Rajasaaressa

Kävin tänään ensimmäistä kertaa Rajasaaren koirapuistossa Lennun kanssa. Paikka oli todella kiva, ainakin tällaisella säällä kuin tänään. Rajasaaren koirapuisto on iso, kivasti luonnontilassa oleva koirapuisto, jossa on vaihtelevasti metsää, kallioita ja hiekkarantaa. Ja hienot maisemat, paljon penkkejä, piknikpöytiä ja huvimajan tyyppinen rakennuskin.

Lennu ei vielä toistaiseksi ole ollut kovinkaan innokas uimari, vaikka suvusta löytyy paljon uinti-intoisia. Viime kesänä Lennu ui pari kertaa vahingossa huomaamattaan, kun innostui juoksemaan järveen toisten perässä. Muuten se on suhtautunut veteen varoivaisen uteliaasti. Tänään se kuitenkin rohkaistui ja oikein innostui uimaan ihan kunnolla, kun toiset näyttivät mallia.

(Klikkaamalla ensimmäistä kuvaa saa esiin paremman kokoiset versiot.)

Isossa koirapuistossa on hyvä mahdollisuus treenailla luoksetuloa ja katsoa, miten koira pysyy lähettyvillä. Lennu käyttäytyi ihan hyvin, tuli iloisesti luokse ja oli muutenkin aika kivasti hallinnassa. Palkkioksi nameja ja riehumista kepin kanssa. Yksi vastoinkäyminen kuitenkin koettiin, kun joku nuori nainen käveli hiekkarannan poikki pieni, jonkin sortin spanieli sylissään. Lennu ja monet muutkin koirat kiinnostuivat tästä ja hypivät naisen vierellä. Nainen kantoi koiran kalliolle, jossa laski se maahan. Koira paljastui kiinnostavalta tuoksuvaksi, hyvin araksi tytöksi. Lennu ja yksi villakoira liehittelivät spanielia kallion reunalla niin, että katsoin parhaaksi hakea Lennun pois ennen kuin koko jengi tule kuperkeikkaa sieltä alas. Lennuhan ei tästä tykännyt, vaan kiljui tytön perään aivan ylikierroksilla. Pidin Lennun kiinni kunnes nuori nainen ja spanieli-tyttö olivat poistuneet tarpeeksi kauas näköpiiristä ja päästin Lennun irti vasta kun se oli rauhoittunut niin paljon, että suostui syömään kourallisen nameja. Pitäessäni Lennua kiinni yksi iso dobermanni-uros tuli rähähtelemään Lennulle, kiinnostui tietysti kun Lennu oli kiinni ja räyhäsi jotain omiaan. Sain ajettua vieraan koiran pois, ja Lennukin käyttäytyi loppuajan taas normaalisti.

Kävelimme vielä aika ison osan kotimatkasta ennen kuin hyppäsimme mukavasti ilmastoituun raitiovaunuun. Reissussa vierähti kolme ja puoli tuntia, ja koira vaikuttaa tällä hetkellä aika hyvin ulkoilutetulta. Kaiken kaikkiaan oli hieno, kesäinen viikonloppu!

Koirien välisistä suhteista

Tänään ajattelin tehdä samoin kuin usein ennenkin viikonloppuaamuisin, eli kiertää Lennun kanssa rannan kautta, ostaa kioskista kahvia ja mennä sitten koirapuistoon juomaan kahvin sillä aikaa kun Lennu saa juosta vapaana. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, kunnes käännyimme koirapuistoa kohti. Siinä kohdassa, missä Lennu tavallisesti alkaa innostuneena hinkua porttia kohti, se pysähtyi, mietti hetken ja lähti sitten sivummalle nuohoamaan nurmikoita. Ihmettelin, että mistäs nyt tuulee. Menimme lähemmäs koirapuistoa, mutta Lennu ei edelleenkään liikkunut porttia kohti, vaan kulki toiseen suuntaan haistelemaan puiden juuria ihan kaikessa rauhassa. Vasta vähän lähempänä huomasin, että puistossa oli se cockerspanieli, jonka kanssa Lennulla ei oikein ole synkannut. Lennu jatkoi matkaa tyynesti koirapuiston ohi eikä vilkaissutkaan sinnepäin. Niinpä jäimme koirapuiston viereen puun alle varjoon juomaan kahvia ja katselemaan maisemia. Hetken siinä istuttuamme cockerspanieli lähti, ja Lennu nousi ylös ja halusi mennä sisään. Täytyy taas todeta, että kyllä koiran hajuaisti on ihmeellinen. Lennu haistoi tämän ei niin hyvän kaverin jo nelisenkymmentä metriä ennen puiston porttia, teki pika-analyysin tilanteesta ja päätti, ettei halua mennä puistoon. Olisipa ihmiselläkin samanlaiset vaistot, joiden avulla välttäisi ei-toivotut sosiaaliset tilanteet.

Agilityn perusteita: tee itsestäsi kiinnostava

Huh hellettä. Tänään oli meille toinen kerta agilityn alkeita cairn-porukassa Ojangossa. Opetteluvuorossa olivat A, rengas ja kepit. Aluksi käytiin esteiden suoritustapa läpi ja Annen Sohvi näytti mallia. Lennu odotteli hallin seinustalla, kuten muidenkin koirat. Mutta toisin kuin muiden koirat, se haukkui koko ajan. Tai no melkein koko ajan. Jossain vaiheessa se taisi luovuttaa. En tiedä pitääkö tässä vielä jaksaa uskoa siihen, että se ajan kanssa oppii, ettei haukkumalla saavuta mitään. Kukaan muu koira ei haukahtanut kertaakaan, mutta meidän poika yritti ilmoittaa, että on kyllä todella väärin ja tylsää tämä tämmöinen että jätetään yksin odottamaan ja elämä on aivan kamalaa. Haukkuminen on senkin vuoksi niin ärsyttävää, että Lennu ei muuten juuri hauku, mutta sitten näissä tilanteissa ottaa koko äänialan käyttöön.

Varsinaisten harjoitusten aluksi Minttu torppasi takaakiertoharjoitukset, joita yritin Lennun kanssa tehdä kun odottelimme pääsyä A:lle. Sen jälkeen aloitimme hommat alusta ja minä sain opetella riehaannuttamaan koiraa sen huomion saamiseksi ja oikean vireystilan luomiseksi. Hännätöntä kettulelua heiteltiin ja revittiin ja muutenkin riehuttiin. Tämä täytyy muistaa tehdä ennen kuin mitään alkaa treenaamaan, muuten harjoittelusta ei ole mitään hyötyä, kun koira nuuhkii maata, katselee naapuria ja vähän ohi mennen ehkä hyppää jonkin esteen jos hyvä tuuri käy. Näin jälkiviisaana ajattelen, että ne kerrat kun Lennu edellisellä agikurssillamme oli jotenkin ”laiskalla tuullella” tai ei osannut keskittyä, ongelma oli pelkästään tässä. Minä en vain yksinkertaisesti saanut koiraa kiinnostumaan tarpeeksi. Rohkeammin riehumaan vaan siis. Muistamme tämän. Riehutuksen jälkeen Lennu tekikin A:ta ihan kivasti. Este on Lennulle tuttu ja ihan mieluinen, joten sen menemisessä sinänsä ei ollut ongelmaa. Kontaktille pysähtymiseen siis keskityttiin.

