Tänään starttasi agilityalkeiden jatko-osuus, eli oli ensimmäinen neljästä lisäkerrasta meille, jotka halusimme jatkaa harjoituksia. Tällä kertaa paikalla oli vain kaksi koirakkoa, joten tilaa oli paremmin kuin tavallisesti. Aloitimmekin ihan oikeiden, siis useamman kuin kahden esteen, ratojen tekemisen.
Aluksi treenasimme ohjauskiemuroita kahden hyppyesteen ja putken muodostamalla radalla. Ensin hyppy-putki-hyppy vasemmalla kädellä ohjaten, sitten heti perään sama juttu takaisinpäin oikealla kädellä ohjaten. Alku meni hienosti, Lennu teki esteet eikä karannut muualle ja sukelsi putkeen kun vähän sinne päin osoitti. Mutta sitten tulikin suuri hämmennys, kun piti kääntyä ja vaihtaa ohjauskättä. Melkein saattoi nähdä kysymysmerkin piirtyvän koiran pään päälle. Lennu ei lainkaan halunnut kulkea oikealla puolellani, vaan hakeutui aina vasemmalle. Ongelma oli siis sama, jonka huomasin jo viimeksi, eli ilmeisesti kaiken sivulle tulon ja vasemmalla puolella seuraamisen harjoittelun vuoksi Lennu kulkee mielellään vasemmalla, mikä ei tietysti agiradalla ole niin toivottavaa, jos esteet sattuvat jäämään oikealle… Ei muuta kuin uudestaan, hitaasti ja oikein osoittamalla osoittaen, että sun ihan oikeesti kuuluu mennä tästä mun oikealla puolella olevasta esteestä yli ja sitten sisään tähän mun oikealla puolella olevaan putkeen. Ja siitä se sitten lähti sujumaan. Yksi pieni takaisku tosin koettiin, kun Lennu jossain hämmennyksessä ehti nostaa jalkaa putken suulle. Noh, pesuainetta ja rättiä…
Seuraavaksi teimme kahden hyppyesteen, A:n ja puomin muodostamaa rataa vähän erilaisilla mutkilla. Aluksi taisi olla hyppy-hyppy-hyppy-A-puomi ja sitten puomi-A-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy. Sitten saattoi olla joku kolmaskin variantti. Näissä sai kunnon tuntumaa ohjauskäden vaihtoon ja oman liikeradan valitsemiseen. Ja sekä koira että ohjaaja hengästyivät! Lennu selvästi tajusi ohjauskäden jujun – ja sen, että oikealtakin saa mennä – koska nämä radat menivät kivasti. Ekalla radalla Lennu tosin oikaisi puomille vähän sivusta, mutta se korjaantui, kun itse olin mutkassa tarkempi. Lennu myös vaikutti hiukan väsyneeltä eilisen tapahtumarikkaan päivän jäljiltä. Näyttelyn jälkeen olimme nimittäin koko loppupäivän sunnuntaikyläilemässä siskoni perheen luona, eikä Lennu siellä malttanut juurikaan nukkua.
Ratojen jälkeen teimme yksittäisinä harjoituksina keinua ja pituutta. Lennun kanssa aloitimme pituudella. Ensimmäisellä kerralla Lennu lintsasi taas. Ei muuta kuin palaset kyljelleen taas ja uusi yritys. Teimme pari onnistunutta toistoa ja nostimme palat pystyyn, ja homma toimi taas. Teimme myös pituuden ja tavallisen korkeushypyn sarjaa. Sain kuitenkin tsempata ja kehua Lennua tosi paljon, jotta sain sen innostumaan. Muutaman kerran se jäi toisen esteen taakse istumaan ja ihmettelemään, että ihan tosissaanko mun pitäisi vielä toikin hypätä?
Pituuden jälkeen siirryimme keinulle, jota olimme viimeksi treenanneet aika paljon. Harjoitus näkyi, ja asiat tuntuivat loksahtaneen paikoilleen parin viikon tauon aikana, sillä Lennu suoritti keinun hallitusti ja oikeaoppisesti keskikohdassa hidastaen. Tai sitten se vain oli niin väsynyt, heh. Vihoviimeisenä teimme vielä keppejä, jotka sujuivat laiskahkosti. Lennu oli kuin hidastetusta filmistä. Vitsailimmekin, että pitäisi kuvata toimintaa videolle ja laittaa you tubeen otsikolla ”Energinen 1-vuotias cairnterrieri agilityradalla”. Todella tyypillinen ilmestys.
Kaiken kaikkiaan tunti meni kivasti, vaikka Lennu olikin vähän hitaalla päällä (vai juuri siksi?). Oli hauskaa päästä tekemään vähän pidempää rataa yksittäisten esteiden sijaan. Myös onnistuneet suoritukset keinulla lämmittivät mieltä. Kotiin palatessa oli vielä valoisaa ja mukavan keväistä, joten hieno ilta. Nyt voikin hyvissä tunnelmissa alkaa jännittää huomista, nimittäin ensimmäistä oikeaa ratsastustuntia vuosikausiin!
Lennu 