Ruokaa, ruokaa!

Kuten aiemmin mainitsin, vaihdoimme Lennun ruokaa tässä jokin aika sitten. Vaihdoimme Eukanuban lammas-riisi nappulasta James Wellbeloved -merkin lammas-riisiin. Syynä ruuan vaihtamiseen oli se, että mielestäni edellinen ruoka ei ollut kaikkein parhaiten sulavaa ja imeytyvää, koska jätöksiä tuli aika paljon. Tätä merkkiä suositeltiin kaupassa, joten päätimme kokeilla. Nyt on menty reilu kuukausi uudella ruualla, ja tulokset ovat ihan positiivisia. Ruoka on selvästi paremmin imeytyvää, sillä jätökset ovat sekä vähentyneet että kiinteytyneet. MUTTA: ruoka ei oikein tunnu maistuvan Lennulle. Siis kyllä, nyt on löytynyt ruoka, jolle ahne terrierikin nyrpistää nenäänsä. Ruoka uppoaa kyllä, kun mukana on jotain muutakin, mutta pelkät nappulat edes öljyllä höystettynä eivät herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Edellinen ruoka kelpasi paremman puutteessa ihan sellaisenaan, ja nappuloiden koliseminen kuppiin herätti koiran syvimmästäkin unesta. Nyt samainen ääni ei saa mitään reaktiota aikaan. Merkillä on muitakin makuvaihtoehtoja, joten ehkä kokeilemme niitä seuraavaksi. Ruuan seassa Lennu saa Nutrolinia vastaavaa eläinlääkäristä ostettua öljyä, jossa on lohiöljyä ja hamppuöljyä, ja sen vaikutus turkkiin on ihan positiivinen.

Ruokateemaan sopivasti löysin puhelimesta hauskan kuvasarjan viime sunnuntain Rajasaaren retkeltä. Ihminen, jolla on herkkuja = cairnmagneetti.

Uuden ruuan lisäksi Lennua on kohdannut isompikin muutos, nimittäin muutto uuteen kotiin. Sopeutuminen on sujunut ihan hyvin. Ensimmäisen yön Lennu oli vähän levoton ja kävi keskellä yötä kävelemässä ympäri asuntoa, mutta toisesta päivästä alkaen se on osannut ottaa ihan rennosti. Jonkin verran herkemmin se kuuntelee ympäristöstä kuuluvia ääniä ja saattaa tuhahdella niille. Uusiin, hienoihin ulkoilumaastoihin on jo ehditty tutustua jonkin verran ja pari uutta koirakaveriakin on tavattu. Paikallisessa koirapuistossa ei kuitenkaan ollut ketään, kun siellä ensimmäisen kerran kävimme. Toivottavasti sieltä myöhemmin löytyy yhtä hyviä painikavereita kuin edellisessä paikassa oli.

Avainsanat:

2 ajatusta artikkelista “Ruokaa, ruokaa!

  1. Meil kans Lillan ei ihan selvästi tykänny Jamesista vaan jätti useinmiten nappulat kuppiin. Ko. ruokahan on hypoallerginen ja kaikki on ns. vedetty minimiin joten varmaan myös mausta on ”tingitty”. Onnea uuteen kotiin!

  2. Lennu sanoo:

    Lennulle uppoo kyllä ainakin toistaiseksi, kun on muutakin seassa, mut pelkät nappulat ei kyllä vähempää vois kiinnostaa. Mikä on siis aikamoinen ero edelliseen, koska edellisiä nappuloita saattoi paremman puutteessa käyttää vaikka palkkana, ja jokainen lattialle tipahtanut nappula imuroitiin kitaan välittömästi. Mutta katsotaan mihin suuntaan tilanne kehittyy. Ja kiitos onnentoivotuksista! Tavarat ovat vielä vähän hujan hajan, mutta kyllä se tästä (kai?) hiljalleen 🙂 Hauskaa viikonloppua!
    T. Hannamari ja Lennu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: