Laiskuutta, koirapuistoja ja unohtelua

Tällä viikolla olemme olleet harvinaisen laiskoja treenaamisen suhteen. Sunnuntaina uhosin, että harjoittelemme perjantain rallyssa vaikeaksi havaittua istuvan koiran kiertämistä. No, harjoittelimme juu ja saimme muutaman onnistuneen toiston, joista innostuin kovasti. Kunnes koira lähti menemään. Voitteko kuvitella, terrieri siis tyynesti poistui paikalta kesken harjoitusten. Kierrä siinä sitten koiraa eteisessä, kun koira on häipynyt makuuhuoneeseen katsomaan jos siellä olisi jotain edes vähän kiinnostavampaa. Yleensä Lennu on varsin innoissaan kaikesta treenaamisesta (nameille perso kun on), mutta tällä kertaa se tuumasi, että tää istuminen on niiiiin nähty. Totesin, että nyt ei ehkä onnistu, ja jätimme harjoituksen siihen.

Sekä agilitysta että rallysta on tällä viikolla lomaa. Lenkkeilyolosuhteet ovat sään puolesta olleet melko haastavat; milloin on pyryttänyt märkää lunta vaakatasossa, milloin ollut tiet auraamatta. Jalkakäytävät ovat olleet puomeilla ja lippunauhoilla ympäröityjä, ja joka paikassa on pitänyt varoa katolta putoavaa lunta ja jäätä samaan aikaan kun on yrittänyt pysyä pystyssä liukkaalla tiellä. Tämän vuoksi olemmekin tällä viikolla vaihteeksi käyneet ahkerasti koirapuistossa. Ilokseni koirapuistossa on ollut hauskaa ja leikit ovat sujuneet sulassa sovussa. Yhtenä iltana Lennu näki ikiaikaisen idolinsa, muutaman vuoden ikäisen bracco italiano -uroksen. Tuohon uljaaseen ja jykevä-ääniseen metsästyskoiraan Lennu suhtautuu edelleen syvästi ihaillen. Kun kaveri lähestyi porttia Lennu syöksyi vastaan häntä niin kiivasti heiluen, että se olisi voinut jopa irrota. Sitten innokasta hyppimistä ja naaman nuolemista, jota toinen väistelee päätään heilautellen. Olen alkanut epäillä, että Lennu haluaisi itse tulla isona samanlaiseksi. En tiedä milloin totuus paljastuu terrierille.

Toisena iltana koirapuistossa oli paljon porukkaa, mm. yksi leikattu cairn-uros, jonka kanssa Lennu on aikaisemmin leikkinyt. Tällä kertaa teini kuitenkin meni aivan sekaisin tuosta tyypistä, josta ei tiennyt onko se tyttö vai mikä. Lennu yritti astua kaveria ja roikkui perässä kiinni sellaisella intensiteetillä, ettei leikeistä meinannut tulla mitään. Kuulemma on yleistä, että nuoret urokset käyttäytyvät leikatun uroksen kanssa tällä tavalla. Paikalla oli monta tyttöäkin, mutta Lennua kiinnosti vain tämä yksi poika. Tänään puistossa oli muutaman vuoden ikäinen jack russell -uros ja muutaman vuoden ikäinen leikattu ranskan bulldog -poika. Näillä kolmella oli hyvät ja vauhdikkaat leikit. Välillä ei tiennyt kuka jahtasi ketä, eikä sillä ehkä ollut väliäkään, kunhan vauhti pysyi kovana. Lennulla oli niin hurja vauhti päällä, että yksi tuttukin ihmetteli mitä se on syönyt. Tuli todettua, että Lennu onneksi edelleen tulee juttuun myös samaa kokoluokkaa olevien urosten kanssa. Ja myös, että kaikki leikatut urokset eivät aiheuta sitä samaa astumisvimmaa.

Tänään meidän piti pitää kunnon kotitreenit, mutta viihdyimme ulkona niin pitkään, että emme sen jälkeen jaksaneet. Lisäksi huomasin, että olen jo onnistunut unohtamaan joitakin aiemmin harjoiteltujen juttujen käskyjä. Tajusin, että emme ole harjoitelleet kosketusalustaa pitkään aikaan, kun olemme keskittyneet sen sijaan puhelinluettelohommiin. En enää varmuudella muista mikä on kosketusalustaan liitetty sana. Ehkä ”alusta”? Puhelinluetteloon ei liity mitään sanaa, koska sitä on tarkoitus käyttää ainoastaan välineenä oikean asennon ja paikan opettelussa, käytännössä jo käytössä olevien käskyjen viilaamiseen siis, ja Lennun on tarkoitus hakeutua sen päälle ilman erillistä käskyä. Kosketusalustaan oli kuitenki joku sana. Olisikohan syytä alkaa kirjata muistiin näitä sanojakin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: