätään työntämällä päätä kainaloon. Ratsastin Florentinella yhden kerran heti sen tultua tallille, mutta sen jälkeen olen saanut keskittyä Wäinön kanssa työskentelyyn. Ekalla kerralla Flore oli reipas, mutta laukkaa ei meinattu saada aikaiseksi millään.

Perjantain tunti oli vähän helpomman tason tunti ja meitä oli mukavasti vain kolme ratsukkoa. Toiset eivät olleet vielä laukanneet aikaisemmin, joten harjoittelimme laukan nostamista jokaisen pitkän sivun alussa. Kun Florentine ensimmäisen noston jälkeen tajusi mikä on homman nimi, niin sen jälkeen laukattiin heti kunhan vain annoin luvan. Heppa on siitä mahtava, että vauhdista huolimatta myös jarru löytyy.

Tänäänkin meitä oli tunnilla vain mukavat viisi. Ensin tehtiin siirtymisiä harjoitusravista käyntiin ja takaisin ja sitten ympyröitä kevyessä ravissa. Harjoitusravissa tulee esille Florentinen huono puoli, nimittäin järkyttävä ravi. Todella vaikea istua. Lopputunnista laukattiin. Ensin nostoja vapaasti omaan tahtiin. Laukka nousi hyvin ja heppa jopa innostui kun muut ympärillä laukkailivat silloin kun hän ei. Yhden kerran lähti ihan lapasesta, kun oltiin laukattu pitkä sivu ja olin sen jälkeen tekemässä ympyrää päätyyn, että saataisiin vähän enemmän tilaa. Samaan aikaan Santos lähti uralta laukkamaan, ja Florentine päätti, että kyllä minä tuon perhanan ponin päihitän. Lyhyt laukkakisa siis. Ope komensi takaisin samaan päätyyn ottamaan vähän hillitympi nosto. Florentine olisi laukannut jo ekasta kaarteesta ja jopa hermostui hiukan, kun ei saanut. Pientä takapuolen viskomista ja sitten täysillä heti kun sai luvan. On se reipas 🙂 Annoin sen laukata aika kovaa lyhyen pätkän verran kunhan se malttoi odotta lähtölupaa. Juuri eilen tulin analysoineeksi itseäni, että kiltin hevosen kova vauhti esim. laukassa ei minua pelota, vaan oikeastaan enemmän jännittää jos itsepäistä hevosta joutuu kovasti käskemään eteen ja se tekee jotain ihan muuta kuin mitä minä käsken, sillä silloin tulee sellainen olo, että se ei yhtään ole minun hallinnassani, vaan saattaa tehdä ihan mitä vaan. Kuten vaikkapa Santos, joka saattaa olla hidas, mutta silti ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Lopuksi laukattiin yksitellen pitkä sivu ja tehtiin sen jälkeen laukassa pääty-ympyrää ja sitten vielä toinen pitkä sivu pois ympyrältä. Ympyrää mentiin niin monta kierrosta kuin ope kunkin kohdalla käski. Me mentiin ainakin neljä. Toiset odottelivat vuoroaan toisessa päädyssä ympyrällä. Ympyrät laukassa sujuivat hyvin, ja oli tosi hauskaa laukata niin pitkään yhdellä kerralla.

On ollut tosi kivaa ja myös opettavaista mennä vaihteeksi ihan erilaisella hevosella. Huomaan myös, että reippaalla Florentinella saa ihan eri lihakset kipeiksi kuin hitaammalla Wäinöllä. Vatsalihakset ovat löytyneet ja myös käsissä tuntuu. Ikävänä puolena niskan ja hartioiden jumiutuminen, mikä taitaa valitettavasti kertoa vain huonosta ryhdistä. Rauhallisemman Wäinön selässä olen kai pystynyt istumaan ihan hyvässä ryhdissä, mutta Florentinen selässä huomaan, että olkapäät valahtavat eteen ja välillä myös nousevat korviin siinä pompottavassa ravissa. Myös alaselässä tuntuu se, että en osaa istua harjoitusravissa. Jostain pitäisi löytää ne lihakset, joilla saa lantion eteen ja selän joustavaksi ja ryhdikkääksi, niin kuin opettaja käski.

Kotimatkalla puhuttiin Annen kanssa vähän agilityakin, joten ihan koira-aiheetta tämä päivä ei mennyt. Kotona olen katsonut Areenasta ensimmäisen jakson Ylellä tänään alkanutta Ypäjä-sarjaa. Ihan kiinnostavaa, mutta ehkä vähän liikaa ihmisiä ja ihmissuhteita, liian vähän hevosia ja ratsastusta.

Vuoden ekat agit

Lauantaina alkoivat kevään omatoimivuorot Agimestassa. Jatkamme harjoituksia Pipsan ja Minnan, Ellin ja Sirpan sekä Sandien ja Kirsin kanssa. Tehtiin minun jostain blogista bongaamaa rataa, joka oli tämän näköinen:

Tässä radassa kiinnosti erityisesti nuo alun kolme hyppyä, onkohan se kuvio nyt sitten serpentiini, mikä tuossa muodostuu? Alkuperäisessä radassa oli 10. esteenä puomi, joka kulki mutkaputken yli, ja hypyt 12 ja 13 olivat hiukan eri tavalla. Emme kuitenkaan saaneet puomia kasaan, joten laitoimme tilalle suoran putken ja teimme mutkaputken sen perään yhden ylimääräisen kerran. Tämä osoittautuikin aika haastavaksi ratkaisuksi, sillä ainakin Lennu pöllähti suorasta putkesta niin kovalla vauhdilla ja tietysti minua kohti, eli vasemmalle, että oli aika haastavaa ehtiä ohjaamaan se mutkaputkeen oikealle.

Lähdössä jätin Lennun 1. hypyn taakse vinoon, eli nenä vinosti 2. hyppyä kohti, ja menin ekan ja tokan hypyn väliin, rintamasuunta suoraan piirustuksen yläreunaa kohti. Lenskari meni kaikki kolme hyppyä hienosti, mutta ekalla kerralla tiputti kolmannen hypyn riman, kun kääntyi niin jyrkästi. Hypyillä 8 ja 9 sai olla tarkkana, ettei kääntynyt liian aikaisin, sillä silloin koira kyllä tuli esteiden välistä. Tänään putket, myös mutkalliset, sujuivat vauhdilla. Muutamalla kerralla tehty tehotreeni on auttanut kummasti. Kontakti A:lla alkaa toimia, vaikka sitä ei olla erikseen treenattukaan, mutta sen sijaan on harjoiteltu ”pysyy”-käskyä kotona. Mitäs muuta, no persjättö putken ja muurin välillä oli vähän hankala, Lennu joutui pari kertaa vähän hakemaan, että mitäsmitäs seuraavaksi. En tiedä johtuiko se siitä, että muuri oli putkesta aika kaukana ja vinossa, eikä sen vuoksi ollut niin tyrkyllä, vai siitä, että nyt kun putkiin on saatu vauhtia, niin ulos pelmahtaa vähän pöllähtänyt terrieri, joka ei ihan ehdi katsoa, että mitä seuraavaksi.

Tehtiin rata ensin kahteen kertaan pari hankalaa kohtaa uusien ja sitten tauon jälkeen toiset kaksi kertaa. Viimeisellä kerralla kokeilin tehdä 8. ja 9. hypyn takaakiertoina, ja Lennuhan teki. Vitsi mikä terrieri! Mun mielestä hieno suoritus, kun kuitenkin oltiin jo ehditty useamman kerran tehdä ne samat hypyt toisella tavalla, niin silti koira seurasi ohjausta, eikä mennyt vanhasta muistista.

Lopputunnista otettiin keinua ja keppejä. Keinulla Lennu edelleen jännittää keskikohtaa, ei siis haluaisi kiivetä sen yli. Sitten kun keinu heilahtaa, niin alas tullaan ihan iloisesti. Keppejä otettiin ensin kuudella kepillä. Oikealta ohjaten tekee hienosti, vasemmalta tarvitsee enemmän apua. Mutta oltiin reippaita ja treenattiin myös sitä vasenta. Lopuksi muutama toisto täydellä keppisarjalla.

Kotimatkalla jouduttiin mystisesti kadonneen matkakortin vuoksi pieneen seikkailuun ja päädyttiin aikamoisen mutkan kautta kotiin. Mutta tulipahan käytyä Espoon keskuksessa ensimmäistä kertaa ikinä!

Pumpumpum

Uusi vuosi juhlittiin kotona n. 10 hengen voimin. Lenskari ei illan ensimmäisiä pamauksia huomannut, mutta huolestui paukkeesta kun isäntä käytti sen pikaulkoilulla klo 19 maissa. Sen jälkeen se istui pöydän tai joulukuusen alla ja läähätti tunnin verran. Sitten se kuitenkin rauhoittui ja alkoi järsiä luuta ihan tyytyväisenä. Puolen yön aikaan jäimme kahdestaan sisälle kun muut menivät katsomaan raketteja. Äänten vähentyessä pamaukset tietysti voimistuivat ja Lennu kiinnitti niihin taas huomiota. Läähätys alkoi ja samoin hermostunut ravailu. Tilanne kuitenkin rauhoittui kun ihmiset tulivat takaisin sisään ja paukekin loppui hiljalleen. Lennu siis reagoi paukkeeseen selvästi viime vuotta enemmän, mutta ei onneksi kovin pahasti. Viime vuonna se ei tuntunut huomaavan pamahduksia ollenkaan. Minusta tosin tuntuu, että pauketta oli täällä uudessa naapurustossa enemmän kuin entisessä.