Kiltti koira!

Lennu joutui tänään olemaan pitkän päivän yksin, mutta tylsyyden kompensaatioksi ulkoilimme sitten pikkuisen vajaat kaksi tuntia ja matkan varrelle osui kaksi eri koirapuistoakin. Tänään täytyy sanoa, että kyllä meillä sitten on kiltti ja kuuliainen koira! Lennu kulki nätisti hihnassa, otti kontaktia heti kun tuli toinen koira näköpiiriin (siis minuun, ei toiseen koiraan) ja tuli koirapuistossa luokse kiltisti kun vähän kutsui. Teimme lenkin aikana pieniä harjoituksiakin: seuraamista, käännöksiä, pysähtymistä, liikkeestä istumaan ja maahan menoa ja paikallaoloa. Paikallaoloa – siis sitä rallyn paikallaoloa, jossa kierretään istuva tai maassa makaava koira – harjoittelimme tupaten täynnä nuorisoa olevan skeittipuiston vieressä, ja hyvin meni. Sen jälkeen Lennu kyllä osoitti mielenkiintoa kolistelevia ja rämisteleviä skeittaajia kohtaan, mutta se ei ehkä ole ihme, koska tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun Lennu näki moisia ilmestyksiä. Ainakin monta samassa paikassa. On se hieno! Ja sääkin oli mitä parhain!

Hui, se on vettä!

Parasta kulkea nenä maassa.

Terrieri jäljestää auringonlaskuun.

Rallytreenit omin päin

Kävimme Lennun kanssa iltalenkin yhteydessä pitämässä pienet rally-toko-treenit läheisessä puistossa sijaitsevalla hiekkakentällä. Olen jo pitkään suunnitellut, että alamme pitämään siellä omatoimitreenejä kun kenttä sulaa, mutta takatalven myötä suunnitelman toteuttaminen sai odottaa. Tänään kuitenkin ryhdyimme tuumasta toimeen. Ja se olikin erittäin hyvä ratkaisu ottaen huomioon, että rally-kisoihin on vain muutama viikko aikaa, ja ne pidetään ulkona. Ulkona treenaaminen ei nimittäin ollutkaan mikään helppo nakki.

Aluksi Lennu näytti olevan vähän ihmeissään siitä, että jotain pitäisi treenata vaikka olisi muutakin tekemistä, kuten maan haistelua, keppien syömistä ja lintujen kyttäämistä. Teimme alkuun aika pitkät pätkät ihan pelkkää seuraamista, jotta koira tajusi mitä ollaan tekemistä. Aina välillä se meinasi pysähdellä tai lähteä tekemään jotain omiaan, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua. Harjoittelimme puolisen tuntia, välissä pidimme taukoa ja heittelimme keppiä. Treenit koostuivat liikkeistä siinä järjestyksessä kuin ne sattuivat päähäni pälkähtämään. Teimme oikeastaan kaikkia alokasluokan liikkeitä paitsi pujottelua ja spiraalia. Liikkeet sujuivat ihan hyvin, kun uuden paikan aiheuttamasta keskittymishäiriöstä oli toivuttu. Nyt täytyy vain ahkerasti jatkaa ulkoharjoituksia. Tänään ulkomaille karannut Lennun isäntä on jo aiemmin lupautunut eläväksi kylttitelineeksi, joka arpoo kyltit, niin siinä tulee sitten treenattua sitä kylttien hahmotuskykyäkin.

