Vähemmän vahtikoiraa

Kasvattajalta kotiuduttuaan Lennu ehti asua reilun vuoden verran entisessä kodissamme keskustassa. Lennu tottui pienestä pitäen kaikkiin kerrostalon ja naaupuruston ääniin niin, ettei millään tavalla reagoinut sanomalehteen, postiin, rappukäytävän ääniin tai hissin kolahduksiin. Myöskään kadulta kantautuvat äänet tai ovikello eivät saaneet aikaan reaktiota. Muistan vain kaksi kertaa, jolloin Lennu on ilmoittanut jostain hälyttävästä: yhden kerran se näki miehiä pudottamassa lunta vastapäisen talon katolta, joka oli makuuhuoneemme ikkunan tasalla, ja toisen kerran mies ilmestyi nosturin korissa olohuoneen ikkunan taakse. Ihan hyviä syitä mielestäni.

Vajaa puoli vuotta sitten muutimme uuteen kotiin, kerrostaloasunto tämäkin. Ensimmäiset pari päivää Lennu tarkkaili ympäristön ääniä korvat höröllään ja alkoi tuhahdella ja haukkua kaikille äänille. Se haukkui postille ja myös aamuyön lehdelle, mikä ei ollut kovinkaan hauskaa. Kaikkein suurin valppaus karisi muutamassa päivässä, mutta suurin osa rappukäytävän äänistä sai terrierin jaloilleen, puhisemaan ja murisemaan, ja jos ei ääni lakannut niin komento äityi haukkumiseksi. Yritimme ensin olla ollenkaan huomioimatta ääniä ja Lennun reagointia. Se ei kuitenkaan tehonnut. Minusta tuntuu, että koira piti meitä ihmisiä täysin ymmärtämättöminä tomppeleina ja haukkui sen vuoksi entistä kovempaa, kun emme muuten reagoineet. Aloimme puuttua asiaan kieltämällä jo siinä vaiheessa, kun Lennu alkoi tuhahdella ja murista, ja kehuimme kun se oli hiljaa. Hiljalleen vahtiminen on vähentynyt. Yhtenä päivänä viime viikolla huomasin, että monenlaisia ääniä oli kuulunut, eikä Lennu ollut sanonut mitään. Tästä olen tosi iloinen, sillä kerrostalossa ei mielestäni tarvita joka asiasta ilmoittavaa vahtikoiraa.

Yhdestä ei kuitenkaan varmaan koskaan päästä: naapurin koirat nimittäin edelleen aiheuttavat takuuvarman reaktion. Samassa kerroksessa asuu kaksi uroskoiraa, ja näillä ja Lennulla tuntuu olevan jonkinlainen reviiritaisto meneillään. Ulkona ne haukkuvat toisensa puolin ja toisin jos sattuvat törmäämään. Vaikka Lennu ei muuten toisille koirille haukukaan, eivätkä kuulemma naapurinkaan koirat. Ja auta armias, jos satutaan samaan aikaan rappukäytävään. Tänä aamuna vetäydyimme Lennun kanssa kellarin portaille odottamaan, että naapurit pääsevät yläkerroksista ulos asti. Ja silti meteli oli melkoinen. Vaikka Lennu juuri hetkeä aikaisemmin oli ohittanut täysin huomioimatta sen raivoavan borderterrierin, joka pari viikkoa sitten hyppäsi niskaan. Naapureissa vain on jotain erityisen raivostuttavaa, ja niille täytyy murista myös eteisestä käsin, jos ne kehtaavat liikkua meidän rappukäytävässä.