Renkaan kanssa oli edellisellä kurssillamme ollut vähän niin ja näin. Teimme ensin niin, että jätin Lennun odottamaan, menin renkaan taakse ja kutsuin sieltä. Se sujui hyvin. Sitten kokeilimme niin, että menin yhtä matkaa Lennun kanssa, ja silloinkin rengas löytyi hienosti ja Lennu hyppäsi sujuvasti läpi. Renkaan jäkeen teimme putken, hypyn ja toisen putken sarjaa. Putket olivat vähän mutkalla. Lennulla meinasi keskittyminen herpaantua, kun ihan vierestä lähti toinen koira puomille. Ensimmäiset pari yritystä menivät vähän miten sattuu, yhden kerran Lennu väisti hypyn ja toisen kerran tuli takaisin ulos toisesta putkesta, vaikka oli jo mennyt sisään. Yhden kerran se myös hyppäsi jälkimmäisen putken yli, sen sijaan, että olisi mennyt sen sisään. Tämä tuntui vähän oudolta ongelmalta, koska putket ovat olleet Lennulle mieluisia ja niitä on harjoiteltu aika paljon. Lopulta saimme kuitenkin sarjan onnistumaan.

Odotellessamme omaa vuoroamme kepeille tein Lennun kanssa renkaan pari kertaa niin, että jätin sen odottamaan ja vein palkan targetille. Ensimmäisellä yrityksellä Lennu pinkaisi vauhtiin heti kun vähän kumarruin laittamaan alustana toimivaa pakasterasian kantta maahan. Toisella yrityksellä se malttoi odottaa kunnes annoin lähtöluvan. Ja meni hienosti renkaan läpi, ei ohi tai ali. Keppejä harjoiteltiin verkkojen avulla niin, että väleissä oli namipalkkoja targetilla. Aiemmin olemme tehneet keppejä ilman verkkoja, kädellä ohjaten, mutta päätin kokeilla tätä tapaa koska Lennu ei vielä ole ehtinyt oppia keppejä kovin hyvin sillä toisella tavalla. Ensimmäisellä kerralla Lennu ei tuntunut huomaavan koko keppejä ollenkaan, vaan syöksyi syömään ja jäi nuohoamaan palkkioalustaa tarkastaakseen, ettei mihinkään varmasti jäänyt mitään syötävää. Seuraavat yritykset menivät hiukan vauhdikkaasti. Lennu nimittäin syöksyi syömään namja ennen kuin ehdin mitään sanoa. Lopulta saatiin pari sellaistakin toistoa, joissa Lennu suoritti kepit suhteellisen oikeaoppisen näköisesti, siten että menosuunta oli koko ajan eteenpäin. Jatkamme siis harjoituksia.

Harjoitusten jälkeen lähdimme taas jäähdyttelylenkille. Koirat saivat juosta osan matkaa vapaana. Lennu oli onnensa kukkuloilla, kun ulottuvilla oli peräti viisi ihanaa tyttöä, eikä kilpakosijoita lähimaillakaan. Sohviin Lennu kuitenkin rakastui erityisen palavasti, ja saimme nähdä aika sitkeitä liehittely-yrityksiä. Erkanimme taas bussipysäkin suuntaan kun muut kääntyivät takaisin hallille päin. Yhden varjoisan tienpenkan kohdalla Lennu näytti siltä, että jäisi mieluummin viileään ruohikkoon makaamaan kuin jatkaisi matkaa. Pidimme juomatauon ja tunnustelin koiran läpi, koska ehdin jo ajatella, että nytkö sitä kerkesi joku käärme purra kun niin kovasti väsyttää. Samassa huomasin käärmeen tienpenkassä ehkä puolentoista metrin päässä. Melko pian kuitenkin totesin, että tämä yksilö taisi olla kuollut. Kenties se oli se sama, johon viimeksi törmäsimme melkein samassa kohdassa. Lennu kumosi kurkkuunsa ainakin desin verran vettä, jonka jälkeen matka jatkui ihan reippaasti. Nyt on kyllä väsynyttä koiraa, makaa aivan umpiunessa tuossa pöydän alla. Ja itse koen ansainneeni kylmän Coronan.

Passi ja hammasharja

Viikko sitten huomasin suureksi järkytyksekseni, että Lennulla on hammaskiveä hampaissaan, jotka ihan vähän aikaa sitten olivat aivan puhtaan valkoiset. Sitä on vain yläkulmahampaissa eikä sitä ole paljoa, mutta on kuitenkin. Joten kai sitä on opeteltava uudet rutiinit. Voin veikata, että terrieri ei tule olemaan varauksettoman ihastunut hammasharjaan.