Pääsiäisjahti

Käväisimme yhden yön pikavisiitillä mökillä, ja etukäteen iloitsin mahdollisuudesta päästä taas metsälenkille, jossa Lennua voi pitää vapaana. Viimeksihän vapaana juoksentelu autottomalla metsätiellä sujui hienosti, ja pihallakin Lennu sai olla vapaana. Tänäänkin lenkki alkoi hyvin. Ehdin juuri sanoa tällä kertaa mukaan lähteneelle Lennun isännälle, että huomaatko kuinka kivasti se pysyttelee lähellä ja tulee luokse kutsuttaessa. Että pitikin mennnä sanomaan. Seuraavassa hetkessä tien vierestä lehahti lentoon iso lintu, ja terrieri säntäsi perään niin, että takalisto vain vilahti. Aluksi ajattelin, että eipä tuo mitään, ei se lintua kuitenkaan saa kiinni ja luovuttaa varmaan kun lintu katoaa ulottumattomiin taivaalle. Mutta Lennupa päätti sukeltaa tieltä metsään ja katosi kokonaan näkyvistä. Hetken huutelimme ja olimme jatkavinamme matkaa, mutta kovin pitkälle ei oma kantti kestänyt, kun koiraa ei näkynyt missään. Lähdimme perään etsimään, ja siellä se viipotti ristiin rastiin nenä maassa eikä ollut meitä huomaavinaankaan. Yritimme kaikenlaista: huomion kiinnittämistä ja poispäin juoksemista, houkuttelua (taikasanoilla ”nakkia” ja ”makkaraa”), keppien ja namien heittelyä koiran tielle ja komentamista tiukemmalla äänensävyllä. Välillä Lennu palasi tielle mutta syöksyi sitten taas metsään eikä näyttänyt olevan ollenkaan kiinnostunut siitä, mihin me menemme. Se vaikutti siltä, ettei kertakaikkiaan kuullut eikä nähnyt mitään.

Lopulta, reilun vartin kestäneen mutta ikuisuudelta tuntuneen ajojahdin jälkeen riiviö saatiin kiinni kun se hieman hidasti tahtia hypätäkseen ylös pienelle kallionkielekkeelle. Syöksyin kohti ja sain kiinni takaliston karvoista. Koira katsoi hämmentyneenä, että mitä sä siinä hyökkäilet kimppuun. Mieli teki sanoa viatonta esittävälle koiralle pari valittua sanaa, mutta tyydyin syöttämään kourallisen nameja, jotta ”kiinnijääminen” kaikesta huolimatta olisi positiivinen asia. Loppumatka kuljettiinkin sitten hihnassa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Silti tapaus ärsyttää ja harmittaa todella paljon. Mietin, että onko nyt niin, ettei tuota koiraa koskaan voi pitää vapaana? Vaikka luoksetuloa kuinka harjoittelisi, ei riistaviettiä omaavalta koiralta varmaankaan saa kitkettyä pois sitä tapaa, että se lähtee saaliin perään jos sellainen sattuu nenän eteen tupsahtamaan, eikä se silloin näe eikä kuule yhtään mitään? Ei sitä oikein voi harjoitellakaan, koska ei sellaisia tilanteita voi mitenkään kontrolloidusti järjestää. (Ihan niin pitkälle en siis ajatellut mennä, että hommaisin eläinkaupasta jotain pupuja ja lintuja tätä tarkoitusta varten…) Tällä kertaahan lintu katosi Lennulta näkyvistä, mutta sen ajaminen kai jotenkin herätti suuren metsästäjän pienen terrierin sisällä, koska sen jälkeen Lennu jolkotti pitkin metsää ristiin ja rastiin nenä maassa ja korvat täysin lukossa. Pelkkien hajujen perään se ei aiemmin ole lähtenyt, vaikka niitä metsässä riittää.

Mietin myös, mitä olisimme itse voineet tehdä toisin. Olisiko Lennu palannut tielle, jos olisimme sitkeästi odottaneet tai hiljalleen jatkaneet matkaa samalla huudellen? Kävikö tässä niin, että se ei kokenut tarvetta tulla meidän luoksemme, koska me lähdimme seurailemaan sitä? Toisaalta yritimme myös lähteä poispäin, eikä se näyttänyt siltä että olisi huomannut meidän olemassaoloamme ollenkaan.

Olisi kiva kuulla kohtalotoverien kokemuksia ja vinkkejä myös niiltä, jotka onnistuneesti ulkoiluttavat koiriaan vapaana. Varsinkin cairnien omistajat: sattuuko teillä olemaan vähäisemmällä riistavietillä varustettuja yksilöitä, vai oletteko jotenkin onnistuneet kouluttamaan koiranne pysymään lähettyvillä huokutustenkin edessä?

