Kävimme Lennun kanssa tutustumassa Heiluvan hännän uusittuun virikeluolastoon Pitäjänmäessä. Tämä oli Lennulle toinen luolailukerta, ekan kerran kävimme talvella tutustumassa silloin vielä Vantaalla sijainneeseen virikeluolastoon yhdessä muutaman muun cairnin kanssa.
Tänään Lennu meni intoa puhkuen sisälle tilaan, jossa luolasto on ja kävi heti tarkastamassa luolan kaikki suuaukot. Luolaston sisälle se ei kuitenkaan paljoa innostunut menemään, kävi tarkistamassa isommille koirille tarkoitetun osion ja muutamat mutkat luolaston toisessa päässä, mutta muuten haisteli ilmaa luolaston ulkopuolella. Tommi esitteli Lennulle peuran sorkkaa ja Lennun vanhaa ihastusta supikoiraa. Peuran sorkka herätti kiinnostusta, mutta vielä enemmän villitsi supi. Lennu pyöri oikein antaumuksella raadon päällä. Loppuajan Lennu pyöri ja haisteli, mutta ei innostunut tutkimaan luolastoa sen tarkemmin, vaikka nameilla yritettiin vähän houkutella. Loppujen lopuksi se kävi keskelle lattiaa makoilemaan. Lieköhän eilinen agility ja sen jälkeinen vapaana riekkuminen vienyt mehut terrieristä. Kotimatkalla Lennu kääntyi muutaman kerran takaisin tulosuuntaan päin ja vinkui ja jopa ulvoi. En tiedä itkikö se supikoiran perään vai minkä, mutta ikävä helpotti vähän matkan päässä.