Agiliitää cairnien kanssa

Tänään pääsimme Lennun kanssa ekaa kertaa mukaan cairn-porukalle järjestetylle agilityn tutustumiskurssille Ojangon Vuokkoset-areenalle. Muut olivat aloitelleet jo viime viikolla, mutta me jouduimme jättämään ensimmäisen kerran väliin. Oli todella hauskaa päästä ensimmäistä kertaa treenaamaan ihan oikeaan halliin, isolle kentälle. Matkasimme Ojankoon bussilla, joka jätti meidät Hakunilantien varteen, josta oli sitten sopivan lämmittelylenkin verran matkaa hallille. Reitti kulki pellon laitaa ja metsiköiden läpi, tien varsi oli paikoin voikukkia, paikoin valkovuokkoja täynnä. Koko matkan yritin kuitenkin katsoa eteeni kyykäärmeiden varalta, koska niistä on varoiteltu.

Itse treenit aloitettiin käymällä läpi uudet esteet puomi, pussi ja pöytä. Minttu-ope näytti mallia Lucan kanssa, ja kaikki osallistujat olivat todella vaikuttuneita Lucan 2 on, 2 off -taidoista. Poika peruutteli uudestaan ja uudestaan puomille esitelläkseen kuinka hienosti osaa olla takatassut alastulokontaktilla, etutassut maassa. Sitten hommiin. Jakauduimme kahteen porukkaan, toiset aloittivat pussilla ja toiset puomilla. Me aloitimme Lennun kanssa pussilla. Lennu oli aivan intona ja kävi tosi kovilla kierroksilla. Ensimmäinen yritys menikin ihan plörinäksi, kun rekku karkasi pussin ohi suoraan pöytää treenaavan kaverin luokse. No, hetken kuluttua Lennu palautui takaisin ja mieleen alkoi muistua, että minun kanssani oli tarkoitus tehdä hommia. Pussi meni hyvin, kuten arvelinkin. Uusi paikka tuntui aluksi kiinnostavan uteliasta koiraa, ja keskittyminen meinasi vähän herpaantua, mutta parani aika pian.

Pussin jälkeen teimme pöytää siten, että palkkailin pöydällä hengailemisesta ja pyysin sitten mukaan ”tule”-käskyllä. Seuraavaksi teimme takaakiertoja yhdellä hyppyesteellä. Kotiharjoittelu paperikassin ympäri oli tuottanut tulosta, ja Lennu kiersi tosi hienosti vasemman siivekkeen ympäri ja hyppäsi. Oikean kautta se ei sitten kuitenkaan meinannut mennä, vaan hakeutui vasemmalta ohi, hyppäsi esteen ja kiersi myötäpäivään oikean siivekkeen ohi. Pari onnistunutta toistoa saatiin kuitenkin, mutta vastapäivään kiertäminen on laitettava kotiharjoitusten ohjelmaan.

Näiden yksittäisten harjoitusten jälkeen saimme tehdä hypyn, pussin ja toisen hypyn muodostamaa sarjaa. Esteet olivat suorassa linjassa. Treenasimme samalla lähtökäskyn odottamista, jätin Lennun ekan esteen taakse ja menin itse sen ohi. Lennu teki sarjan hienosti. Anne-valmentajamme antoi minulle palautetta, että voisin huutaa seuraavalle esteelle ohjaavat käskyt aikaisemmassa vaiheessa, heti kun koira on suorittanut edellisen, ettei koira ehdi ihmetellä, että mitäs sit.

