Pakki puuttuu

Viime aikoina olemme palanneet vähän vaiheeseen jääneen harjoituksen pariin, nimittäin peruuttamisen opettelun. Ai miksi koiran pitäisi osata peruuttaa? No siksi, että fysioterapeutti keväällä antoi sen kotiläksyksi, koska se kehittää takapään kontrollia ja lihaksia. Ja onhan se muutenkin kätevää jos pakkikin löytyy tarvittaessa. Peruuttamisen opettaminen on kuitenkin ollut yllättävän haastavaa. Ainakin Lennun kohdalla on ollut vaikeaa saada käytös houkuteltua esiin niin, että siitä pääsisi palkkaamaan. Kosketuskepin kanssa kun yritin, koira meni aina vaan maahan pysäyttääkseen välineen. Kohti kävelemällä se tipautti heti takapuolen maahan. Nyt olemme edistyneet kirjaimellisesti askel askeleelta niin, että olen pyytänyt koiran eteen ja sen jälkeen koittanut saada sen liikahtamaan taaksepäin kättä rintakehää kohti viemällä ja palkannut jokaisesta taaksepäin otetusta askeleesta, joka ei ole päättynyt siihen, että takapuoli tipahtaa maahan. Hiljaa, mutta hyvin hiljaa, hyvä tulee.

Erinomainen Terri-Eri

Tänään olimme yhdessä n. 90 muun cairnin kanssa Terri-Erissä, eli terriereiden erikoisnäyttelyssä. Tuomarina oli brittiherra William Cammish. Lennu osallistui nuorten luokkaan, jossa uroksia oli yhteensä yhdeksän.

Arvostelu kuuluu näin:
Attractive head, would prefer a slightly darker eye. Nice harsh jacket. Good forechest. Very good mouth. Moved very well.

Laatuarvosteluksi saatiin erinomainen, mikä etenkin yhdessä hienon arvostelun kanssa ilahdutti suuresti. Tuomari tuntui kiinnittävä paljon huomiota silmiin, ja monien tuttujen arvostelussa oli sama maininta silmien tummuudesta. Parin viikon takaisista huonoista liikkeistä ei tietoakaan ja turkkikin oli kunnossa.

Siinä vaiheessa katsomossa alkoi jännittää, kun tuomari siirsi Lennun jonossa viidenneksi ennen kuin teki lopullisen päätöksen sijoituksista. Luca-poika kuitenkin pysyi rivissä Lennun edellä ja sijoittui neljänneksi SA:n kera. Onnea Luca ja Minttu!

Katsoimme koko show’n cairnien osalta loppuun asti. Lennun Tiitu-sisko oli junnuluokassa kolmas ja Taikatuiskun oli kasvattajaluokan kolmonen kunniapalkinnon kera. Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva päivä ja sääkin suosi, jopa niin että kehän laidalla tuli ihan kuuma. Tapasimme monta tuttua ja Lennun sukulaista ja väliin nautimme kahvit, kakut ja kuohuviinit Taikatuiskun valioiden Ranen, Lilyn ja Hillan kunniaksi. Kivaan päivään ja erinomaiseen arvosteluun on hyvä päättää tämä näyttelyvuosi. Ensi vuoden puolella palaillaan ehkä asiaan.

Hoplaa!

Tämän viikon aiheesta sivuun: tipuin sitten hevosen selästä, ensimmäisen kerran sitten lapsuusvuosien. Kovaa, korkealta ja komeassa kaaressa. Kiltti, laiska, hidas, rauhallinen ja n. 175 cm korkea Chippolini päätti, että laukataan sitten ***kele, kun useamman kierroksen verran on käsketty. Itse en ollut tarpeeksi hereillä, koska olin tuudittautunut hepan laiskuuten ja ajattelin, että ei se ikipäivänä ota yhtäkään laukka-askelta. Laukka-askel, pukitus ja ratsastaja aidan toiselle puolelle selälleen. Tärähdys oli sellainen, että hetken aikaa täytyi keräillä itseään ja miettiä, että toimiiko pää, ovatko kädet ja jalat kiinni ruumiissa ja miten tästä pääsee ylös. Todennäköisesti mikään ei ole pysyvästi rikki, mutta alaselkä on melko kipeä. Siitä inspiroituneena olenkin tutkiskellut, että mitenkäs ne vakuutusasiat menivätkään ja kuinkas paljon sellainen turvaliivi maksaisi. Jos sitä aikuisena tulee varovaisemmaksi, niin voi sanoa, että ei se putoaminenkaan käy yhkä kevyesti ja ketterästi kuin joskus nuorempana. Että ehkä se jonkinlaisen itsesuojeluvaiston kehittyminenkin on ihan hyväksi tässä iässä.

Agilitya pitkästä aikaa

Kävimme Ojangossa muistuttelemassa mieliimme, että mitä se agility olikaan. Esteitä olimme edellisen kerran nähneet kesäkuun alkupuolella. Tuurasimme Sannaa ja Allia heidän vuorollaan, ja kansamme treenasivat Linda ja Topi sekä Kaarina Tepan, Vauhdin ja Plyushin kanssa. Linda oli tuonut mukanaan ratapiirroksen, jonka mukaan rakensimme radan. Päivän ainoa varsinainen ongelma liittyikin siihen; Lennu ei nimittäin edelleenkään osaa odottaa hiljaa kentän laidalla. Hermoja raastava haukkuminen alkoi heti ja jatkui lähes taukoamatta siihen saakka, kun rata oli valmis. Ihme, etteivät muut koirat totaalisesti menettäneet hermojaan siinä louskutuksessa. Ehdotuksia ongelman korjaamiseksi otetaan vastaan!

Teimme Lennun kanssa kolme lyhyttä harjoituspätkää. Ensimmäiseksi kolmen hypyn ja mustan suoran putken muodostama suora, josta aluksi teimme pelkät hypyt lämmittelyksi. Lennu muisti ihan hyvin mistä hommassa oli kyse, mutta vanha kunnon oravalelu kiinnosti sen verran, että se tahtoi olla turhan paljon minussa kiinni. Minulla taas oli rytmi hukassa ja huutelin hyppykäskyjä ihan miten sattuu, useimmiten myöhässä. Sarja saatiin kuitenkin parin toiston jälkeen onnistumaan hyvin. Hienoa oli, että lähtöluvan odottaminen tai musta putki eivät tuottaneet ongelmia. (Vauhdin ja Kaarinan blogista löytyy kuva ratapiirustuksesta. Teimme siis hypyt 1-3 ja niiden perään putken nro 10.)

Tauon jälkeen muisteltiin kontakteja puomilla. Pysäytin aika reippaasti kontaktille ja syötin muutaman namin siinä. Parin yksittäisen puomin jälkeen otettiin vielä mutkaputki mukaan. Putkeen meneminen takkusi aluksi, kun eteneminen oli torpattu puomille. Lopulta sekin onnistui. Kokeilimme vielä muutaman hypyn sarjaa vasemmalta puolelta ohjaten, ja sehän olikin odotetusti hankalampaa kuin toisin päin (piirroksessa 15, 14, 5 ja 4). Mutta pari onnistunutta toistoa saatiin, ja sitten tauolle.

Viimeisellä treenipätkällä tehtiin ensin viiden hypyn sarjaa, jossa kolme ensimmäistä hyppyä oli suorassa linjassa ja neljäs ja viides niistä suht jyrkästi oikealle (piirroksessa 1, 2, 3, 4 ja 5). Nämä sujuivat siinä mielessä hyvin, että Lennu seurasi hyvin mukana käännöksessä sen sijaan, että olisi mennyt vanhasta muistista kolmosen jälkeiseen putkeen. Viides hyppy tuotti kuitenkin hieman vaikeuksia, kun Lennu meinasi ajautua jo neljännen jälkeen minun luokseni esteen ohi. Meinasi varmaan, että olisi jo palkan aika. Loppuun vielä pari hyvää suoritusta puomilla. Takatassut tököttivät kontaktilla niin, että pääsin jopa kiertämään Lennun editse toiselle puolelle samalla palkkaillen. Alan uskoa, että suurpiirteinen ja vauhdikas terrierikin (ja tämän ohjaaja) saadaan tekemään hienot kontaktit, kunhan maltetaan harjoitella ja edetä pienen pieni askel kerrallaan.

Hauskaa oli, ja olen tosi tyytyväinen Lennun treeni-intoon. Lelulla riehaannuttaminen ennen treenipätkiä toimi hyvin ja lelupalkka kelpasi varsinkin alussa. Treenien loppuvaiheessa Lennu taas sivuutti tarjotun lelun ja katsoi toista kättä vaativasti. Että ottaisin sitä syötävää tällä kertaa, kiitos. Käytössä on siis sekapalkkausmenetelmä, jossa herra itse valitsee palkkionsa. Mutta käyhän se niinkin. Tämän kerran perusteella mietin, että seuraavaksi treenaamme irtoamista joko lelua heittämällä tai targetilla, jotta päästään eroon siitä ongelmasta, että Lennu valuu minua kohti palkan toivossa.

