Agilityn perusteita: tee itsestäsi kiinnostava

Huh hellettä. Tänään oli meille toinen kerta agilityn alkeita cairn-porukassa Ojangossa. Opetteluvuorossa olivat A, rengas ja kepit. Aluksi käytiin esteiden suoritustapa läpi ja Annen Sohvi näytti mallia. Lennu odotteli hallin seinustalla, kuten muidenkin koirat. Mutta toisin kuin muiden koirat, se haukkui koko ajan. Tai no melkein koko ajan. Jossain vaiheessa se taisi luovuttaa. En tiedä pitääkö tässä vielä jaksaa uskoa siihen, että se ajan kanssa oppii, ettei haukkumalla saavuta mitään. Kukaan muu koira ei haukahtanut kertaakaan, mutta meidän poika yritti ilmoittaa, että on kyllä todella väärin ja tylsää tämä tämmöinen että jätetään yksin odottamaan ja elämä on aivan kamalaa. Haukkuminen on senkin vuoksi niin ärsyttävää, että Lennu ei muuten juuri hauku, mutta sitten näissä tilanteissa ottaa koko äänialan käyttöön.

Varsinaisten harjoitusten aluksi Minttu torppasi takaakiertoharjoitukset, joita yritin Lennun kanssa tehdä kun odottelimme pääsyä A:lle. Sen jälkeen aloitimme hommat alusta ja minä sain opetella riehaannuttamaan koiraa sen huomion saamiseksi ja oikean vireystilan luomiseksi. Hännätöntä kettulelua heiteltiin ja revittiin ja muutenkin riehuttiin. Tämä täytyy muistaa tehdä ennen kuin mitään alkaa treenaamaan, muuten harjoittelusta ei ole mitään hyötyä, kun koira nuuhkii maata, katselee naapuria ja vähän ohi mennen ehkä hyppää jonkin esteen jos hyvä tuuri käy. Näin jälkiviisaana ajattelen, että ne kerrat kun Lennu edellisellä agikurssillamme oli jotenkin ”laiskalla tuullella” tai ei osannut keskittyä, ongelma oli pelkästään tässä. Minä en vain yksinkertaisesti saanut koiraa kiinnostumaan tarpeeksi. Rohkeammin riehumaan vaan siis. Muistamme tämän. Riehutuksen jälkeen Lennu tekikin A:ta ihan kivasti. Este on Lennulle tuttu ja ihan mieluinen, joten sen menemisessä sinänsä ei ollut ongelmaa. Kontaktille pysähtymiseen siis keskityttiin.

Renkaan kanssa oli edellisellä kurssillamme ollut vähän niin ja näin. Teimme ensin niin, että jätin Lennun odottamaan, menin renkaan taakse ja kutsuin sieltä. Se sujui hyvin. Sitten kokeilimme niin, että menin yhtä matkaa Lennun kanssa, ja silloinkin rengas löytyi hienosti ja Lennu hyppäsi sujuvasti läpi. Renkaan jäkeen teimme putken, hypyn ja toisen putken sarjaa. Putket olivat vähän mutkalla. Lennulla meinasi keskittyminen herpaantua, kun ihan vierestä lähti toinen koira puomille. Ensimmäiset pari yritystä menivät vähän miten sattuu, yhden kerran Lennu väisti hypyn ja toisen kerran tuli takaisin ulos toisesta putkesta, vaikka oli jo mennyt sisään. Yhden kerran se myös hyppäsi jälkimmäisen putken yli, sen sijaan, että olisi mennyt sen sisään. Tämä tuntui vähän oudolta ongelmalta, koska putket ovat olleet Lennulle mieluisia ja niitä on harjoiteltu aika paljon. Lopulta saimme kuitenkin sarjan onnistumaan.

Odotellessamme omaa vuoroamme kepeille tein Lennun kanssa renkaan pari kertaa niin, että jätin sen odottamaan ja vein palkan targetille. Ensimmäisellä yrityksellä Lennu pinkaisi vauhtiin heti kun vähän kumarruin laittamaan alustana toimivaa pakasterasian kantta maahan. Toisella yrityksellä se malttoi odottaa kunnes annoin lähtöluvan. Ja meni hienosti renkaan läpi, ei ohi tai ali. Keppejä harjoiteltiin verkkojen avulla niin, että väleissä oli namipalkkoja targetilla. Aiemmin olemme tehneet keppejä ilman verkkoja, kädellä ohjaten, mutta päätin kokeilla tätä tapaa koska Lennu ei vielä ole ehtinyt oppia keppejä kovin hyvin sillä toisella tavalla. Ensimmäisellä kerralla Lennu ei tuntunut huomaavan koko keppejä ollenkaan, vaan syöksyi syömään ja jäi nuohoamaan palkkioalustaa tarkastaakseen, ettei mihinkään varmasti jäänyt mitään syötävää. Seuraavat yritykset menivät hiukan vauhdikkaasti. Lennu nimittäin syöksyi syömään namja ennen kuin ehdin mitään sanoa. Lopulta saatiin pari sellaistakin toistoa, joissa Lennu suoritti kepit suhteellisen oikeaoppisen näköisesti, siten että menosuunta oli koko ajan eteenpäin. Jatkamme siis harjoituksia.

Harjoitusten jälkeen lähdimme taas jäähdyttelylenkille. Koirat saivat juosta osan matkaa vapaana. Lennu oli onnensa kukkuloilla, kun ulottuvilla oli peräti viisi ihanaa tyttöä, eikä kilpakosijoita lähimaillakaan. Sohviin Lennu kuitenkin rakastui erityisen palavasti, ja saimme nähdä aika sitkeitä liehittely-yrityksiä. Erkanimme taas bussipysäkin suuntaan kun muut kääntyivät takaisin hallille päin. Yhden varjoisan tienpenkan kohdalla Lennu näytti siltä, että jäisi mieluummin viileään ruohikkoon makaamaan kuin jatkaisi matkaa. Pidimme juomatauon ja tunnustelin koiran läpi, koska ehdin jo ajatella, että nytkö sitä kerkesi joku käärme purra kun niin kovasti väsyttää. Samassa huomasin käärmeen tienpenkassä ehkä puolentoista metrin päässä. Melko pian kuitenkin totesin, että tämä yksilö taisi olla kuollut. Kenties se oli se sama, johon viimeksi törmäsimme melkein samassa kohdassa. Lennu kumosi kurkkuunsa ainakin desin verran vettä, jonka jälkeen matka jatkui ihan reippaasti. Nyt on kyllä väsynyttä koiraa, makaa aivan umpiunessa tuossa pöydän alla. Ja itse koen ansainneeni kylmän Coronan.