Agilityn alkeiskurssi, 5. kerta ja koulutuksellinen läpimurto

Päivän agility aloitettiin alkulämmittelyjen jälkeen hyppyesteellä. Tarkoituksena tällä kertaa oli kiinnittää huomiota ohjaamiseen ja harjoitella erityisesti sitä. Harjoittelimme sekä vasemman että oikean käden käyttöä ohjauskätenä ja sen lisäksi vähän käden vaihtamistakin. Lennun kanssa treeni sujui oikein hyvin, pystyin pitämään Lennua vapaana ja se keskittyi hienosti. Teimme estettä aluksi rima maassa, sitten pienellä hypyllä ja lopuksi vielä rima maassa. Yritän vielä olla hyppyyttämättä Lennua liikaa, koska vuoden ikä ei ihan vielä ole tullut täyteen. Meitä kehotettiin treenaamaan target-palkalla, mutta omasta mielestäni se ei oikein edesauttanut ohjaamisen harjoittelua, tai ainakaan sitä, että Lennu olisi kiinnittänyt huomiota ohjaamiseeni. Kyllähän se esteen yli meni, mutta pelkän palkan perässä, ja havahtui vasta sen saatuaan katsomaan, että mitä minä huidon. Parempi kontakti pysyi silloin, kun namit pysyivät taskussa ja Lennu sai palkan vasta palattuaan minun luokseni esteen jälkeen. Mutta testaillaan mikä on paras tapa.

Hyppyesteen jälkeen otettiin keinu taas open tarkemman opastuksen alla. Omaa vuoroamme odotellessa teimme Lennun kanssa puomin ja A:n yhteen kertaan muistin virkistykseksi. Sen jälkeen keskityimme keppeihin, joissa oli parilla edellisellä kerralla hutiloitu. Tällä kertaa kepit sujuivat hyvin, kun muistin ohjata hötkyilemättä.

Keinulle päästyämme kokeilimme sitä target-palkalla. Lennu meni keinun reippaasti, mutta ehkä liiankin vauhdikkaasti. Menimme sen muutamaan kertaan. Itse jäin miettimään, että ehkä sitä olisi edelleen syytä treenata ihan vain kädestä palkkaamalla, muuten vauhtia tulee liikaa eikä Lennu huomioi minkäänlaista ohjausyritystä, kun palkka kiiltää silmissä.

Keinun jälkeen saimme vielä näyttää opelle kuinka kepit sujuvat. Lennu meni kepit hitaasti mutta varmasti…alkoi väsymys pikkuisen jo painaa. Kokonaisuutena arvioiden tunti meni hienosti ja haukahtelukin jäi ihan minimiin.

Kotitreeneissä on saavutettu läpimurto: Lennu osaa nousta makuuasennosta istumaan! Seisominenhan on onnistunut sekä makuulta että istualta jo jonkin aikaa, mutta istuminen makuuasennosta on ollut suuremman työn takana. Houkuttelin liikettä käsikosketuksen avulla, ja eilen Lennu vihdoin tajusi jutun jujun. Onnistuneita suorituksia naksuteltiin eilen aika monta, ja tänään agin lämmittelyssä homma sujui jo ihan pelkällä käskysanalla. On se fiksu!

Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: