Ennakoiva valssi, vastakäännös ja mutkaputki, mutkaputki, mutkaputki

Joulunalusagilityssa tehtiin meille putkiongelmaisille just hyvää rataa, se nimittäin näytti tältä:

Rata1222

Ekalla kierroksella palkkailin jokaisen putken jälkeen. Se yhdessä viimekertaisen putkitreenin kanssa tehosi hyvin, sillä putket menivät hienosti ja vauhdikkaasti. Toisella putkella (este nro 7) valitsin kuitenkin valssin takaaleikkauksen sijaan, jotta pääsin ohjaamaan putken sisäkaarteen puolelta. Se on meille paljon varmempi tapa kuin takaaleikkaus, sillä Lennu herkästi huomaa että vaihdan suuntaa tai hidastan tahtia sen selän takana ja kääntyy silloin ympäri.

Uusia ohjauskuvioitakin mahtui mukaan, nimittäin 2. hypyllä tehtiin ennakoiva valssi, jolla saatiin koira kääntymään tiukasti heti hypyn jälkeen kohti putkea. Se toimi Lennulle hienosti. Ennen kahta viimeistä hyppyä (eli nro 13-14) tehtiin vastakäännös, jotta saatiin siihenkin tiukka käännös eikä koira syöksynyt suoraan edessä houkuttelevaan pussiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut ihan perus pyöritys, ja sitä kokeilinkin ensin. Ekalla yrittämällä Lennulla meni mutka tosi pitkäksi ja jouduin hihkaisemaan, että ”täällä!” ennen kuin se hoksasi kääntyä loppusuoralle. Yritettiin sitten muuttaa minun juoksulinjaani niin, että oltaisiin koukattu vähän kaarevasti sarjan ekalle hypylle, jolloin liike olisi jatkunut luontevammin kahdelle vikalle hypylle. Lennu kuitenkin tulkitsi tämän takaakierroksi ja hyppäsi hypyn väärältä puolelta pariin kertaan. Se ei tietysti ollut yhtään hullummin tulkittu.

Rohkenin sitten kokeilla sitä vastakäännöstä, jossa siis lähetetään koira hypylle ja käännytään sen jälkeen paikallaan ympäri vastakkaiseen suuntaan. Tässä tapauksessa koira siis kaarsi oikealle ja ohjaaja pyörähti vasemman kautta ympäri (vähän niin kuin saksalainen täyskäännös tokossa). Se toimi hienosti! Itsellä oli aluksi vähän pallo hukassa kun koira jäi olan taa, mutta kyllä se vain sieltä tuli ihan oikeaan suuntaan. Lennu taisi kerran hypätä sen ekan hypyn takaisinkin päin, ja kerran tuli kielto, kun käännyin liian aikaisin ja sen myötä tietysti koirakin kääntyi ennen kuin oli ehtinyt hypätä. Oli hauska nähdä miten tarkkaan koirat todella lukevat ohjausta, sillä treeneissä nähtiin huikeita äkkijarrutuksia millin päässä rimasta, kun kuski käännähti ihan pikkuisen liian aikaisin. Mutta hyvin toimiva ohjauskuvio siis, kunhan ajoitus on kohdallaan.

Tehtiin kolme lyhyttä treenipätkää. Toisella, kun Lennu alkoi jo näyttää vähän kyllästyneeltä, otettiin käyttöön uudet pallot, ja niillä sai kyllä hienosti virtaa terrieriin. Lennu treenasi hyvällä innolla ja oli aika nopea. Varsinkin suoralla putkesta 3 pussiin asti sain sen huikeaan vauhtiin, kunhan itse juoksin täysiä. Minttu antoi taas loistavia kommentteja ja ohjeita, kiitämme jälleen kerran siitä!

Hallista poistuessa nähtiin taivaalla outo valoilmiö, jonka viime näkemisestä tuntuu olevan ainakin viikkoja, ellei jopa kuukausia. Treenien jälkeen on ehditty noutaa joulun ruokaostokset, kyläillä ja koristella kuusta kummitytön kanssa ja illalla vielä koristella omakin kuusi. Lennu on löytänyt uuden nukkumapaikan joulukuusen alta, joten sekin tuntuu nauttivan kuusesta omalla tavallaan.

Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: