Pitkästä aikaa päivitystä ohi aiheen: syksyn ratsastustunneilla olen ilokseni saanut mennä monta kertaa jo melkein eläköityneellä Varrilla. Pari kertaa tässä välissä sain kokeilla hiukan villiä Wäinöä, joka tuppaa hermostumaan muiden tullessa liian lähelle ja saattaa silloin lähteä käsistä. Mikä on tietysti vähän jännää, kun kyseessä on 800-kiloinen kylmäverinen höyryveturi. Siellä ylhäällä saa olla koko ajan tarkkana. Lauantaina sain kokeilla Rasmusta, joka oli vähän laiskanpuoleinen ja kulmikas oman tiensä kulkija. Jouduimme neuvottelemaan sekä vauhdista että suunnasta. Kokenut ja hötkyilemätön Varri on kuitenkin ollut parasta terapiaa putoamisen jälkeiseen lievään jännitykseen. Vaikka herra vedättääkin minua milloin missäkin asiassa. Viikko sitten se luisteli tehtävästä esittämällä uskottavan tuntuista muka-pohkeenväistöä. Tänään puolestaan pohkeenväistö onnistui hyvin, mutta ravia ei irronnut sitten millään. Tarkoituksena oli tehdä nopeita siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin, mutta kokenut konkari päätti jolkotella pääasiassa käyntiä kun huomasi, ettei saakaan ravata pidempää pätkää. Että mitä sitä turhia pyrähtelemään sitten. No, ainakin on saanut keskittyä ajattelemaan istuntaa kun alla on ollut varma ja vakaa heppa, joka ei paljoa hötkyile vaikka kentällä esitetään vähän vauhdikkaampaa rodeoratsastustakin, kuten tänään. Jos Varri on ihana ratsastaa, niin hoitaessa varjopuolena on huomion hakeminen hampaita käyttäen, jos ratsastaja ei ole valppaana. Ominaisuuden kanssa pärjää hyvin kunhan ei päästä heppaa yllättämään. Tänään se kuitenkin ehti haukata minua takapuolesta kun pitelin sitä tunnin jälkeen kentällä omistajan laittaessa loimea päälle. No mitäs käänsin persaukseni sinne suuntaan. Huomenna on varmaan hampaiden muotoinen mustelma takapuolessa.
Lennu 