Lisäys: Lueskelin keskusteluja, joissa mm. borderterrierien omistajat kirjoittelivat koiriensa pupujahdeista. Suurin osa oli sitä mieltä, että jahdit vain kuuluvat asiaan ja että koiran voi antaa harrastaa niitä turvallisilla alueilla. Koira siis saattaa kadota omille teilleen, mutta palaa ennen pitkää takaisin kadotettuaan jäljen. Mutta uskaltaako siihen oikeasti luottaa? Meillä ei tänään tosiaan rohkeus riittänyt, kun koiraa ei muutamaan minuuttiin näkynyt. Ja sitten kun näkyikin, niin se meni omia teitään aivan muissa maailmoissa.

Pikkupentua tapaamassa

Tänään Lennu pääsi tapaamaan siskoni perheen uutta tulokasta, n. 2 kk:n ikäistä Blanca-kääpiösnautseria. Pentu oli todella pikkuruinen otus, jonka rinnalla Lennu näytti jättiläiseltä. Lennu osasi kuitenkin käyttäytyä pennun seurassa hienosti, eikä pakottanut riehakkaaseen painileikkiin tai muuten jyrännyt pientä tyyppiä. Blanca hiukan arasteli Lennua aluksi, mutta rohkaistui sitten tekemään hieman tuttavuutta. Meno oli kuitenkin hyvin rauhallista, ja pääasiassa Lennu pureskeli luuta ja Blanca katseli vierestä. Blanca on jo oppinut istumaan käskystä, ja sitä taitoa se sai esitellä meille namipalkalla. Lennu käyttäytyi namien jaossakin jopa yllättävän hienosti, sillä se ei ollenkaan hermostunut siitä, että toinen sai nameja eikä yrittänyt tunkea samoille apajille vaan odotteli rauhassa omaa vuoroaan.

Blancasta tulee varmasti hyvä leikkikaveri kunhan se hieman kasvaa.

Pesunkestävä terrieri

Viikko sitten Lennu joutui ensimmäistä kertaa shampoopesuun. Aiemmin on huuhdeltu lähinnä tassuja ja mahaa pelkällä vedellä kun tarve on vaatinut. Eli kun on pyöritty kuraisessa koirapuistossa. Nyt kuitenkin tuntui, että oli kunnollisen shampoopesun aika, mm. koska Lennu harrastaa erilaisissa hajuissa kierimistä, ja se tietysti jättää (haju)jälkensä. Cairniahan ei saisi pestä liian usein, ettei turkin ”säänkestävä” laatu kärsi, eli ettei karva pehmene ja muutu liukkaaksi ja ettei turkista katoa siihen kuuluva rasvaisuus.

Shampooksi valikoitui Bio-Groom-merkin Wiry Coat Texturizing Shampoo, joka tuotekuvauksen mukaan on tarkoitettu nimenomaan karkeakarvaisille terriereille. Shampoota piti ohjeen mukaan laimentaa lämpimään veteen suhteessa 1 osa shampoota 4 osaan vettä, ja niin tein. Sitten vain shampoovesi tasaisesti koiran päälle ja hetken vaikutusaika ja vaahdotus. Lennu näytti hiukan loukkaantuneelta moisesta kohtelusta, mutta seisoskeli kylpyammeessa ihan rauhallisesti. Sitten huuhtelu, kuivaus pyyhkeellä ja hillitön ralli ympäri asuntoa välillä tielle osuviin mattoihin kiehnäten. Mikäköhän siinä muuten on, että märkä turkki saa koirassa aikaan ihan hillittömän hepulin? Viimeiseksi se syöksyi häkkiinsä ja heittelehti siellä ympäriinsä niin, että koko mökki heilui.

Turkki näytti heti hieman kirkastuneen väriltään ja tuoksui tietysti aika paljon puhtaammalta. Nyt viikkoa myöhemmin turkki tuntuu käteen aika samalta kuin ennen, mutta ehkä jopa hiukan karkeammalta. Tämän yhden kokemuksen perusteella oikein hyvä shampoo siis!

Keskittyy, ei keskity. Onnistuu, ei onnistu. – Agilityn alkeiden jatkoa, 2. kerta

Tänään agitreenasimme taas kahden koirakon voimin. Mukana menossa oli tällä kertaa vajaan puolentoista vuoden ikäinen tyttökoira, joka oli ensimmäistä kertaa agilityssä. Olimme Lennun kanssa ajoissa paikalla ja ehdimme treenailla vähän rallytokoa ennen varsinaisia lämmittelyjä. Teimme lähinnä erilaisia käännöksiä ja eteen tuloon liittyviä liikkeitä. Kaikki käännökset sujuivat hienosti, myös se täyskäännös vasemmalle, joka yhtäkkiä toissa sunnuntaina alkoi toimia nakin voimalla. Nyt sain jo kääntyä käytännössä paikallani, ja Lennu peruutti nätisti pitäen paikan vasemmalla sivulla. En tosiaankaan tiedä miten se on jutun jujun sisäistänyt, mutta ei sillä niin väliä. Myös eteen kiepsahtaminen alkaa olla aika hyvin hallussa, eikä Lennu enää jää liian kauas. Harjoittelimme myös paikallaoloa, ja se toimi hienosti, vaikka Lennu oli aiemmin hieman kuikuillut tilan toisella puolella hengailevan kaverin suuntaan ja tiesi siis hyvin, että siellä on toinen koira. Pystyin jättämään Lennun paikalleen, erkanemaan muutaman metrin päähän ja jopa juttelemaan toisen koiran omistajan kanssa, ja Lennu pysyi kiltisti paikallaan. Lennu odotti kiltisti, siis vapaana, myös kun siirtelin esteitä paikoilleen. Olen erittäin tyytyväinen!

Varsinaiset agitreenit aloitettiin niin, että saimme Lennun kanssa näyttää ”mallia” kepeillä. No, sehän ei mennyt kovinkaan esimerkillisesti… Sohin itse liian nopeasti ja muutenkin kummallisesti, ja saimme ottaa pari kertaa alusta ennen kuin onnistui. Sen jälkeen siirryimme Lennun kanssa treenaamaan kahden hypyn ja putken muodostamaa rataa, jonka jälkeen teimme A:ta ja kahta hyppyä ratana. Nämä sujuivat ihan kivasti. Seuraavaksi teimme keinua, joka sujui myös hyvin. Sitten terrierin kiinnostus alkoi lopahtaa, ja tyyppi karkasi kaverin luokse. Molemmat olivat vähän sitä mieltä, että pieni ralli ympäri rataa tekisi hyvää ja kesti hetken ennen kuin molemmat saatiin takaisin ruotuun.

Pidimme Lennun kanssa vähän taukoa, jonka jälkeen kokeilimme keppejä toiselta puolelta, siis vasemmalta puolelta ohjaten. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta saimme pari onnistunutta toistoa. Sitten siirryimme renkaaseen. Treenipaikassamme ei ole oikeaa rengasta, vaan sellainen rakennettiin hyppyesteen siivekkeistä ja hulahula-renkaasta. Hulahula ei ollutkaan mikään helppo nakki. Ensimmäisellä yrityksellä Lennu meni renkaan ali. Toisella ja kolmannella yrityksellä suoraan päin. Neljännellä yrityksellä taidettiin nähdä jonkinlainen hyvin laiska hypyn tapainen esitys. Jossain vaiheessa Lennu karkasi taas naapuriin tekemään tuttavuutta, minkä jälkeen pidimmekin vähän pidemmän tauon.

Tauon jälkeen kokeilin jättää Lennun paikalleen kun menin siirtämään keinua pois tiletä, jotta saimme pituusesteen viritettyä. Lennu jäi kun jäikin kiltisti paikalleen ja tapitti minua, kunnes pyysin sen luokse. Pituus sujui ilman lintsaamista, joskin hiukan laiskasti. Viimeiseksi teimme vielä pituuden ja puomiin peräkkäin. Esteiden väliin jäi aika pieni tila ja tiukka käännös, joka aiheutti hiukan haasteita. Siitä selviydyttiin, ja saimme viimeiseksi pari onnistunutta suoritusta, joihin oli hyvä lopettaa vauhdikas ja vaiherikas tunti.