Etukeno on mäkihyppyä varten

Kirjaan pikaisesti itselleni ylös tämän päivän opit ratsastustunnilta: ryhti on säilytettävä, ohjat pidettävä käsissä ja kädet pidettävä paikallaan ravissakin. Kuulemma istun hyvin käynnissä, mutta etenkin harjoitusravissa ryhti lysähtää etukenoon, kädet liukuu eteen ja kyynärpäät irtoavat kyljistä. Tajusin kyllä tämän heti, kun siitä sanottiin. Hitaammanpuoleisilla hepoilla yritän kai myödätä ja antaa ohjaa, jotta ne ravaisivat reippaasti. Vaikka sen hepan tietysti pitäisi liikkua pohkeesta eteen vaikka ohjat pysyvät ihan samalla tuntumalla kuin käynnissä. Tämän aion muistaa myös ensi kerralla.

Tänään menin Wäinöllä ja meitä oli tunnilla vain kolme, joten ehdittiin saada paljon ohjeita. Kolmikaarista kiemurauraa höystettynä siirtymisillä harjoitusravin ja käynnin välillä ja sitten lopuksi laukkaa kiemurauralla. Laukka nostettiin sen keskimmäisen kiemuran mukaisesti oikeana laukkana, vaikka mentiin vasempaan kierrokseen. Wäinö oli oikein hieno. Kulmiin taipumisessa oli aluksi haastetta, mutta parani loppua kohden. Laukka sujui hienosti, ekasta nostosta alkaen nousi pyytäessä. Pari kertaa tuli väärä laukka, mutta muuten super. Jotain on opittu, ottaen huomioon, että vielä ennen joulua Wäinöllä ei niin vain laukattukaan.

Tunti oli huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, jolloin Chippo hiukan rodeoi, Florentine laukkasi täysiä (minä selässään) ja Santoskin vähän yritti villiintyä. Kiltin, mutta huomattavasti Wäinöä reippaamman Florentinen kanssa taisin vähän innostua siitä, että heppa laukkaa ihan omatoimisesti, ja lopputuloksena olikin sitten vähän liian omatoimisesti laukkaava hevonen. Hups. No, siitä opimme, että jokaisen kanssa on omat haasteet. Toisten kanssa on enemmän hakusessa kaasu, toisten jarru. Ja on niitäkin, joista puuttuu ohjaustehostin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: