Kevätkauden kaksi ekaa ratsastustuntia on jo takana, ja sain mennä sekä perjantaina että tänään tallin uusimmalla tulokkaalla, Florentinella. Tamma on entinen estekilpuri ja ikää taitaa olla 12 vee. Florentine on äärimmäisen kiltti ja luottavainen. Mahan alta harjaaminen ei haittaa ollenkaan, kaviot nostetaan vuoronperään mukisematta ja rapsutuksia kerjätään työntämällä päätä kainaloon. Ratsastin Florentinella yhden kerran heti sen tultua tallille, mutta sen jälkeen olen saanut keskittyä Wäinön kanssa työskentelyyn. Ekalla kerralla Flore oli reipas, mutta laukkaa ei meinattu saada aikaiseksi millään.
Perjantain tunti oli vähän helpomman tason tunti ja meitä oli mukavasti vain kolme ratsukkoa. Toiset eivät olleet vielä laukanneet aikaisemmin, joten harjoittelimme laukan nostamista jokaisen pitkän sivun alussa. Kun Florentine ensimmäisen noston jälkeen tajusi mikä on homman nimi, niin sen jälkeen laukattiin heti kunhan vain annoin luvan. Heppa on siitä mahtava, että vauhdista huolimatta myös jarru löytyy.
Tänäänkin meitä oli tunnilla vain mukavat viisi. Ensin tehtiin siirtymisiä harjoitusravista käyntiin ja takaisin ja sitten ympyröitä kevyessä ravissa. Harjoitusravissa tulee esille Florentinen huono puoli, nimittäin järkyttävä ravi. Todella vaikea istua. Lopputunnista laukattiin. Ensin nostoja vapaasti omaan tahtiin. Laukka nousi hyvin ja heppa jopa innostui kun muut ympärillä laukkailivat silloin kun hän ei. Yhden kerran lähti ihan lapasesta, kun oltiin laukattu pitkä sivu ja olin sen jälkeen tekemässä ympyrää päätyyn, että saataisiin vähän enemmän tilaa. Samaan aikaan Santos lähti uralta laukkamaan, ja Florentine päätti, että kyllä minä tuon perhanan ponin päihitän. Lyhyt laukkakisa siis. Ope komensi takaisin samaan päätyyn ottamaan vähän hillitympi nosto. Florentine olisi laukannut jo ekasta kaarteesta ja jopa hermostui hiukan, kun ei saanut. Pientä takapuolen viskomista ja sitten täysillä heti kun sai luvan. On se reipas 🙂 Annoin sen laukata aika kovaa lyhyen pätkän verran kunhan se malttoi odotta lähtölupaa. Juuri eilen tulin analysoineeksi itseäni, että kiltin hevosen kova vauhti esim. laukassa ei minua pelota, vaan oikeastaan enemmän jännittää jos itsepäistä hevosta joutuu kovasti käskemään eteen ja se tekee jotain ihan muuta kuin mitä minä käsken, sillä silloin tulee sellainen olo, että se ei yhtään ole minun hallinnassani, vaan saattaa tehdä ihan mitä vaan. Kuten vaikkapa Santos, joka saattaa olla hidas, mutta silti ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Lopuksi laukattiin yksitellen pitkä sivu ja tehtiin sen jälkeen laukassa pääty-ympyrää ja sitten vielä toinen pitkä sivu pois ympyrältä. Ympyrää mentiin niin monta kierrosta kuin ope kunkin kohdalla käski. Me mentiin ainakin neljä. Toiset odottelivat vuoroaan toisessa päädyssä ympyrällä. Ympyrät laukassa sujuivat hyvin, ja oli tosi hauskaa laukata niin pitkään yhdellä kerralla.
On ollut tosi kivaa ja myös opettavaista mennä vaihteeksi ihan erilaisella hevosella. Huomaan myös, että reippaalla Florentinella saa ihan eri lihakset kipeiksi kuin hitaammalla Wäinöllä. Vatsalihakset ovat löytyneet ja myös käsissä tuntuu. Ikävänä puolena niskan ja hartioiden jumiutuminen, mikä taitaa valitettavasti kertoa vain huonosta ryhdistä. Rauhallisemman Wäinön selässä olen kai pystynyt istumaan ihan hyvässä ryhdissä, mutta Florentinen selässä huomaan, että olkapäät valahtavat eteen ja välillä myös nousevat korviin siinä pompottavassa ravissa. Myös alaselässä tuntuu se, että en osaa istua harjoitusravissa. Jostain pitäisi löytää ne lihakset, joilla saa lantion eteen ja selän joustavaksi ja ryhdikkääksi, niin kuin opettaja käski.
Kotimatkalla puhuttiin Annen kanssa vähän agilityakin, joten ihan koira-aiheetta tämä päivä ei mennyt. Kotona olen katsonut Areenasta ensimmäisen jakson Ylellä tänään alkanutta Ypäjä-sarjaa. Ihan kiinnostavaa, mutta ehkä vähän liikaa ihmisiä ja ihmissuhteita, liian vähän hevosia ja ratsastusta.
Lennu 