Kiitos Kaarinalle hyvistä huomioista ja vinkeistä! Lindan ja Topin sekä Kaarinan ja koirien menoa oli hienoa seurata. Siellä tehtiin kokonaista rataa todella hienosti!

 

Ohi aiheen taas

Eilen oli syksyn toinen ratsastustunti, josta on raportoitava sen verran – ja nyt toisaalla lomaileva Anne on kateellinen – että hyppäsimme esteitä! Siis pieniä, sellaisia joista hevonen pääsee yli käynnissäkin. Kavalettikorkuisia kuulemma, eli parikymmentä senttiä korkeita kai. Mutta kuitenkin. Vakio-opemme oli sairaana ja tuuraaja pitikin sitten astetta haastavamman tunnin. Ratsuna minulla loppujen lopuksi iso Varri-hevonen. Listaan oli laitettu pikkuinen Ats, mutta kävin ennen tuntia näyttäytymässä opettajalle ja kertomassa, että tuo ponikoko ei ehkä ole ihan paras mahdollinen tällä pituudella (ja painolla…). Ope totesi saman, ja sain luvan hakea Varrin tallista. Tytöt kertoivat, että Varri saattaa olla laiskahko, mutta voi olla reipaskin, ratsastajasta riippuen. Otin sitten tiukan linjan heti alusta alkaen ja vauhtia riitti koko tunnin eikä raippaa tarvinnut käyttää ollenkaan. Varsinkin esteiden huumaan päästyään Varri olisi halunnut laukata kunniakierroksen aina hyppyjen jälkeen ja esteille mentäessä sai tosissaan jarrutella, että ei menty vain täysillä kaverin perässä, vaan ihan rauhassa omalla vuorolla. Ennen laukkaa teimme saman harjoituksen ravissa, ja silloin Varri tahtoi väistää toisen esteen, joten siinä oli haastetta. Yritin myös keskittyä pitämään istunnan kunnossa: kantapäät alas, varpaat eteen, jalustin päkiällä, pohkeet kiinni hevosessa, polvet irti, reidet rentona (tänään ei kyllä tunnu siltä) ja sitten vielä ne kädet ja kaikki. Ja katse eteen!

Jäljen päässä on nakki

Tänään Lennu pääsi toista kertaa verijäljelle. Jälki oli tälläkin kertaa aika lyhyt, ehkä 30 metriä? Olen tosi huono arvioimaan etäisyyksiä.  Yksi mutka siihen kuitenkin tuli. Loppupalkkana oli hieman eksoottisesti (tai ehkä vähemmän eksoottisesti, miten sen nyt ottaa) kaksi nakkia. Emme nimittäin eilen kotoa lähtiessämme tajunneet tajunneet napata mukaan mitään parempia herkkuja. Lennu muisti heti jäljelle päästyään mistä oli kyse ja lähti etenemään nenä maassa. Tällä kertaa se nosti pään ylös ainoastaan pari kertaa ja harhautui pois jäljen päältä kerran, jolloin kiersi yhden puun ja palasi jäljelle. Nakkipalkka maistui ja se nautittiin paikan päällä, toisin kuin hanhen kaula viime kerralla.

Välineet.

Nakkiaarre! Päädyin kyllä lopulta peittämään nakit risuilla.

Jälkiliinakin jäi kotiin, joten flexillä mentiin tällä kertaa.

Ja ”raksamiehen liivi” jäi epähuomiossa päälle, se nyt ei olisi ollut välttämätön varuste tuossa hommassa.

Tarkkaavainen jäljestäjäterrieri.

Aarre löytyi!

Jäljen vanhenemista odotellessa ehti hyvin kauhoa pari litraa mustikoita lähiympäristöstä.

Porvoossa

Eilen kävimme Porvoossa ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä. Lennu oli ilmoitettu nuorisoluokkaan, jossa uroksia oli yhteensä kolme. Tuomarina oli Leni Finne. Lennun arvostelu kuuluu näin:

Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Hyvät, tummat silmät. Oikein kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Niukahkot etukulmaukset. Oikeamallinen rintakehä. Jyrkkä lantio. Niukahkot takakulmaukset. Liikkuu takaraajat rungon alla. Melko pystyasentoinen häntä. Melko löysät kyynärpäät.

