Tänään oli syyskauden ensimmäinen ratsastustunti. Päätimme Annen kanssa jatkaa viime keväänä elvytettyä ratsastusharrastusta Knaperbackassa aikuisten perustason ryhmässä yhdessä vuoden alussa alkeiskurssilla aloittaneiden kanssa. Tänään meitä oli tunnilla vain kolme. Tällä kertaa hepat oli vaihdettu päittäin: minä sain Annen suursuosikin Einon ja Anne puolestaan Sangrijan, jonka kanssa minä viimeksi kolmannella yhteisellä kerralla aloin päästä yhteisymmärrykseen. Eino olikin aivan eri tyyppiä kuin hiukan hidas Sangrija. Jarruja ei meinannut löytyä lainkaan. Tunnin aluksi teimme pysähdyksiä käynnistä, ja ne sujuivat hyvin. Einoa ei kyllä yhtään tarvinnut kehottaa liikkumaan, mutta se pysähtyi ihan nätisti pienillä pidätteillä. Seuraavaksi mentiin kevyttä ravia ja tehtiin hidastuksia sekä lyhyillä että pitkillä sivuilla. Tämä olikin jo haastavampaa. Einon ravi oli hyvin vauhdikasta ja aika paljon saatiinkin vaihtaa paikkaa ja tehdä voltteja ettei ajettu edellä menevän perään. Loppua kohden tahdin hidastaminen alkoi kuitenkin sujua. Lopputunnista mentiin laukkaa pitkän sivun verran ja siirryttiin kulmassa käyntiin, mistä taas päädyssä nostettiin laukka harjoitusravin kautta. Tämä sujui muuten varsin hyvin, paitsi että käyntiin ei taidettu koskaan päästä. Tai no, ehkä siellä joku käyntiaskel oli jossain välissä. Raviin asti Eino juuri juuri hidasti, mutta muuten laukkasi menemään minkä jaksoi. Olipa aika erilainen tunti, kun sai kokeilla hevosta, jota joutui pidättelemään eikä hoputtamaan eteenpäin. Hoidettaessa Eino oli kiltti kuin mikä.
Sitten hiukan koira-aiheistakin: Lennu on menossa muutaman viikon päästä olevaan TerriEri-näyttelyyn (eli terrierien erikoisnäyttelyyn). Tänään tuli tieto, että sinne on ilmoitettu huimat 92 cairnia. Huhhuh. Tuomarina brittiläinen William Cammish, joka kaikesta (myös ilmoittautuneiden määrästä) päätellen on kova nimi. Sitä ennen on kuitenkin pienempi näyttely Porvoossa tämän viikon lauantaina.