Agipäivää!

Puuh, nyt on vietetty agipäivää cairnseurassa Sporttikoirahallilla Seppo Savikon johdolla. Kyllä oli kivaa. Meidän ryhmämme teki hauskaa ykköstasoista rataa, josta me tosin jätimme viimeisenä esteenä olleen keinun pois. Alkuun saatiin kuitenkin kuulla miten Seppo opettaa keinun, ja täytyykin nyt lokakuussa alkavilla omatoimivuoroilla katsoa siirrytäänkö uuteen taktiikkaan ja aloitetaan kokonaan alusta. 

Lennu jaksoi tänään harjoitella hienosti ja oli suorastaan hämmentävän vauhdikas. Olin etukäteen varautunut kertomaan, jos olisi kysytty, että nopeus on meidän haasteemme ja hankaluuksia tuottaa myös mutkaputkiin irtoaminen ja irtoaminen yleensäkin. No, onneksi ei kysytty eikä tullut sanottua siitä mitään, sillä radalla fiilis olikin enemmän, että ”oho, se meni jo”. Lenskari posotti menemään suoralla sellaista vauhtia, että leiskautti omatoimisesti yhden pituuden vaikka minä jäin jälkeen kääntymään putkelle, ja myös välistäveto tuotti haasteita kun Lennu veteli vauhdilla. Sain ohjeeksi juosta niin kauas kuin ehdin sillä sekunnilla kun häntä vilahtaa mutkaputkeen, mikä vaatiikin totuttelua, kun aiemmin koira on täytynyt saatella aika pitkälle putkeen ja jatkaa omaa liikettä samaan suuntaan. On tainnut käydä niin, ettei ohjaaja ole huomannut edistystä ja tajunnut, että ne putket eivät enää ole niin iso ongelma…

Kepeillä sain ohjeeksi kehua ja kannustaa suorituksen aikana. Olen tähän asti ollut hiljaa, jotta en häiritsisi koiraa ja jotta Lennu ei kesken kaiken alkaisi katsoa minua. Seppo kuitenkin ohjeisti, että on kahdenlaista kehumista: sitä ”kiekumista”, joka tarkoittaa, että suoritus on valmis ja palkka on tulossa, ja sitten sellaista rauhallisempaa, kannustavampaa kehumista, joka kertoo koiralle, että se mitä se parhaillaan tekee, on oikein. Ja totta, Lennu teki heti vauhdikkaammin ja innokkaammin, kun kannustin koko keppien ajan. Eikä herpaantunut yhtään. Yhdet kepit menivät kokonaan plörinäksi, kun yritettiin tehdä ne suoraan vauhdista radan osana ja vielä siltä vaikeammalta puolelta ohjaten, mutta terrieri kompensoi pujottelemalla ohi mennen yhdet täydelliset kepit ihan omatoimisesti pyytämättä…

Enemmän viilatiin kahta rinnakkaista hyppyä, joiden jälkeen tuli persjättö ja suora. Lennu teki ensimmäisellä kerralla oikein, mutta toisella tuli sen persjättöä edeltävän hypyn ohi, todennäköisesti liian aikaiseksi ajoitetun persjätön vuoksi, ja olikin sitten sen jälkeen sitä mieltä, että se kohta kuuluukin tehdä niin. Samaa kohtaa viilatessa vauhti alkoi vähän hiipua, ja lopetettiinkin sitten harjoitukset yhden hyvin mennen suorituksen jälkeen. Mielettömän tyytyväinen saa olla Lennun intoon ja vauhtiin. Ohjeeksi saatiin kuitenkin (tai siis ohjaaja sai) irrotella ja riehaantua vielä enemmän (jolloin koirakin riehaantuu irrottelemaan vielä enemmän). Kai se on uskottava, että taidan vain olla niin rauhallinen viilipytty, että se mikä itsestä esim. koiraa kannustaessa tuntuu ihan energiseltä ja riehakkaalta, on sitten kuitenkin aika säästeliästä. Ja kyllähän sen voi itsekin todeta, kun videolta katsoo. Samoin videolta voi todeta, että se mikä omasta mielestä tuntuu ihan täysillä juoksemiselta, ei kuitenkaan ole niin päätä huimaavan vauhdikasta menoa. Jos vaikka juoksukouluun seuraavaksi? Ja voi hyvä ihme, mitä sipsuttelua kepeillä…

Hallivuoron päätyttyä jatkettiin vielä jälkipuinteja ja kuivaharjoittelua pihalla. Puheeksi tuli mm. liiallinen puhuminen, siis se koiran nimen hokeminen ja ”tännetännetänne”, jota pitäisi välttää. Meillä ei ehkä ole ollut tätä ongelmaa, mutta itse huomasin oman vuoron aikana, että en ehtinyt huudella estekäskyjä kun koiralla oli vauhti päällä. Ainakin suoralla hypyt jäi käskyttämättä, mutta niin saakin kuulemma jäädä. ”Itsestäänselviä” esteitä ei tarvitse välttämättä nimeltä huudella, ennemminkin sanoo vaikkapa sen hyppysuoran jälkeen tulevan putken. Tämän olen oikeastaan tiennyt ennenkin, mutta en koskaan ennen havainnut käytännössä omalla kohdalla. Valssin askeleita harjoiteltiin ilman koiraa, ja muutenkin puhuttiin rutiinista ohjauskuvioissa. Harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta. Myös ilman koiraa.

Paljon uutta jäi taas reppuun syksyn harjoituksia varten. Syksylle on luvassa ainakin omatoimivuorot Agimestassa. Pientä toivetta on ilmassa päästä treenaamaan muuallekin, mutta katsotaan. Viimeisen vuoden aikana on alkanut tuntua, että tämä agility taitaa olla maailman eksklusiivisin harrastus, kun treenipaikat ovat todella kiven alla. Mutta ei se mitään, harrastus jatkuu joka tapauksessa tavalla tai toisella.