Sitten viime päivityksen ei ole tapahtunut mitään kummempaa. Pentukurssihan loppui eikä näyttelyjäkään ole ollut, eli arkista aherrusta vain. Tämä viikko tosin oli vähän erilainen, sillä Lennu oli siskoni perheellä hoidossa kun me olimme Lapissa. Alunperin ajatuksena oli ottaa koira mukaan, mutta eihän se onnistunut kun ei tuo mahtunut Finnairin 8 kg:n painorajoihin. Ruumaan emme viitsineet laittaa, joten Lennu jäi etelään. Viikko hoidossa sujui ihan hyvin, mitä nyt hoitokodin väki oli sitä mieltä, että koira on täysi riiviö. Kaikkein väsynein hoidokkiin taisi olla talon oma koira Diesel, joka ei ehkä olisi jaksanut leikkiä ihan niin paljoa kuin Lennu vaati. Diesel kuitenkin oppi painimaan, eli Lennu opetti talon omille tavoilleen eikä päinvastoin.
Uutta kehitystä Lennussa on lisääntynyt merkkailu ja muukin äijäily. Pieni epätoivo valtasi mielen, kun Lennu rupesi merkkailemaan sisälle kun kävimme viikkoa ennen lomaa tutustumassa hoitopaikkaan. Ajattelin, että eihän tästä tule mitään jos se nostelee jalkaa nurkkiin koko viikon. Puhumattakaan joulusta, joka pitäisi viettää yhdessä Dieselin kanssa Lennulle vieraassa paikassa. Yksi koirapuistotuttu kuitenkin kertoi, että heillä oli ollut sama juttu, mutta että merkkailua ei ollut tapahtunut kun koira oli viety hoitoon ja saanut omat tavaransa mukaan. Onneksi samoin kävi Lennunkin kanssa, eli hoitoviikon aikana merkkailua ei tapahtunut. Toivotaan, että omat tavarat riittävät joulunakin reviirin merkiksi, eikä jalkaa tarvitse nostaa esim. kuusen alle. Koirapuistossa aikuistuminen ja lisääntynyt äijämäisyys ei toistaiseksi ole aiheuttanut harmia muiden urosten kanssa, mutta kiinnostus tyttöjä kohtaan menee välillä överiksi eikä leikeistä silloin tule mitään. On kuitenkin jännä huomata, että kaikki tytöt eivät ole yhtä kiinnostavia. Kerran paikalla oli kiinnostava Kerttu ja kilpakosija Ressu, ja siinä tilanteessa Lennu päätti nostaa jalkaa lähimmän ihmisen kengille…
Koulutuksen saralla on edelleen keskitytty perusjuttuihin. Uutena asiana olemme harjoitelleet omalla paikalle menoa käskystä. Käskysanana on luonnollisestikin ”mökkiin”, kun oma paikka on tyyny… En keksinyt muutakaan sopivaa sanaa ja ajattelin, että ehkä tuo ”mökkiin” käy sitten kun käytöksen saa yleistettyä koskemaan myös häkkiä.
Kevääksi olen ajatellut Rally-Tokon alkeita ja ehkä agilityäkin, jos löytyisi kurssi, joka olisi sopivaan aikaan sopivassa paikassa. Lisäksi ajattelin lyöttäytyä mukaan Cairnterrierikerhon tutustumisreissulle Vantaalla sijaitsevaan virikeluolastoon.
Sadepäivien huviksi olemme harjoitelleet jäljestystä sisätiloissa. Jälki on tehty ihan yksinkertaisesti vetämällä namia pitkin lattiaa. Olin aluksi vähän skeptinen sen suhteen irtoaako kuivasta namista tarpeeksi hajua jälkeen, mutta mitään sotkevaakaan en halunnut vedellä pitkin lattioita. Nami toimi kuitenkin ihan hyvin. Jäljethän eivät tietysti olleet kovin pitkiä, enkä tiedä ottiko Lennu vainun enemmän ilmasta vai maasta. Nenä lattiaa pitkin tuo kuitenkin kulki. Seuraavaksi sitten tekemään verijälkeä Kaivopuistoon, heh.