Erinomainen Terri-Eri

Tänään olimme yhdessä n. 90 muun cairnin kanssa Terri-Erissä, eli terriereiden erikoisnäyttelyssä. Tuomarina oli brittiherra William Cammish. Lennu osallistui nuorten luokkaan, jossa uroksia oli yhteensä yhdeksän.

Arvostelu kuuluu näin:
Attractive head, would prefer a slightly darker eye. Nice harsh jacket. Good forechest. Very good mouth. Moved very well.

Laatuarvosteluksi saatiin erinomainen, mikä etenkin yhdessä hienon arvostelun kanssa ilahdutti suuresti. Tuomari tuntui kiinnittävä paljon huomiota silmiin, ja monien tuttujen arvostelussa oli sama maininta silmien tummuudesta. Parin viikon takaisista huonoista liikkeistä ei tietoakaan ja turkkikin oli kunnossa.

Siinä vaiheessa katsomossa alkoi jännittää, kun tuomari siirsi Lennun jonossa viidenneksi ennen kuin teki lopullisen päätöksen sijoituksista. Luca-poika kuitenkin pysyi rivissä Lennun edellä ja sijoittui neljänneksi SA:n kera. Onnea Luca ja Minttu!

Katsoimme koko show’n cairnien osalta loppuun asti. Lennun Tiitu-sisko oli junnuluokassa kolmas ja Taikatuiskun oli kasvattajaluokan kolmonen kunniapalkinnon kera. Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva päivä ja sääkin suosi, jopa niin että kehän laidalla tuli ihan kuuma. Tapasimme monta tuttua ja Lennun sukulaista ja väliin nautimme kahvit, kakut ja kuohuviinit Taikatuiskun valioiden Ranen, Lilyn ja Hillan kunniaksi. Kivaan päivään ja erinomaiseen arvosteluun on hyvä päättää tämä näyttelyvuosi. Ensi vuoden puolella palaillaan ehkä asiaan.

Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: