Eilen oli syksyn toinen ratsastustunti, josta on raportoitava sen verran – ja nyt toisaalla lomaileva Anne on kateellinen – että hyppäsimme esteitä! Siis pieniä, sellaisia joista hevonen pääsee yli käynnissäkin. Kavalettikorkuisia kuulemma, eli parikymmentä senttiä korkeita kai. Mutta kuitenkin. Vakio-opemme oli sairaana ja tuuraaja pitikin sitten astetta haastavamman tunnin. Ratsuna minulla loppujen lopuksi iso Varri-hevonen. Listaan oli laitettu pikkuinen Ats, mutta kävin ennen tuntia näyttäytymässä opettajalle ja kertomassa, että tuo ponikoko ei ehkä ole ihan paras mahdollinen tällä pituudella (ja painolla…). Ope totesi saman, ja sain luvan hakea Varrin tallista. Tytöt kertoivat, että Varri saattaa olla laiskahko, mutta voi olla reipaskin, ratsastajasta riippuen. Otin sitten tiukan linjan heti alusta alkaen ja vauhtia riitti koko tunnin eikä raippaa tarvinnut käyttää ollenkaan. Varsinkin esteiden huumaan päästyään Varri olisi halunnut laukata kunniakierroksen aina hyppyjen jälkeen ja esteille mentäessä sai tosissaan jarrutella, että ei menty vain täysillä kaverin perässä, vaan ihan rauhassa omalla vuorolla. Ennen laukkaa teimme saman harjoituksen ravissa, ja silloin Varri tahtoi väistää toisen esteen, joten siinä oli haastetta. Yritin myös keskittyä pitämään istunnan kunnossa: kantapäät alas, varpaat eteen, jalustin päkiällä, pohkeet kiinni hevosessa, polvet irti, reidet rentona (tänään ei kyllä tunnu siltä) ja sitten vielä ne kädet ja kaikki. Ja katse eteen!
Lennu 