Tänään ehdittiin vielä viedä vieraat kesäretkelle Rajasaareen. Maanantai-iltapäivänä siellä ei ollut tungosta, mutta muutama ihan kiva koirakaveri löytyi. Yksi nuori, Lennun kanssa suunnilleen saman ikäinen uroskoira innostui hakemaan keppiä kilpaa Lennun kanssa. Pojat tulivat ihan hyvin keskenään juttuun. Aluksi nähtiin vähän varautunutta haistelua, mutta kun intressit todettiin saman suuntaisiksi, sujui kepin hakeminen tervehenkisen kilpailun merkeissä. Ja Blancakin meni reippaana muiden mukana, vaikka ihan kokonaan uimaan se ei innostunut. Lisäksi saaressa oli mm. nuori tanskandoggi, jonka ei juuri tarvinnut mahaansa kastella noissa syvyyksissä. Erityisen hauskaa seurattavaa kuitenkin oli belgianpaimenkoira, joka yksikseen ui ja ui ja ui ja viihdytti itseään loiskuttamalla vettä etukäpälillään ja pyydystymällä sitten ilmasta loiskauttamiaan vesipisaroita. Halvat huvit. Kuvat ovat taas iPhone-laatua, mutta ehkä niistä aistii kesätunnelman.
Retken jälkeen nautittiin vielä kahvit ja korvapuustit Regatan terassilla. Reissulla saatiin tehokkaasti väsytettyä sekä oma väki että vieraat.
Oletteko Hannamari ja Lennu heinäkuussa kotimaisemissa, jos lähtisitte oppaiksi tuonne Rajasaareen? Cairnien yhteislenkki on siellä tämän kuun lopulla, mutta haluaisin piipahtaa siellä etukäteen kerran.
T. Anne, Sohvi & Pops
Voi kun me palataan maisemiin just yhteislenkkiviikonlopuksi vasta. Mutta silloin aiotaan kyllä tulla mukaan, ellei muuttohommat muodostu ihan ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Hauskoja heinäkuun päiviä siihen asti!
T. Hannamari ja Lennu