Taikuutta

Tänään jatkoimme flexin käytön harjoittelua illan pitkällä lenkillä. Alku sujui oikein mallikkaasti ja ensimmäiset 400 metriä ehdin jo ajatella, että kylläpä menee kivasti ja nämä Racinelin pihvitikkupalathan ovat kuin taikuutta (tosin neljään vielä pienempään osaan saksittuna), niin hienosti Lennu pysähtyi odottamaan ja tuli luokse sieltä flexin päästä. Kunnes citykelpoinen citykoira kohtasi yhden urbaanin elämän haasteista. Citykani. Viiletti nenän edestä puistopolun yli pusikkoon. Citykoira säntäsi flexin mitan verran perään. Omistaja kelasi hihnaa takaisin viisi senttiä kerrallaan. Ei auttanut edes taskussa oleva taikuus. No, koira saatiin joten kuten kontrolliin ja ylipuhuttua jatkamaan matkaa, mutta aika pitkälle saatiin kulkea pihvitikun palasia syöttäen ennen kuin pusikkoon jäänyt elävä paisti unohtui.

Tämän jälkeen lenkki sujui ihan kivasti ja flexin tuoma liikkumatila on kyllä ihan kätevä juuri esim. puistossa ulkoillessa, kun koira voi käydä vähän sivummalla haistelemassa nurmikkoa ja pysähtyä ihmettelemään ilman, että ulkoiluttajan tarvitsee pysähtyä tai muuttaa suuntaa.