Tauon jälkeen jatkoimme takaakiertoja omin päin, ja sen jälkeen tutustuimme pitkään, tummansiniseen mutkaputkeen. Ihan ensimmäisellä yrityksellä Lennu ei putkeen mennyt, mutta toisella sitten. Seuraavaksi pääsimme puomin kimppuun. Lennulle puomi on tuttu juttu, ja se menikin muuten hyvin, mutta hitaasti, koska Lennun piti nuuskia koko puomi edellisiltä jääneiden namien varalta. Keskittymisen herpautumista ja kyllästymisen oireita oli havaittavissa, mutta Mintun ohjeiden mukaan juoksin Lennua karkuun, hypin ja riehuin niin, että saatiin koira taas innostumaan. Lennu tekee puomin varmasti ja epäröimättä, mutta alastulokontaktia on harjoiteltava. Ehkäpä aloitamme kotitreenit jo tänä iltana. Tai huomenna.

Pienen tauon jälkeen teimme vielä muutaman esteen sarjoja sillä välin, kun muut harjoittelivat putkea. Tein Lennun kanssa mutkaputken ja hypyn sarjaa ja kolmen hypyn sarjaa (teemalla lähdössä odottaminen ja sen jälkeen täysii). Lisäksi harjoittelimme vielä pöytää niin, että en enää palkkaillut pöydällä olemisesta, vaan jätin Lennun odottamaan, etenin itse hiukan ja vapautin sitten. Kaikki nämä sujuivat kivasti, ja Lennulla tuntui olevan intoa vaikka aika pitkään oli jo treenattu. Itselläni sen sijaan alkoi olla puhti pois ja hirveä hiki.

Lähdimme vielä kaikki yhdessä jäähdyttelylenkille, josta erkanimme Lennun kanssa bussipysäkin suuntaan. Räpelsin puhelintani kun yritin katsoa mille pysäkille meidän pitäisi suunnistaa. Yhtäkkiä jalkani vierestä kuului vihainen sihinä. Kyyhän se siinä, keskellä kävelytietä. Loikkasin eteenpäin ja karjaisin varmaankin aika kovaan ääneen. Käärme oli hetken kerällä keskellä tietä, kunnes luikerteli heinikkoon. Onneksi Lennu oli kulkenut tien sivussa eikä huomannut koko käärmettä. Vaikka olinkin koko matkan sekä mennessä että tullessa yrittänyt saada sen kulkemaan nimenomaan keskellä tietä, poissa pientareelta, juuri käärmeiden pelossa. Itse taisin astua juuri käärmeen pään viereen, ja se hyökkäsi sihisten kenkääni kohti. Nahkainen tennari onneksi on käärmeenkestävä. Mutta tuli siis todistettua, että niitä käärmeitä tosiaan on tuolla alueella. Täytyy siis olla varovainen.

Parempi poseeraus

Sain Sannalta eilen otettuja poseerauskuvia. Näyttää vähän paremmalta kuin nuo tänään otetut… Kuvat ovat siis Lennun kasvattajan kameralla mun ottamia.

On se hassua, miten kuvakulma ja koiran asento vaikuttaa. Mun mielestä Lennu näyttää tänään otetuissa kuvissa (ed. postaus) pitkäjalkaiselta ja vähän hoikalta rimppakintulta, näissä taas yleisvaikutelma on tanakampi. Mutta maailman komein cairnterrieri se on joka tapauksessa, ainakin mun mielestä!

Poseeraus

Lennu pääsi eilen parturiin. Ja minä pääsin näkemään pieniä, viisi viikkoa vanhoja terrierejä. Niillä oli ihan terrierin elkeet ja pienet, terävät hampaat.

Turkki on kuulemma hyvällä mallilla, kun vanhan karvan alta on tulossa hyvää, karkeaa uutta karvaa. Värikin muuttui taas vähän punaisemmaksi, kun vaaleampaa höttöä lähti edestä pois. Trimmatun kuontalon kunniaksi yritimme tänään ottaa vähän poseerauskuvia. Ikää Lennulla on nyt 1 vuosi ja 2 kuukautta.

Ei jaksa poseeraa enää.

Tarvittaessa voin katsoa kulmien alta kameraan.

Mieluiten istun ja katson kaihoisasti alaviistoon.

Onks nyt ylhäällä?

Häntä ylös!

Ai tällee?

Seiso.

