Silloin kun tehdään, tehdään kunnolla

Tuurasimme tänään Sannaa ja Allia aamuvuorolla Ojangossa. Herätyskello soi aikaisin, mutta ihme kyllä löysin makuuhuoneesta ulos kömpiessäni keskeltä olohuonetta iloisen, jalkeilla olevan ja häntää vispaavan Lennun. Tavallisesti samaan aikaan arkiaamuisin sen löytää makuuhuoneen perimmäisestä nurkasta vetämästä zetaa jalat kohti kattoa. Illalla oli pakattu reppu valmiiksi, joten ehkä se tiesi mihin on lähtö.

Teimme Annen valitsemaa rataa (lisään piirroksen pian), jota on HSKH:n treeneissä käytetty kesän alussa ja lopussa kaiken opitun mittarina. Ratahan oli tietysti meille liian vaikea, mutta päätin tehdä sitä neljän esteen pätkissä. Kotona olin suunnitellut, että tekisin 3. hypyn ja putken välissä takaaleikkauksen sen jälkeen, kun Lennu on mennyt putkeen. Anne kuitenkin ehdotti valssia ja opetti oikeat askeleet, joten päätin kokeilla sitä. Se meni hämmästyttävän hienosti ja Lennu syöksyi putkeen mukisematta. Putken jälkeisellä suoralla oli vähän yllättäviä ongelmia renkaan kanssa, jonka Lennu aluksi tahtoi ohittaa, mutta lopulta saatiin sekin menemään. Palkkasin putken jälkeen, ja sitten otettiin putki uudestaan vauhdittajaksi hypylle. Puomin jälkeen pakka hajosi ja Lennua alkoi kiinnostaa kaikki muu paitsi minun ehdottamani esteet. Päästiin kuitenkin pienen kiinnostuksen herättelyn jälkeen A:n loppuun asti (tosin ylimääräisen ja omatoimisen pussin kautta).

Tauon jälkeen otettiin alun valssiaskeleet ja radan alkua niin pitkälle kuin Lennu tuntui kulkevan. Pientä keskittymisongelmaa tuntui olevan, varsinkin kun halliin alkoi jo tulla seuraavat treenaajat sisään, mutta 9. hypylle päästiin ja sen jälkeen tehtiin vielä loppurallatteluksi pussi, josta Lennu niin kovasti tykkää.

Yleishuomiona voidaan taas todeta, että silloin kun Lennu tekee, se tekee kunnolla ja seuraa hienosti ohjausta. Edes haparoivat valssiloikat sen nenän edestä eivät saaneet sitä hämmentymään. Haasteena on saada tarvittava into pidettyä yllä. Tänäänkin se meinasi toisen treenipätkän aluksi jäädä ensimmäisen hypyn taakse istumaan ja katselemaan kun minä suoritan rataa ihan yksinäni, ja innostuttuaankin hyppäsi vähän kuin hidastetussa filmissä. Tarpeeksi lyhyitä treenipätkiä ja vähän toistoja, se on pidettävä mielessä. Turha hinkata, kun koira oppii vähemmälläkin. Ohjaaja tietysti tarvitsisi enemmän asioiden kaaliin takomista. Ai niin, yksi positiivinen juttu tänään oli se, että Lennu odotti rataa rakennettaessa huomattavan pitkiä pätkiä ihan hiljaa. Siis sen verran pitkiä, että pyysin Annea kurkkaamaan onko se siellä vielä vai onko se päässyt karkuun.

Räyhäpetteri treenaa

Kolmas kerta Kompassin agikurssia takana. Ohjelmassa pussi, keinu ja takaaleikkaus. Omaa pussivuoroamme odotellessa päätin harjoitella Lennun kanssa keppejä. Neljä keppiä meni hyvin, ja ajattelin ottaa seuraavat toistot kahdeksalla. Siinä vaiheessa kurssikavereista toinen tuli Lennun kanssa saman ikäisen uroskoiransa kanssa treenaamaan keppien toisen pään vierestä lähtenyttä mutkaputkea. Lennu vilkuili kaveria kiinnostuneena. Päätin silti jossain mielenhäiriössä kokeilla keppejä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lennu syöksyi toisen koiran luo ja siinä ne sitten sekunnin murto-osan ajan ehtivät tuijottaa toisiaan ja päristä menemään. Nappasin nopeasti Lennun pois ja vein kauemmaksi rauhoittumaan, mutta se kävi aikamoisilla kierroksilla, vahtasi kaveria ja raivosi kun se vähän liikahti kentän toisella puolella. Soimasin itseäni moisesta typeryydestä, sillä kai sen nyt tyhmempikin tajuaa ettei se koira mitään keppejä pujottele jos puolen metrin päässä keppien toisesta päästä on toinen koira. Että pitikin pistää Lennu sellaiseen tilanteeseen, eihän se koira nyt mitä tahansa kestä vaikka normaalisti sietää häiriöitä kuinka hyvin. Pussi saatiin kuitenkin kentän toisessa päässä tehtyä hienosti, teimme ehkä neljä toistoa, mutta heti sen jälkeen Lennu keskittyi taas räyhäämään muille kun nämä liikkuivat kentällä. Vein Lennun kentän nurkkaan rengasesteen taakse rauhoittumaan. Palkkailin rauhoittumisesta, hiljaa katselemisesta ja kontaktista. Luojan kiitos Lennu on nopeasti toipuvaa sorttia ja antaa anteeksi omistajansa alkeelliset virheet. Parin minuutin kuluttua se oli jo rauhoittunut ja keskittyi taas olennaiseen.

Keinulle pääsyä odotellessa saimme sitten tehtyä ne kepit pariin kertaan, ja hyvin meni. Lennu taitaa tietää mitä kepeillä on tarkoitus tehdä, vaikka edelleen tietysti osoittelen keppien välejä aika reilusti kädellä. Keinua ei oltu Lennun kanssa tehty kevään jälkeen, mutta se meni silti kivasti. Ekalla toistolla se vähän mietti puolivälissä, että mikä juttu tämä nyt on, mutta seuraavat toistot menivät reippaasti. Kurssin ope toki oli hidastamassa keinahdusta keinun alkupäässä. Keinun jälkeen kokeiltiin pitkästä aikaa takaakiertoa, jota ei myöskään olla tehty oikeilla esteillä sitten viime kevään. Kotona ollaan kyllä satunnaisesti kierrelty K-kaupan paperikassia. Ekalla yrityksellä Lennu kyllä lähti kiertämään siivekettä, mutta kääntyi takaisin puolessa välissä matkaa. En tiedä hämmensikö se, että siivekkeet ovat isommat kuin Ojangossa ja tietysti paljon isommat kuin se paperikassi. Pienellä lisäkannustuksella päästiin kuitenkin oikeaan lopputulokseen ja tehtiin neljä tai viisi hienoa toistoa, tosin kaikki vasemman siivekkeen ympäri, koska este oli sijoitettu niin, että toinen puoli olisi ollut hankala.

Tauon jälkeen tehtiin viimeisenä harjoituksena takaaleikkausta kahdella hyppyesteellä. Takaaleikkaus on meille kokonaan uusi juttu, vaikka viime lauantaina kuultiin Mintulta lyhyt alustus siitä miten se teoriassa kuuluisi tehdä. Lennu oli tuttuun tapaan jo vähän väsynyt ja vähemmän innostunut. En turhaan odotuttanut sitä lähdössä, vaan leikittiin, että kurvattaisiin ekalle esteelle niin kuin oikealla radalla ja otettiin vähän pidemmältä vauhtia. Ekalla yrityksellä Lennu pysähtyi vähän ihmetttelemään, että mitä tuo ihminen loikkii selän takaa juuri kun minä olen hyppäämässä, mutta meni kuitenkin yli. Toisella kerralla heitin lelun toisen esteen yli, jolloin se meni reippaammin. Tehtiin vielä pari onnistunutta toistoa ja sitten lopetettiin harjoitukset. Ajoitus olisi tuossa kuviossa kaiken a ja o, ja sen opettelu on täysin ohjaajan vastuulla. Uskon, että Lennu taipuu takaaleikkaukseenkin hienosti, jos vaan osaan huutaa hyppkäskyn ajoissa, ennen kuin lähden sen selän taakse koikkelehtimaan, sillä irtoamisongelmiahan sillä ei tähän mennessä ole ollut silloin kun sille on selvää mihin sen tulisi suunnata.

Olen erittäin tyytyväinen koko tuntiin alun hölmöilyn jälkeen. Parasta oli, että saatiin pakka kasaan ja pystyttiin jatkamaan harjoituksia. Ennen tuntia ja tauoilla yritin panostaa siihen, että saisin Lennun rauhoittumaan ja odottelemaan hiljaa, ja palkkailin nätisti olemisesta. Kuulin nimittäin viime viikolla työkaveriltani Huun emännältä, että ohuen väliseinän takana tokopuolella samaan aikaan treenaavat Oivalaiset olivat kertoneet, että toisella puolella treenaa ”joku melko äänekäs agilityryhmä”. Niin, kenenköhän koira se on se äänekäs?

Silmät, polvet, sydän

Viralliset silmä-, polvi- ja sydäntarkastukset on nyt tehty. Silmissä tai sydämessä ei ollut vikaa. Oikean polven tulokseksi tuli nolla ja vasemman yksi. Vasemmassa polvessa on siis lievää löysyyttä. Lääkärin mukaan sen ei kuitenkaan pitäisi haitata elämää, ja agilityakin saadaan harrastaa ilman rajoituksia. Tulos on sikäli yllättävä, että Lennun jaloista oikea takajalka on ollut se vähän erilainen, jota se on käyttänyt vähän huonommin ja jossa nyt viimeksi Anu-fysioterapeutin käynnillä tuntui olevan vähän vähemmän kehittynyt reisilihas. Se on vaikuttanut vähän siltä, että se tulee mukana kun vasen johtaa, ja olemme saaneet ohjeita sen aktivoimiseksi. Mutta hyvä tietää, että siinä jalassa ei kuitenkaan ole vikaa, ja että löysyys on sillä puolella, jota Lennu kuitenkin käyttää aktiivisesti. Ja kaikkein parasta on, että sydän ja silmät ovat terveet.

Lennu antoi lääkärin tutkia itsensä tosi nätisti ja oli tutkimuspöydällä ihan rennosti ja rauhallisesti. Omaa vuoroa odotellessa se oli vähän rauhaton, mutta onnistui hurmaamaan puoli-isotätinsä Saagan, joka tavallisesti on aika pidättyväinen koirien suhteen. Tutkimuksen jälkeen kuitenkin alkoi rasittava haukahtelu, jota jatkui koko sen ajan kun olimme sisällä eläinlääkärin tiloissa. Asiaa tuntui jostain syystä olevan paljon. Huoh. Kotimatka kuitenkin sujui hiljaisissa ja rauhallisissa merkeissä.

Rataa!

Eilen harjoiteltiin viimeisen kerran aloittelija-cairnporukallamme Ojangossa Annen ja Mintun luotsaamana. Ohjelmassa oli ensin yksittäisenä harjoituksena kepit, sitten kurssin loppuhuipennukseksi 12 esteen mittainen rata. Keppejä oli kokonaiset 12 ja niissä oli verkot. Totesimme, että jatkamme Lennun kanssa keppitreenejä ilman verkkoja käsiohjauksen kera, sillä verkot hämmentävät koiraa. Eilen se rynnisti yhden kerran verkkoa päin, ja sen jälkeen sai suht pitkään maanitella, että se suostui menemään koko keppirivin uudestaan loppuun asti. Lopulta saatiin kuitenkin pari ihan nättiä toistoa kun ohjasin kädellä samalla tavalla kuin ilman verkkoja.

Mintun piirtämä rata näytti tältä (klikkaa linkkiä). Lennun kanssa tehtiin ensin muistaakseni toiselle putkelle, eli 6. esteelle asti kerralla. Sitten välipalkka ja matka jatkui. Pituuden, eli 9. esteen jälkeen toinen välipalkka ja sitten loppusuora. Toisella kerralla tehtiin yhdellä välipalkalla 6. esteen jälkeen. Lennu teki tosi hienosti ja hyvällä innolla. Lennulla ei ollut ongelmia minkään esteen kanssa, mutta itse tietysti tyrin sen verran, että unohdin sanoa vapautussanan puomilla ennen putkeen lähettämistä. Siitä sain palautetta, samoin kuin hitaudesta hyppysuorilla. Pitäisi juosta kovempaa ja luottaa siihen, että koira kyllä tekee ne esteet. Eikä jäädä taakse katsomaan, että hyppääkö se. Niin ja seuraavan esteen saisi aina vain huutaa aiemmin. Nyt vauhdikas rekku ehti välillä jo ihmetellä, että minnes sit, ja joutui korjaamaan etenemistään sitten kun vihdoin sai ohjeet.

Tauon jälkeen Minttu ehdotti, että tekisimme Lennun kanssa koko radan alusta loppuun yhteen pötköön. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä terrierin kiinnostus oli ehtinyt lopahtaa tauon aikana. Räjähtävämmän lähdön saamiseksi Minttu meni pitelemään koiraa lähtöön ja vähän usuttamaan sitä esteiden kimppuun. Muuten hyvä joo, mutta lähtöluvan saatuaan Lennu kääntyi 180 astetta Mintun kimppuun ja olisi tahtonut painia. No, vaihdettiin Anne lähettäjäksi ja Minttu-riehuttaja radalle puomin viereen. Räjähtävä lähtö saatiin kyllä, komeasti ensimmäisen esteen yli ja puomin ohi suoraan Mintun kimppuun. Tahkosimme radan loppuun kolmen esteen pätkissä, mutta elävä Minttu-palkka kiinnosti sen verran, että sain tosissaan tehdä töitä pitääkseni Lennun huomion minun kanssani treenaamisessa. Loppuun saatiin pari onnistunutta ja vauhdikasta toistoa kahden hypyn ja pussin loppusuoralla ja lopetettiin harjoitukset hyvillä mielin.

Lennu on selvästi parhaimmillaan treenien aluksi, joten ekoihin harjoituksiin täytyy panostaa. Se tekee asiat hyvin ja oppii nopeasti silloin, kun sitä jaksaa kiinnostaa, joten montaa toistoa ei kannata tehdä. Laatua määrän sijaan. Ja treenien loppuun jotain simppeliä mutta vauhdikasta, jotta pääsee lopettamaan onnistuneeseen suoritukseen ja iloiseen mielentilaan. Niin ja muistetaan se leikkiminen, leikkiminen ja leikkiminen.

Suuuuuuret kiitokset Mintulle ja Annelle kaikista opeista, tuesta ja kannustuksesta! Olemme Lennun kanssa oppineet suunnattoman paljon niin agilitysta kuin yleisesti treenaamisestakin. Ja varmasti myös itsestämme, ja ennen kaikkea toisistamme.

Agility jatkuu vaikka tämä kurssi loppuikin. Kompassin kurssia on vielä kolme kertaa jäljellä, ja lisäksi on sovittu joitakin tuurauksia muiden vakiovuoroille. Olemme myös puuhaamassa omaa treenivuoroa cairnporukalle. Toivottavasti saadaan se järjestymään, niin päästään jatkamaan harjoituksia yhdessä. Toiveissa on myös saada Minttu ja Anne joskus katsomaan mitä siellä puuhaamme ja miltä se näyttää. Seuraan, jonne aiemmin laittelin viestiä, ei mahdu mukaan ainakaan nyt talvikaudella, joten se saa odottaa. Toivottavasti keväällä sitten pääsisi.

Ihme koira

Matkalla Kompassiin agilityyn mietin, että terrieri on aivan hullu ja minä en sen kanssa kyllä mihinkään treeneihin mene. Kotoa lähtiessä koira käyttäytyi kuin ei olisi ikuisuuksiin päässyt ulos neljän seinän sisältä. Otti sellaisia spurtteja, että 5 metrin fleksi loppui kesken ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Pysähdyttäessä tuli kyllä luokse, mutta heti liikkeelle lähdettyä sinkaisi eteenpäin täysiä, siis sillä tavalla oikeasti täysiä kuin pupun perään päästetty cairnterrieri. Vaikka mitään pupua ei siis ollut näköpiirissä ollenkaan. Bussipysäkillä se ulisi (!), murisi ja haukkui. Ei mitään käsitystä mille tai miksi. Ihan kuin mikäkin sekopää. Mietin, että jos mölinä jatkuu koko bussimatkankin, niin minulla menee pinna sillä tavalla, että mitään ei varmasti kannata yrittää harjoitella. Mutta sitten bussissa se yllätti, makasi täpötäyden bussin lattialla hiljaa ja rauhassa kuin enkeli.

Treeneissä ensimmäisenä ohjelmassa oli irtoamista kolmen hypyn sarjalla. Teimme alkuverryttelyksi yhden hypyn, sitten kaksi ja viimeiseksi kolme niin, että koira kutsuttiin hyppyjen takaa. Se meni hyvin, ainoastaan se jäi harmittamaan, etten tullut ehdottaneeksi, että voisin ohjata ja antaa hyppyluvan sieltä esteiden sivusta, ikään kuin olisimme jatkamassa matkaa, sen sijaan että menin esteiden taakse. Se tuskin olisi ollut Lennulle mikään ongelma. Sitten treenattiin sitä eteenlähetystä targetin avulla. Ensin yksi hyppy, sitten pari toistoa kahdella ja viimeiseksi pari toistoa kolmella. Meni loistavasti, mitään irtoamisongelmaa Lennulla ei ainakaan ole niin kauan kuin palkka odottaa edessä. Päätin, että annan ensimmäiseksi käskyksi ”hyppy” ja sen jälkeen ”eteen”. Koska koira ainakin palkalle rynnistäessään on niin nopea, että en ehdi niitä kaikkia hyppyjä huutaa.

Muiden suorittaessa ensimmäistä tehtävää saimme Lennun kanssa tehdä keppejä neljällä kepillä. Jouduin kysymään Lennulta, että onko se käynyt salaa yksin treenaamassa kesän aikana. Emme nimittäin minun tietääkseni ole nähneetkään keppejä alkukesän jälkeen, jolloin teimme niitä ihan muutaman kerran verkoilla. Sitä ennen, ekalla alkeiskurssilla, olimme harjoitelleet niitä kädellä ohjaten. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta mitä vielä. Lennu pujotteli ihan kuin tietäisi mitä on tekemässä. Ei se niitä siis itsenäisesti suorittanut, tietenkään, mutta pujotteli kun minä kuljin vieressä ja vähän osoittelin keppien välejä. Tehtiin ehkä viisi kertaa vauhdikkaasti peräjälkeen neljällä kepillä, sitten saman verran kahdeksalla kepillä. Sen jälkeen pidettiin tauko, sillä terrieri selvästi osoitti, että ei huvita enää, jäämällä lähtöön tököttämään (olisi tietenkin pitänyt malttaa lopettaa jo aiemmin, mutta en siinä innostuksessa pystynyt). Ihan mieletön rekku.

Tauon jälkeen tehtiin A-estettä, jota emme myöskään ole harjoitelleet vähään aikaan. Otettiin Lennun kanssa lentävällä lähdöllä, että saataisiin vähän jo kavereita vilkuileva terrieri mukaan. Este meni hyvin ja kontaktille pysähtyminenkin onnistui parilla ekalla toistolla, lopuilla olin itse myöhässä. Tehtiin kolme toistoa per puoli. Viimeiseksi testailtiin irtoamista suoralla putkella ja hypyllä. Ensin jätettiin koira putken suulle odottamaan ja mentiin toiseen päähän antamaan lähtölupa, josta sitten jatkettiin yhtä matkaa hypyn yli. Toisella kerralla päästettiin koira putkeen kun itse oltiin putken puolessa välissä tai vähän ennen, jolloin ei ehtinyt juosta koiran rinnalle hyppyä varten, vaan koira joutui tekemään sen itsenäisemmin. Tässä tokassa versiossa heitin Lennulle lelun palkaksi, ja se irtosi tosi hyvin hypylle vaikka itse tulin perässä. Tosin lelua se ei varsinaisesti huolinut palkaksi, vilkaisi vain ja tuli vaatimaan jotain syötävää.

Kaikki harjoitukset menivät aivan loistavasti, ja muutenkin tänään tunti sujui keskittyneemmissä merkeissä kuin viimeksi, vaikka ei viime kerrassakaan harjoitusten puolesta vikaa ollut. Tänään keskittyminen vain oli yleisesti ottaen parempaa, eikä Lennu enää juurikaan ihmetellyt samalla kentällä touhuvia toisia koiria. Mitä nyt tauon aikana piti vähän kommentoida, kun Lenny-niminen melkein kaima tuijotti putken toiselta puolelta. Tätä ei katastrofaalisen kotoa lähdön jälkeen olisi uskonut, mutta on se vaan ihme koira!

Hevostelua livenä, agilitya telkkarista

Tänään sain taas ratsastaa ihanalla, melkein jo eläköityneellä Varrilla. Varri on jo 20 vee ja siirtynyt uuden omistajansa omistukseen, mutta tekee vielä joitakin tunteja meidän onnekkaiden iloksi. Varrilla menin myös viime kerralla, ja silloin jouduimme hiukan neuvottelemaan siitä, että ravia mennään muuallakin kuin uralla, kun päätyyn piti tehdä ympyröitä ja vauhti meinasi tyssätä siihen. Tänään siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin raviin menivät hyvin, mutta jossain vaiheessa ravi meinasi taas hyytyä ja sain vaatia vauhtia. Pysäytykset käynnistä sujuivat melkein pelkän ajatuksen voimalla, tosi pienillä pidätteillä, ja se oli hieno tunne. Laukka meni hienosti, kuten viime kerrallakin. Selvää edistymistä on havaittavissa, sillä toissa kerralla Varrin kanssa laukka nousi kyllä kuuliaisesti joka kulmassa, mutta tipahti raviin sivun puolessa välissä, vaikka oli tarkoitus laukata päätyyn asti. Nyt sain pidettyä laukan yllä ja laukkasimme sinne asti minne halusin. On se huippuheppa!

Kotona katseltiin ensimmäinen jakso Koiran elämää -sarjasta. Siinä esiteltiin agilitya, ja meno oli sen näköistä, että alkoi tehdä mieli päästä treenaamaan. Vaikka vasta toissapäivänä oltiin. Ai miten niin hurahtanut? Eilen laitoin sähköpostia erääseen seuraan ja tiedustelin mahdollisuudesta päästä jäseneksi. Vastausta ei vielä ole kuulunut, mutta toivottavasti päästäisiin ensi keväänä mukaan johonkin treeniryhmään.

Agia, mitäpä muutakaan

Eilen harjoiteltiin taas cairnien kanssa Ojangossa. Ekana harjoituksena rengas, jota ensin tehtiin yksittäisenä ja sitten hyppyyn ja mutkaputkeen yhdistettynä. Renkaan kanssa ei ollut ongelmaa ja Lennu teki hommia tosi hyvällä fiiliksellä.