Arvostelu H niin kuin hyvä. Tällä kertaa turkki oli hyvässä kunnossa, mutta kohtaloksi koitui heikko takapää ja voimattomat takaliikkeet, joita pitkä, epätasainen nurmi ei ainakaan parantanut. No, oli arvostelussa monta ihan positiivistakin asiaa ja kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että korvien välissä on kaikki kunnossa. Lennu oli taas iloinen ja reipas oma itsensä, ja häntä ainakin heiluu vimmatusti vähän heikommassakin takapäässä. Tuomarin linja näytti olevan tiukka ja ERIt olivat harvassa. Kahden viikon päästä on TerriEri, mutta sen jälkeen pidämme kunnon tauon ja odottelemme ja katselemme ensi kevääseen tai kesään asti josko takaliikkeisiin saataisiin vähän lisää potkua. Porvoosta suuntasimme mökille, jossa ihmisille oli tarjolla rapuja sekä mustikoiden poimintaa ja Lennulle verijälkeä. Siitä lisää kohta.

Tehokampauskuurin tulokset

Lennu kävi tänään trimmattavana lähitulevaisuuden paria näyttelyä varten. Sanna totesi saman, minkä itsekin olin ollut huomaavinani: ahkera kampaaminen on saanut Lennun turkin parempaan kuosiin. Lennun turkkihan on laineikkuuteen taipuvainen ja runsas ja näytti viimeksi vähän räjähtäneeltä. Otimme edellisen trimmin jälkeen kampaamisen lähes päivittäiseen ohjelmaan. Mökillä ollessamme kampasin turkin oikeasti suunnilleen joka päivä, mutta nyt viimeisen parin viikon aikana ehkä parin päivän välein. Nyt Lennun turkki on huomattavasti vähemmän pörröinen ja paljon suorempi. Ahkeralla kampaamisella saatiin liiat pohjavillat pois, jolloin turkki on vähemmän pörhöllään, ja nähtävästi päälikarvakin suoristui hiukan. Kampauskuuri tehosi siis erinomaisesti!

Syksyn ensimmäinen kopotikop

Tänään oli syyskauden ensimmäinen ratsastustunti. Päätimme Annen kanssa jatkaa viime keväänä elvytettyä ratsastusharrastusta Knaperbackassa aikuisten perustason ryhmässä yhdessä vuoden alussa alkeiskurssilla aloittaneiden kanssa. Tänään meitä oli tunnilla vain kolme. Tällä kertaa hepat oli vaihdettu päittäin: minä sain Annen suursuosikin Einon ja Anne puolestaan Sangrijan, jonka kanssa minä viimeksi kolmannella yhteisellä kerralla aloin päästä yhteisymmärrykseen. Eino olikin aivan eri tyyppiä kuin hiukan hidas Sangrija. Jarruja ei meinannut löytyä lainkaan. Tunnin aluksi teimme pysähdyksiä käynnistä, ja ne sujuivat hyvin. Einoa ei kyllä yhtään tarvinnut kehottaa liikkumaan, mutta se pysähtyi ihan nätisti pienillä pidätteillä. Seuraavaksi mentiin kevyttä ravia ja tehtiin hidastuksia sekä lyhyillä että pitkillä sivuilla. Tämä olikin jo haastavampaa. Einon ravi oli hyvin vauhdikasta ja aika paljon saatiinkin vaihtaa paikkaa ja tehdä voltteja ettei ajettu edellä menevän perään. Loppua kohden tahdin hidastaminen alkoi kuitenkin sujua. Lopputunnista mentiin laukkaa pitkän sivun verran ja siirryttiin kulmassa käyntiin, mistä taas päädyssä nostettiin laukka harjoitusravin kautta. Tämä sujui muuten varsin hyvin, paitsi että käyntiin ei taidettu koskaan päästä. Tai no, ehkä siellä joku käyntiaskel oli jossain välissä. Raviin asti Eino juuri juuri hidasti, mutta muuten laukkasi menemään minkä jaksoi. Olipa aika erilainen tunti, kun sai kokeilla hevosta, jota joutui pidättelemään eikä hoputtamaan eteenpäin. Hoidettaessa Eino oli kiltti kuin mikä.

Sitten hiukan koira-aiheistakin: Lennu on menossa muutaman viikon päästä olevaan TerriEri-näyttelyyn (eli terrierien erikoisnäyttelyyn). Tänään tuli tieto, että sinne on ilmoitettu huimat 92 cairnia. Huhhuh. Tuomarina brittiläinen William Cammish, joka kaikesta (myös ilmoittautuneiden määrästä) päätellen on kova nimi. Sitä ennen on kuitenkin pienempi näyttely Porvoossa tämän viikon lauantaina.

Mitä nämä ovat?!

Tällaisia vihreitä juttuja tarttuu tiukasti koiran turkkiin. Ei meillä kaupungissa vaan tällaisia ollut. Lisäksi löytyy niitä perinteisiä takiaisiakin, mutta positiivisena puolena myös vadelmia ja mustikoita.