Tämän parempia ei saatu aikaiseksi. Eli Sanna, jos joku niistä eilisistä onnistui, niin lähettäisitkö mulle? 🙂

Lennun röhinä on loppunut, joten ilmeisesti antibiootit tepsivät. Olemme harjoitelleet ahkerasti agilityn kotitehtäväksi annettua kiertämistä. Lennu kiertää hienosti yhden paperikassin, kahden paperikassin ja hupparilla peitetyn paperikassin ympäri. Tänään aamulla tehtiin lisäksi pari onnistunutta toistoa puun ympäri. Kiertäminen sujuu toistaiseksi vain yhteen suuntaan, pitäisi vissiin harjoitella toiseenkin. Aamulla harjoittelimme myös paikallaoloa tyhjässä koirapuistossa. Lennu tietää varsin hyvin mitä kuuluu tehdä, mutta ajallisesti kovin pitkään paikallaoloon sen kärsivällisyys ei vielä riitä. Etäisyys ei niinkään ole ongelma, eikä esimerkiksi se että kierrän sen takaa tai koirapuistossa olevan penkin ympäri. Mutta jos jään muutaman metrin päähän paikalleni enkä tee mitään, niin Lennu ei kovin kauaa malta olla paikallaan ennen kuin tulee luokse. Täytyy varmaan alkaa ottaa aikaa ja harjoitella kestoa ihan järjestelmällisesti.

Huomenna pääsemme ekaa kertaa agitreenaamaan cairn-porukan kanssa Ojankoon. Odotamme innolla! Mutta niitä kyykäärmeitä, joita Ojangossa kuulemma riittää, odotamme vähemmän innolla. Viime yönä näin käärmeistä untakin, tosin unessa niitä oli mökillä, jossa niitä myös on ihan oikeassa elämässäkin. Toivotaan, että emme joudu kohtaamaan.

Rohtoja

Lennun isäntä käytti Lennun tänään lääkärissä viime torstaina alkaneen röhisemisen vuoksi. Torstaina Lennu köhisi ja kakoi lenkillä, mutta ei muuten. Sen jälkeen kakomista ei enää ole ollut, mutta varsinkin aamulla herättyään ja ulkona jostain innostuttuaan se röhissyt ja köhissyt ikään kuin kurkussa olisi jotain häiritsevää. Muuten Lennu on ollut ihan normaali, pirteä itsensä ja ruokakin on maistunut. Oma kyökkitohtorin hypoteesini oli, että Lennulla olisi jokin heinä tai muu roska jumissa kitalaessa. Lääkäri oli todennut, että todennäköisesti kyse on nielurisojen tulehduksesta. Lennu sai viiden päivän kuurin antibioottia ja tulehduskipulääkettä. Toivotaan, että ne tepsivät. Kennelyskää, nenäpunkkia tai muuta tarttuvaa ei onneksi oireiden perusteella ollut syytä epäillä, joten emme joudu karenssiin. Kuluneen viikon ajan olemme varmuuden vuoksi vältelleet koirakontakteja ja jättäneet koirapuistokäynnit väliin. Tämä on vaikuttanut pieneen sosiaaliseen eläimeen syvästi, ja eilisellä lenkillä Lennu itki, siis ihan ääneen itki, toisella puolella tietä kulkeneen koiran perään.

Terapiaa

Tänään meillä kävi fysioterapeutti Anu Rautakallio tutkimassa Lennu-terrierin kropan mahdollisten jumiutumien varalta. Anu on Lennun kasvattajan hyväksi havaitsema ja suosittelema. Anulle onkin cairn-väen keskuudessa levinneen hyvän maineensa vuoksi kertynyt jo aika monta cairn-asiakasta, ja mikäs sen mukavampaa, että hän tuntee rotua jonkin verran.

