Lomaterveiset

Kesälomareissulla pari ensimmäistä päivää vietettiin Osmo-herran seurassa. Osmo on 4,5-vuotias sileäkarvainen noutaja. Poikien kohtaaminen meni hyvin samaan tapaan kuin jouluna, jolloin ne viimeksi näkivät. Osmo otti Lennun vastaan häntä heiluen mutta samalla hiljaa muristen. Lennun häntä vispasi minkä kerkesi ja etupää painui maata kohti kunnes koko koira kellahti selälleen. Lennu siis alistui ilman mitään mutinoita, ja yhteiselo oli hyvin sopuisaa kun talon herruus oli tehty selväksi heti kättelyssä. Olen aika tyytyväinen siihen, että Lennu osaa koirien käytöstavat niin hyvin, että harvemmin tulee turhia rähinöitä. Korkea-arvoisemmille se alistuu ja turhanpäiväisiä rähisijöitä se väistää tarvittaessa, mutta sen itsetunto ei siitä kärsi eikä se myöskään pelkää, vaan jatkaa menoa häntä pystyssä. Jotain hyvää kaupungissa asumisesta ja koirapuistossa hengailusta on siis seurannut.

Osmon kanssa alkoi vauhdikkaat paini- ja vetoleikit heti kun tervetuliaisseremoniat olivat ohi. Osmo oli hyvin pitkämielinen ja jaksoi hyvin energisen riekkujan painihepuleita. Yritin ottaa kuvia painileikistä, joissa pieni terrieri on selättänyt ison noutajan, mutta eihän niissä kuvissa mitään näy kun meno oli niin vauhdikasta. Laitetaan sen sijaan kesäkuva, jossa on terrieri hölkkälenkin jälkeen, vieressään emännän palautusjuoma.

20120715-124018.jpg

Viileä sää on mahdollistanut reippaankin ulkoilun ja sopii tietysti muutenkin hyvin koiralle, mutta me ihmiset kyllä toivoisimme vähän kesäisempää säätä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: