Rally-toko, 5. kerta ja katseita keräävä koira

Tänään olikin jo viimeinen kerta rallyn tutustumiskurssia. Aluksi teimme tuttuja liikkeitä kuntopiirityyppisesti kiertoharjoitteluna. Ensin ”radalla” oli erilaisia käännöksiä, sitten erilaisia eteen tuloon liittyviä liikkeitä. Kylläpä olikin hankalaa siinä vauhdissa hahmottaa, mitä minkäkin kyltin edessä piti tehdä. Kuten viimeksikin vitsailin, rallyn suurin haaste taitaa olla eri kylttien tulkitseminen. Piirissä saatiin hyvää häiriötreeniä, kun kaikki pyörivät keskilattialla koirinensa. Kaikki karvakorvat keskittyivät hienosti, eivätkä olleet huomaavinaankaan toisiaan.

Seuraavaksi harjoittelimme yhtä uutta, mutta periaatteessa tuttua liikettä, nimittäin paikallaan makaavan koiran kiertämistä. Homma on periaatteessa sama kuin istuvan koiran kiertäminen, joten siinä ei oikeastaan ollut ongelmaa. Sitten harjoittelimme tahdin vaihtoon liittyviä kylttejä; sekä juoksemista että hidastamista. Nämä menivät ihan kivasti, Lennu juoksi nätisti eikä ruvennut riekkumaan ja pomppimaan. Myös hidastaminen sujui hienosti, Lennu piti seuraamispaikan mutta pysyi kuitenkin liikkeessä.

Viimeiseksi pääsimme tekemään pientä, neljän kyltin mittaista rataa. Teimme kahta eri rataa, mutta nyt en muista mitä kaikkia kylttejä niissä olikaan. Hauskaa se oli joka tapauksessa ja meni hienosti. Ainoastaan eteen ja siitä vasemman kautta sivulle (eli ”viereen”) oli hiukan haastava. Lennu harahautui johonkin ihan ihme suuntaan haistelemaan lattiaa. Teimme liikkeen uudestaan ja saimme homman onnistumaan.

Tutustumiskurssin perusteella rally-toko oli mukava harrastus. En tiedä innostummeko koskaan kisailemaan lajissa, mutta se pistää treenaamaan perustottelevaisuutta ja perustottelevaisuutta tukevia temppuja täsmällisesti ja säännöllisesti, mikä oli juuri se, mitä halusinkin. Varmasti menemme myös jatkokurssille heti kun sellainen sopii aikatauluihin. Tunnilla oli puhetta myös syksyllä mahdollisesti käynnistyvistä treeniryhmistä, ja semmoiseen osallistuminen olisi varmasti mukavaa.

Kotimatkalla Lennu sai taas ohikulkijoiden huomion. Eräs pariskunta pysähtyi jututtamaan Lennua ja kehumaan kuinka ihanan näköinen koira se on. Minulta he kysyivät, että minkä rotuinen se on, mikä on aika tavallista. Harvat ihmiset tuntuvat tuntevan cairnterrierin, vaika rotu on suhteellisen yleinen. Mutta enhän itsekään ollut kuullutkaan koko rodusta ennen kuin pysähdyin jututtamaan yhtä cairnia (ja tämän omistajaa) kadulla, ja siitä se sitten lähti… Jotain ihmisiin vetoavaa noiden cairnien ulkonäössä ja olemuksessa on, koska ainakin Lennu kerää kommentteja ja kehuja todella usein. Junissa konduktöörit jäävät ihastelemaan hauskan ja terhakaan näköistä koiraa ja raitiovaunussa kanssamatkustajat ryhtyvät usein juttusille ja kyselevät rodusta. Edelleen, vaikkei tuo ensi viikolla 1 v. enää pennulta näytäkään. Viime kesänähän meno oli vallan mahdotonta, kun tämän näköisen tyypin kanssa kulki ihmisten ilmoilla:

Ensi viikolla tuo täyttää jo kokonaisen vuoden! Aiemmin vaivannut aivastelu on jo hellittänyt, joten viikonloppuna päästään ulkoilemaan ja purkamaan ylimääräistä enrgiaa normaaliin tapaan.

Kevätflunssa

Lennu on nyt viikon verran aivastellut aika paljon joka päivä, ja nenästä on valunut vähän ihan kirkasta, vedenkaltaista nestettä. Agilitypaikassamme on remontti, joka viime viikon maanantaina oli levinnyt alakertaan asti. Tilassa oli jonkin verran remonttipölyä, ja aluksi ajattelin Lennun aivastelevan sitä. Loppuviikosta epäiltyjen ykköseksi nousi nenäpunkki, vaikka itse en kertaakaan kuullut Lennun vetävän henkeä sillä tavalla rohisten tai ”aivastavan sisäänpäin”, niin kuin nenäpunkin oireisiin kuuluu. Isäntä kuitenkin sanoi Lennun pitäneen perjantaina ”kummallista ääntä”, jonka tulkitsin voivan viitata juuri nenäpunkin aiheuttamiin oireisiin. Itse en kuitenkaan tuota ääntä päässyt todistamaan. Aivastelu ei hellittänyt viikonlopun aikana, ja maanantaina isäntä vei Lennun varmuuden vuoksi lääkäriin, vaikka aivastelun lisäksi muita oireita ei ollut. Lääkäri oli tutkinut ja päätynyt siihen tulokseen, että kyseessä on todennäköisesti jokin virus. Flunssa siis. Kuumetta ei ollut, mutta imusolmukkeet kaulassa olivat hiukan turvonneet. Lääkkeeksi lääkäri määräsi tulehduskipulääkettä (Rimadyl) viiden päivän kuurin ja kehotti ottamaan rauhallisesti. Ei pitkiä lenkkejä eikä rajua riehumista siis. Nenäpunkista hän oli sitä mieltä, että se on ylidiagnosoitu sairaus, joka harvoin voidaan pitävästi todeta. Sitä ei siis ole syytä epäillä, kun ei sille kaikkein tyypillisimpiä oireita ole ollut havaittavissa. Toivottavasti aivastelu hellittää tällä reseptillä.

Tämän viikon agility sattui sopivasti siirtymään maanantailta johonkin toiseen ajankohtaan, koska paikassa oli eilen sähkökatko. Ei siis tarvinnut mennä sinne aivastelemaan, mutta ei tarvinnut jättää treenejä väliinkään.

Edistystä

Sää on tänä viikonloppuna ollut loistava. Eilen auringossa oli jopa lämmin, pikavauhtia hupenevat kinokset ja monin paikoin sulat jalkakäytävät saattoivat harhauttaa uskomaan, että maaliskuun sijaan elettäisiin huhtikuun alkua.

(Mutta Lennuhan kipuaa kinosten päälle siellä missä niitä vielä on.)

Tänään lenkillä tuli mieleeni, että tänne blogiin täytyy tasapuolisuuden vuoksi kirjata muistiin edistyminen kahdessa haasteellisessa asiassa. Kun kerran olen valitellut kynsien leikkaamisen hankaluutta ja pähkäillyt ulkoiluun liittyneitä ongelmia, niin todettakoon nyt, että molemmissa asioissa on tapahtunut huomattavaa edistystä. Kynsiä on leikattu joka sunnuntai määrätietoisella mutta lempeällä otteella. Taistelun määrä ja operaatioon kuluva aika on vähentynyt viikko viikolta. Samoin prosessissa kuluvien namien määrä. Äsken leikkasimme kynnet ehkä vartissa, ja palkkaustahti oli ehkä nami per pari kynttä. Edelleenkään Lennu ei ole hommasta erityisen innoissaan, mutta ei kuitenkaan juurikaan rimpuile eikä ainakaan kilju, niin kuin pahimmillaan teki.

Ulkoilussa haasteena oli Lennun satunnaiset halut mennä täysin eri suuntaan kuin ulkoluttajansa ja varsinkin kotiin päin mentäessä ilmennyt totaalinen haluttomuus etenemiseen. Näistä ongelmista on hiljalleen päästy eroon päättäväisyyden ja positiivisen vahvistamisen yhdistelmällä. Aina tilaisuuden tullen olen palkannut Lennua nätisti kulkemisesta ja toisaalta olen torpannut alkuunsa yritykset ei-toivottuun toimintaan.

Kävin tänään Messukeskuksessa GoExpo-tapahtuman yhteydessä järjestetyssä hevostapahtumassa. Messuilla myytiin myös koiratarvikkeita, ja tuliaisiksi Lennulle mukaan lähti valkoinen pehmolelulammas, jossa luonnollisesti on useampikin vinku. Kotona lelu sai innostuneen vastaanoton ja lammas sai välittömästi nimekseen Sami. Sami ei kestänyt Lennun seuraa kovinkaan kauaa. Noin kolmen minuutin kuluttua Samilla oli reikä selässä ja täytteet pellolla. No, heitin vanut roskiin ja annoin sisälmyksettömän lampaan takaisin koiralle. On sillä sentään pulleat jalat ja niissä vingut vielä tallella. Itselleni ostin ratsastushanskat. Nyt on entistä enemmän aihetta hankkiutua ratsastustunneille, kun (neljäs)osa pakollisista varusteista on jo hommattuna.

Rally-toko, 4. kerta

Päivän rally aloitettiin kertaamalla viimeksi opittua eteen tuloa ja peruuttamista. Sen jälkeen kokeiltiin edestä sivulle tuloa sekä oikean että vasemman kautta. Käytännössä koira siis tulee liikkeestä eteen istumaan, josta sitten siirtyy sivulle kyltistä riippuen joko oikealta, eli takaa kiertäen (meillä ”sivulle”) tai vasemmalta, eli edestä kiepsahtaen (”viereen”). Molemmista on sitten vielä kaksi eri versiota, joista toisessa jatketaan suoraan eteenpäin ja toisessa koira istuu siihen sivulle. Rally-tokon varsinainen haaste taitaakin olla näiden kaikkien eri kylttien muistaminen ja niiden pienten vivahde-erojen hahmottaminen…

Sitten tehtiin spiraalia sekä oikealle että vasemmalle. Spiraalissahan tehdään ensin lenkki kolmen tolpan ympäri, sitten kahden ja viimeiseksi yhden. Pienenevää ympyrää siis. Teimme harjoituksen kukin vuorollamme keskilattialla ja muut seurailivat sivulla. Spiraalit sujuivat ihan hyvin. Käytännössähän hommassa on kyse ihan vain seuraamisesta.

Seuraavaksi harjoiteltiin erilaisia käännöksiä. Oli jo tuttua täyskäännöstä, jossa ohjaaja kääntyy vasemman kautta ympäri ja koira kiertää oikean kautta ohjaajan vasemmalle sivulle. Sitten oli täyskäännöstä oikealle ja vasemmalle niin, että molemmat kääntyvät samaan suuntaan. Näistä käännös oikealle oli helppoa kauraa, siinähän koira kulkee mukana ulkokaarteessa, joten se ei tuota erityistä päänvaivaa. Täyskäännös vasemmalle olikin sitten haastavampi homma. Ihmisen pitäisi kääntyä vasemman kautta ympäri paikallaan, ja koiran pitäisi kääntyä myös, pysyen koko ajan siinä vasemmalla sivulla. Käytännössä koiran täytyisi siis peruuttaa. Ekat yritykset eivät onnistuneet ollenkaan, Lennu ajautui johonkin eteeni hyvin kysyvän näköisenä. Että mitä ihmettä sä NYT teet ja missä mun niinku pitäis olla? Pidimme pienen tuumaustauon, jonka aikana katsoin miten muut tekevät ja yritin miettiä miten asiaa kannattaisi lähestyä. Saimme ohjeeksi tehdä pari 360 asteen käännöstä vasemmalle, jotta koira muistaa, että siihenkin suuntaan voi kääntyä. Teimme työtä käskettyä ja sen jälkeen kokeilimme täyskäännöstä vähän laajemmalla liikkeellä, eli niin, että en kääntynyt ihan paikallani, vaan vähän kaartaen. Käännös alkoi sujua, joten kyllä se siitä hiljalleen lähtee.

Viimeiseksi kaiken pyörimisen jälkeen harjoittelimme viime kerralta tuttua istuvan koiran kiertämistä, joka meillä ei viimeksi mennyt kovinkaan vahvasti. Viime viikon laiskuudesta huolimatta olemme ehtineet treenata kyseistä liikettä ihan onnistuneesti kotona, ja sen kyllä huomasi. Tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa, vaan liike sujui hienosti. Tai no, sellainen ongelma oli, että Lennu tahtoi tarjota makaamista istumisen sijaan, mutta paikalla olossa ei ollut mitään ongelmaa.

Olen tosi tyytyväinen Lennun keskittymiseen ja harjoitteluintoon. Lennu pysyy omalla paikalla ja pitää namien toivossa hienoa kontaktia vaikka muut koirat liikkuvat lähellä. Minun ei tarvitse pitää Lennua kiinni siinä pelossa, että se karkaisi muiden luokse. Satunnainen haukahtelu on ainoa hieman häiritsevä asia. Vähemmän puhetta, enemmän toimintaa, Lennu tahtoo kommentoida esimerkiksi silloin, kun pitäisi kuunnella seuraavan liikkeen ohjeita. Haukahtelun kitkeminen on vähän hankalaa, koska meillä ei ole käytössä mitään ”hiljaa”-käskyä (en tiedä miten sellaisen ylipäätään voi opettaa). Olen lähinnä yrittänyt olla kokonaan huomioimatta tuota haukahtelua ja ajatellut, että se vähenee, kun haukahtelusta ei seuraa mitään erityistä. Toisinaan sopivan tilaisuuden tullen olen myös palkannut nätisti ja hiljaa olemisesta. Jonkin verran haukahtelu on ehkä vähentynytkin, joten saatamme olla oikealla tiellä.