Etukäteen pohdin, että kuinkakohan Lennu malttaa suostua käsiteltäväksi. Alku olikin aika vauhdikas, siinä alkukeskustelumme aikana Lennu ehti mennä Anun kassiin, maistaa hoitoalustana toimivaa joogamattoa, Anun kynää ja lehtiötä sekä antaa vähän pusuja. Onneksi kaikki tämä on Anun mukaan melko tyypillistä. Varsinaisen hoidon aluksi Lennu seisoi matolla ja minä syöttelin nameja. Lennu keskittyi namien syömiseen, kuten tavallista, ja antoi hyvin tutkia kaikki paikat. Aika pian se myös rauhottui hengailemaan käpälöitävänä ilman namipalkkaakin. Kyljelleen se ei kuitenkaan suostunut menemään, mutta muuten pysyi kiltisti paikallaan ja antoi väännellä, käännellä ja hieroa ilman vastarintaa.

Syy, miksi olin fysioterapeutin varannut oli, että halusin tietää onko Lennun kropassa mitään jumiutuneita tai kipeytyneitä paikkoja tai mitään muutakaan, mikä voisi olla joko agilityn tai muuten vain riehumisen ja riekkumisen aiheuttamaa. Ajattelin, että tässä vaiheessa on hyvä tietää, jos Lennulla vaikka onkin jokin sellainen ongelmakohta kropassa, joka ei kestä agilityä tai joka muuten pitää ottaa huomioon. Lisäksi halusin tietää löytyykö Lennun oikeasta takajalasta jotakin, mikä viittaisi siihen, että jalassa olisi jotain ongelmaa. Tuo takajalka on nimittäin sellainen, jonka minä aina aika ajoin kuvittelen menevän jotenkin hassusti ja eri tavalla kuin vasen. Lennu ei koskaan ole ontunut jalkaa eikä aristanut sitä, mutta aina silloin tällöin minusta on tuntunut, että jalka liikkuu jotenkin hiukan jäykemmin ja lyhyemmällä askeleella eteen kuin toinen.

Perusteellisten tutkimusten jälkeen Anu totesi, että Lennun lihaksisto on erittäin tasapainoisesti kehittynyt ja kaikki nivelet liikkuvat hyvin. Mitään kipupisteitä tai jumiutuneita paikkoja ei löytynyt. Siitä minua epäilyttäneestä jalastakaan ei löytynyt mitään todellisiin ongelmiin viittaavaa. Anu kertoi, että jos koira on joskus esimerkiksi venäyttänyt jalan niin, että se on hetkellisesti ollut kipeä, niin sen varominen on saattanut jäädä lihasmuistiin. Kuitenkaan eroja lihasten kehittyneisyydessä tai nivelten liikkuvuudessa ei takajalkojen välillä ollut, joten mitään kovin vakavaa ongelmaa siellä ei voi olla. Muutenkin siinä jutellessa sain paljon kaikkea hyödyllistä ja huojentavaa tietoa, joten kaiken kaikkiaan fysioterapeutin käynti oli todella mukava kokemus. On kiva tietää, että koiran kroppa on kunnossa ja harrastelua ja elämää voi hyvillä mielin jatkaa samaan malliin.

Sovittiin, että seuraavan kerran Lennu tutkitaan suunnilleen kolmen kuukauden päästä, eli kesän jälkeen. Kotitehtäviksi Anu suositteli takapään käyttöä vahvistavia harjoituksia, joista korokeharjoittelun olemmekin jo aloittaneet. Myös peruuttaminen ja tempon vaihtelut lenkillä tekevät hyvää takaosan koordinaatiolle.

Aikataulumuutoksia

Eipä päässytkään Lennu parturiin tänään. Se on tässä päivän mittaan röhissyt ja tuhissut ihan kuin sillä olisi jotain kurkussa. Aivastellut tai yskinyt se ei kuulemma ole, mutta jotain outoa rohinaa pitänyt kuitenkin. Niinpä päätimme varmuuden vuoksi siirtää trimmin ensi viikkoon, Taikatuiskulassa kun on tällä hetkellä aikuisten leidien lisäksi pieniä pentujakin. Toivotaan kuitenkin, että kyse ei ole kennelyskästä tai nenäpunkista tai muusta tarttuvasta.