Tämän päivän treenit aloitettiin keinulla, kuten olin suunnitellutkin viime sunnuntaina havaitsemani keinukammon jälkeen. Aluksi sain houkuttelemalla houkutella Lennun ylös keinulle. Neljän tai viiden suunnillen 15 sentin päähän toisistaan asetellun lihapullanpalasen avulla se lopulta onnistui. Useamman toiston jälkeen jännitys näytti hiukan hälvenevän, ja Lennu meni aika reippaasti kun otettiin hypyn takaa vauhtia. Hidastin keinua kädellä, mutta annoin sen kuitenkin pamahtaa aika kovaa. Lennu ei näyttänyt olevan pamahduksesta moksiskaan, vaan enemmän epäilyttää keinahdus. Mikä on aika outoa, kun Lennu kuitenkin on tehnyt hidastettua keinua tosi reippaasti monet kerrat. Pamauttelin keinua muutaman kerran Lennun vieressä ja palkkailin. Selvää edistystä tapahtui tänään, ja jatkamme keinusiedätystä ensi kerralla.
Teimme myös keppejä ensin alkutunnista pariin kertaan ja lopputunnista uudelleen pariin kertaan. Lennu pujottelee nätisti mutta hyvin hitaasti. Viimeisen toiston sain tehtyä jo lähes ilman käsiohjausta, riitti että juoksin vierellä käsi omassa kyljessä kiini ja ojentelin etusormea pujottelun tahtiin. En tiedä, että onko sormen ojentelulla koiralle mitään merkitystä, vai onko se vain itselle joku psykologinen juttu… Seuraavana askeleena on häivyttää ohjausta entisestään ja yrittää saada suoritukseen itsenäisyyttä ja vauhtia targetpalkan avulla.
Päivän treenisuunnitelmaan kuului myös kontaktilta lähdön vauhdittaminen. Sitä tehtiin puomin ja hypyn kanssa niin, että palkkasin pysähdyksestä namilla ja vapautuksesta lelulla, jonka heitin hypyn yli. Toimi hyvin! Leluna oli tällä kertaa vanha, hännätön pehmolelukettu, jonka sisällä on (ihme kyllä) vielä toimiva vinku. Lennu innostui leikkimään lelulla ja toi sitä minulle revittäväksi ja otti juuri sopivasti kierroksia riehumisesta. Tehtiin ehkä viitisen toistoa tätä harjoitusta.
Tunnin aikana ehdittiin tehdä myös tällaista rataa, jossa ei ollut erityisempiä ohjauskuvioita tällä kertaa:
Mentiin Lennun kanssa rata yhteensä kolme kertaa, sopivilla välipalkoilla tietysti. Radassa ei oikeastaan ollut mitään kummempaa, oikeastaan se vain, ettei Lennu hahmota A:n kontaktia yhtä hyvin kuin puomin, eli joskus se tulee sieltä niin vauhdilla alas, että pysähtyy kaikki neljä jalkaa maassa, joskus taas jää ihan kivasti on-offiin. Sitä täytyy kuitenkin harjoitella erikseen jossain vaiheessa.
Ohjauskuvioiden sijaan keskityttiin siis tänään tällaisiin vähän erilaisiin harjoituksiin. Tänään oli viimeinen treenikerta tällä porukalla, sillä ensi viikolla Rocky ja Elli ovat poissa ja Pipsa ja Lennu treenailevat näillä näkymin kahden kesken. Se on sitten syksyn viimeinen kerta tätä vuoroa, mutta tarkoitus on jatkaa harjoituksia keväällä vähän eri kokoonpanolla. Nämä cairnit ovat kyllä hienoa porukkaa, ja oppivat uutta huimaan tahtiin. Tänään todettiin, että ne ovat myös aika hyviä keskittymään ainakin tässä tutussa porukassa. Tänään koiria pyöri kentällä useampia samaan aikaan, kun yhden tehdessä rataa tehtiin toisella puolella tilaa keppejä ja keinua. Kaikki kuitenkin syventyivät hienosti omiin hommiinsa, eivätkä häiriintyneet vieressä harjoittelevasta kaverista. Hienot terrierit!