Neljäs agility alkoi tuttuun tapaan lämmittelyllä, jonka jälkeen mentiin tutut puomi ja A yhteen kertaan. Sen jälkeen päästiin kokeilemaan uutta estettä, nimittäin keinua. Keinuun tutustuttiin varovasti open avustuksella niin, että keinun heilahdusta hidastettiin. Tarkoituksena oli pysäyttää koira keskelle, niin että se tajuaa varautua laskeutumiseen eikä vain juokse läpi. Tehtiin kolme toistoa, jotka kaikki Lennu meni ihan reippaasti, ei tainnut edes huomata koko esteessä mitään kummallista. Ei sitä heilahdustakaan, joten laskeutumiseen varautumisesta ei varsinaisesti voi puhua…
Ei meillä vielä näin pitkää ja korkeaa pituutta ollut, mutta tähän tyyliin.
Keinun jälkeen tehtiin tuttuja pussia ja putkea target-palkalla (onkohan se nyt oikea termi?). Putkesta oli tällä kertaa jo vähän pidempi versio kuin aikaisemmin. Terrieri yritti muutaman kerran livistää esteen ohi palkalle, mutta oppi nopeasti jutun jujun, kun torppasin ne yritykset alkuunsa. Pientä kahden lankun mittaista pituuttakin hypättiin, ja siinä Lennu keksikin hieman yllättäen ottaa vauhtia esteen päältä…meneekö terrieri siis siitä, missä aita on matalin? Sen jälkeen kokeiltiin niin, että esteen osat laitettiin kyljelleen, jolloin siinä ei ollut ”rappusta” jonka kautta pompata. Silloin Lennu hyppäsi oikein komeasti yli. Ensi kerralla aloitamme tällä tavalla palaset kyljellään ja etenemme vasta hiljalleen siihen, että ne nostetaan pystyyn, ettei lintsaamalla suorittaminen vahvistu.
Keppejäkin mentiin. Ne menee hienosti jos itse muistan ohjata työntämällä käden aina oikeaan väliin enkä sählää. Korkeushyppyesteitä kokeiltiin kahden sarjana, ensin rimat maassa ja sitten vähän irti maasta, taas palkka esteiden takana. Se sujui muuten hyvin, paitsi että toisella kerralla Lennu ei muistanut tai välittänyt hypätä ensimmäisen esteen kohdalla, vaan pudotti riman. A:kin ehdittiin ottaa pari kertaa jossain välissä.
Ihan lopuksi saatiin kokeilla keinua vielä muutamaan kertaan. Ensimmäisen Lennu meni ihan hyvin, mutta toisella kerralla huomasi, että koira oli jo väsynyt eikä sitä olisi enää oikein huvittanut. Mikä ei ole ihme, itseäni alkaa hengästyttää näin jälkeenpäinkin, kun yritän muistella ja kirjoittaa mitä kaikkea ehdittiin tehdä. Lennu meinasi hypätä alas esteellä heti siinä keinun alkupäässä, mutta meni kuitenkin houkuttelemalla ja kannustamalla loppuun asti. Tehtiin vielä kolmas kerta, jotta saataisiin onnistunut suoritus viimeiseksi. Se meni hyvin, kun pysyttelin itse tosi lähellä, pysäytin tarkasti puolivälissä ja kannustin kovasti. Lennu näytti nyt huomaavan keinahduksen, mutta ei vaikuttanut pelästyvän tai varsinaisesti ihmettelevän sitä.
Kokonaisuutena tunti meni ihan mukavasti, tosin kontaktissa oli taas parantamisen varaa. Hetkittäin lattian nuohoaminen kiinnosti niiiin kamalasti, ettei kuono meinannut irrota matosta ollenkaan, ja välillä piti käydä nuuskimassa naapuriakin viereisellä esteellä. Tällä kertaa Lennu haukkui enemmän kuin viimeksi. Varsinkaan lopuksi en saanut sitä hiljenemään millään, kun se keksi alkaa jutella lähietäisyydellä olevalle toiselle koiralle samalla kun itse puin takkia päälle ja kasailin kamoja. Rally-tokossa toisille haukkuminen on huomattavasti vähäisempää, eikä mitään ihan holtitonta haukkumista vastaavassa tilanteessa pääse syntymään, koska siellä noudatetaan ”mennään bussilla -periaatetta”, eli koirat eivät pääse tapaamaan toisiaan. Kuten viimeksi kirjoitin, siellä Lennu on (jo pentukurssista lähtien) tottunut siihen, ettei treenitilanteessa pääse tapaamaan muita, eikä enää oikeastaan yritäkään päästä toisten luokse eikä kiinnitä niihin paljoakaan huomiota. Tämäntyyppisellä agilitykurssilla, jossa kaikki samaan aikaan omaan tahtiin tutustuvat eri esteisiin, se ei kuitenkaan onnistu, kun tila on pieni ja väkisinkin joutuu lähikontaktiin toisten kanssa.
Lennu 