Tänään harjoiteltiin viimeistä kertaa Kompassin B-kurssilla. Ohjelmassa oli rengas, keinu ja loppuhuipennukseksi kuuden esteen mittainen rata. Lennun keskittyminen ja into olivat tänäänkin ihan priimaa. Ehkä se matto vedetään alta vasta sunnuntaina? Ehdimme tehdä itsenäisesti vaikka mitä: keppejä, kontakteja puomilla, takaakiertoja hypyllä ja putkeen lähetystä erilaisista kulmista. Ja Lennu jaksoi olla ihan intona. Keppejä tehtiin kahdeksalla kepillä taas, mutta tällä kertaa Lennu rupesi oikomaan toiseksi viimeisen välin kohdalla. Tarkensin vähän omaa käsiohjaustani, niin alkoi kulkea. Puomi sujui hienosti, tehtiin pari kertaa koko puomi ja sitten muutaman kerran pelkkää alastuloa. Lennu kyllä tuntee ”pysyy”-käskyn, mutta on nähtävästi ehdollistunut siihen, että silloin pysähdytään (hyvä) ja taivutetaan päätä ylös ja taakse (eli palkan suuntaan, ei niin hyvä). Olisi ehkä pitänyt opettaa homma kosketusalustan avulla… Mutta ei se välttämättä vieläkään ole liian myöhäistä. Jos liittäisi kotona tuohon käskyyn etutassujen pitämisen hiirimatolla ja veisi sen sitten mukaan hallille. Pitää harkita. Tai sitten jatketaan nykyisellä tyylillä, mutta yritetään aika pian päästä siihen, että liikun Lennun eteen tai toiselle puolelle ja palkkaan eri suunnista. Takaakierroissa molemmat suunnat onnistuivat, ja tehtiin vain kaksi tai kolme toistoa per suunta. Suoralla putkella harjoiteltiin vähän kauempaa ja eri kulmista putkeen menemistä, ja se sujui hienosti. Päästiin suunnilleen 90 asteen kulmaan.
Rengas oli täällä taas tietysti vähän erilainen. Ekalla yrityksellä Lennu syöksyi renkaan ja kehikon välistä. Laitettiin siivekkeet tukkeeksi, ja johan alkoi sujua. Neljä onnistunutta toistoa eri puolilta ohjaten, sen jälkeen jätettiin siihen. Keinulla ope hidasti taas vauhtia, ja Lennu meni ihan rohkeasti ja reippaasti. Pian pitäisi alkaa totutella siihen pamaukseen, sillä muuta ongelmaa keinussa ei oikeastaan ole. Käytännössä täytyy kai alkaa pamautella keinua niin, että koira on sen vieressä ja saa palkan äänen sietämisestä.
Rata näytti (suunnilleen) tältä:
Ohjausta piti miettiä tarkemmin ennen putkea ja putken jälkeen. Päädyin tekemään valssin ennen putkea. Toinen vaihtoehto olisi ollut takaaleikkaus, mutta en uskonut että Lennu menisi oikealla kädellä ohjaten putkeen, koska silloin olisin itse joutunut käytännössä pysähtymään hypyn ja putken välillä, ja se olisi varmasti reagoinut siihen. Putken jälkeen tuli sitten se persjättö, jota viime sunnuntaina tuli väännettyä. Lennu teki rataa hienosti, mutta ekalla kerralla se ei meinannut mennä putkeen. Epäilemättä söhläsin itse jotain, vaikka valssi ja ohjauskäden vaihto sinänsä onnistuikin. Otettiin hypyn takaa uudestaan, ja silloin onnistui. Persjätössä ei ollut ongelmaa, sillä muistin, että minun tosiaan siis pitää pinkoa sen koiran edelle ennen kuin se tulee putkesta. Toisella yrityksellä rata meni alusta loppuun asti hyvin, ja lopetettiin treenit siihen. Palkkasin puomin lopussa kontaktilla, mutta muuten mentiin molemmat kerrat yhteen pötköön. Terrieri oli super hieno taas kerran. Tunnin jälkeen juteltiin open kanssa. Kerroin, että olen ollut pari viimeistä kertaa erittäin iloinen Lennun innosta ja keskittymisestä, nuori terrieri kun saattaa sille päälle sattuessaan olla vähän hankalasti motivoitava tapaus. Ope myönteli asiaan kuuluvasti, että sellaisia ne terrierit ovat ja kehui, että Lennu on tehnyt hommia hienosti. Lisäksi Lennu kuulemma vaikuttaa siltä, että se on agilitysta aidosti innoissaan. Tämä oli mahtavaa kuulla, sillä tämänkin lyhyehkön ajan aikana mitä tätä olemme harrastaneet olen ehtinyt miettiä, että tykkääköhän tuo koira tästä yhtään, vai olenko se vain minä. Varsinkin silloin, kun koira on tuijottanut jähmettyneenä esteen taakse sen näköisenä, että ”mä hyppäsin tän jo kerran, toista kertaa ei kiinnosta”. Mutta kyllä se kai tykkää 🙂
Lennu 