Tauon jälkeen tehtiin pituutta ensin yksittäisenä ja sitten hyppyyn yhdistettynä. Lennulle laitettiin pituuden ensimmäinen palikka kyljelleen, ettei se ottaisi vauhtia esteen päältä. Tauon aikana Lennun hyvä vire ja into olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, ja ensimmäisellä yrityksellä se jäi lähtöluvan jälkeen istumaan pituuden taakse kuin tatti ja hetken eri vaihtoehtoja punnittuaan häipyi esteen ohi toisaalle haistelemaan maata. No eipä muuta kuin riehumista ja riekkumista kehiin, niin saatiin terrieri innostumaan. Minttu näytti taas riehuttamisen mallia, minkä jälkeen toimikin kivasti elävänä palkkiona. Lennu ampaisi esteiden yli kuin raketti toisella puolella odottavan Mintun luokse, ja itse yritin juosta täysillä perässä. Muistettiin ottaa yksi toisto pituuden ensimmäinen palikka pystyssäkin, ja se sujui ilman ongelmia.

Viimeiseksi tehtiin kontakteja puomilla, aluksi pelkkää alastuloa. Luulisin, että Lennu on alkanut ymmärtää jutun jujun. Jälleen kerran omassa tekemisessä on enemmän korjattavaa. Viimeisenä otettiin koko puomi pariin kertaan, niin satiin vähän vauhdikkaampi lopetus harjoituksille. Päivän kokonaisuudesta voidaan todeta, että Lennu osaa jo paljon ja oppii varmasti mitä vain, kunhan minä saan sen pidettyä oikeassa vireessä.

Uusissa ympyröissä

Tänään alkoi Kompassissa viiden kerran mittainen agilityn B-kurssi, eli jatkokurssi jo vähän jotain osaaville. Ryhmässä on meidän lisäksi vain kaksi muuta koiraa: bokseri ja suht isokokoinen sekarotuinen koira. Aluksi kyseltiin kaikkien osallistujien aiemmasta agilitykokemuksesta ja tavoitteista ja sitten ryhdyttiin hommiin.

Tällä kertaa teimme kaksi varsinaista harjoitusta yksi kerrallaan, mutta muut saivat tehdä odotellessa muita esteitä jos halusivat. Aloitimme Lennun kanssa puomilla, joka oli se päivän varsinaisista harjoituksista ensimmäinen. Meillä pääpaino on tällä hetkellä alastulokontaktin harjoittelussa, mutta teimme kuitenkin koko puomin alusta asti tällä kertaa. Vähän jännitti, että miten Lennu toimii ensinnäkin kun paikka on täysin uusi ja toiseksi kun pitkästä aikaa harjoitellaan niin, että samalla suht pienellä kentällä on samaan aikaan muitakin. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, ja jopa kontaktille pysähtyminen sujui aika mallikkaasti. Pysäytin, syöttelin useamman namin siinä ja vapautin. Tehtiin sekä oikealta että vasemmalta ohjaten, viisi tai kuusi toistoa yhteensä.

Toisena harjoituksena oli kolmen esteen sarja, joka koostui symmetriseksi u:ksi taivutetusta putkesta ja hypyistä sekä ennen että jälkeen putken. Lennu keskittyi hienosti ja malttoi odottaa lähtölupaa vaikka katse vähän harhaili kentän toisessa päässä odottavien kavereiden luo. Ensimmäisellä yrityksellä piti käydä lähempää katsomassa putken suun vieressä kyykyssä odottanutta kouluttajaa, liekö Lennulla ollut taannoiset target-harjoitukset mielessä, kun silloin palkkaa tippui esteiden takana odottaneelta avustajalta. Se meni kuitenkin putkeen pienellä lisäkehotuksella ja teki putken jälkeisen hypyn moitteettomasti. Seuraavat toistot radanpätkällä menivät ihan loistavasti, lelupalkka kelpasi ja Lennu jaksoi hyvin tehdä kaiken kaikkiaan neljä toistoa.

Erittäin tyytyväinen sai olla siihen, että kaikki sujui hyvin vieraassa paikassa ja uusissa häiriöissä. Lievää levottomuutta oli ilmassa omaa vuoroa odottellessa, ja hylkäsinkin ajatuksen kokeilla takaakiertoja yksittäisellä hypyllä siinä puomiharjoituksen ja radan pätkän välillä, koska Lennun keskittymiskyky vaikutti olevan vähän tavallista enemmän kortilla. Niinpä pidimme ihan rehellisen hengailutauon näiden kahden pääharjoituksen välissä. Joka tapauksessa koira näköjään jo tunnistaa agilityesteet ja tietää mitä niillä tehdään vaikka on uusi paikka ja erinäköiset esteet. Lauantaina sitten Ojankoon testaamaan mahtuuko viikkoon toisetkin hyvät ja onnistuneet treenit.

Syyshuolto

Fysioterapeutti Anu kävi tänään tarkistamassa Lennun kunnon. Jumituksia tai kireyttä ei löytynyt ja lihaksiston todettiin olevan sen puoleen erittäin hyvässä kunnossa. Oikean takajalan etureisi kuitenkin tuntuu olevan aavistuksen vähemmän kehittynyt kuin vasemman. Lennu onkin selvästi vasenjalkainen, sillä se laukkaa oikeastaan aina vasenta laukkaa. Toisaalta se kuitenkin esimerkiksi nousee portaat nätisti vuorotahtia, joten osaa käyttää oikeaakin puolta. Kotitehtäväksi saatiin oikean takajalan aktivointia. Jospa se vahvistuisi, kun muistutellaan sen olemassaolosta. Lennu suostui ihan kivasti hoidettavaksi, ja kyljelläänkin olo onnistui. Välillä se tosin meinasi, että nyt riittää, ja vääntäytyi pystyyn, mutta taipui taas kyljelleen Anun varmojen ja rauhallisten otteiden avulla. Seuraava kerta taas kolmen, neljän kuukauden päästä.

Putkeen meni

Treenailimme eilen cairnporukalla Ojangossa. Opet Minttu ja Anne toimittivat meille jo etukäteen ratapiirroksen ja radan pätkälle suunnitellut harjoitukset. Radalla oli suorassa linjassa kaksi hyppyä, sitten mutkaputki, kaksi hyppyä, mutkaputki ja kaksi hyppyä. Teimme aluksi kolmea ensimmäistä estettä eli hyppyjä ja putkea koiran oikealta puolelta ohjaten ja sitten radan toisesta päästä vasemmalta ohjaten. Ensimmäisellä yrityksellä Lennu tuli ensimmäisen hypyn ohi, mutta suuntasi kuitenkin toiselle hypylle. Seuraavat yritykset menivät kuitenkin hienosti. Toiselta puolelta ohjatessa ensimmäinen yritys meni myös plörinäksi, mutta sitten saatiin homma toimimaan. Lennu menee putkeen mielellään ja jo aika vähällä ohjauksella.

Toisena harjoituksena teimme radasta putki-hyppy-hyppy-pätkää. Lennu alkoi jo olla vähän väsähtäneempi, eikä lelulla leikkiminen enää huvittanut. Karkuun juoksemalla sain sen sentään vähän innostumaan. Mintun ohjeiden mukaan otimme harjoituksen lentävällä lähdöllä ja sillä tavalla saimmekin vauhtia koiraan. Harjoitus sujui hyvin ja saimmekin lopuksi tehdä ihan koko radan, eli kokonaiset kuusi hyppyä ja kaksi putkea. Lennu teki sen hienosti ja reippaasti. Ei voi muuta kuin olla supertyytyväinen.

Viimeiseksi muistelimme kontakteja puomilla. Se meni vähän niin ja näin. Täytyy jatkaa kotiharjoituksia kenkälaatikon kanssa.