Taas harjoiteltiin Ellin ja Pipsan kanssa. Rata oli tällainen:
Harmaita hiuksia aiheutti suora putki, jolle piti tehdä takaaleikkaus. Sen lisäksi, että takaaleikkaus on meille hankala, oli putkessa tänään jotain hajuja, jotka saivat terrierin pyörimään siellä vielä ylimääräisiä ympyröitä. Lisäksi Lennu oli alkuun vähän haahuilutuulella. Otettiin rata kahteen kertaan välipalkoilla, mutta sitten siirryttiin kepeille. Tehtiin paljon vauhdikkaita toistoja puolikkailla kepeillä. Lennu pujottelee hienosti, mutta on jostain kumman syystä alkanut mennä sisään väärältä puolelta. Tätä sitten korjailtiin. Pystyin jo ottamaan jonkin verran etäisyyttä sivusuunnassa ja muistettiin harjoitella myös vasemmalta ohjaten. Panostin vauhtiin ja hyvään meininkiin, juostiin kepeille vähän kauempaa ja palkkasin vauhdista tuuletusten kera. Treenien lopuksi otettiin kepit vielä muutamaan kertaan pallopalkalla, ja sekin toimi hyvin.
Keinua tehtiin neljä toistoa. Ylöspäin meneminen epäilyttää edelleen vähän, kolahdus sen sijaan ei haittaa. Ratakin mentiin vielä kahteen kertaan, ja pallojen avulla suoriuduttiin aika hyvin. Pallojen aikaansaama innostus tosin aiheutti vähän kontaktien hutilointia, ja se takaaleikkaus putkelle ei edelleenkään ollut ihan ongelmaton, mutta parempi kuin ekoilla yrityksillä. Näistä kahdesta viimeisestä suorituksesta on videotkin, mutta en ole nähnyt niitä vielä. Saa nähdä kehtaatko niitä laittaa julkisesti näkyville.