Tänään oli pentukurssin 7. kerta. Matkalla kouluun meinasi hermot mennä Lennun järjettömään sinkoiluun ja vetämiseen. Vetäminen alkoi taas, kuten parilla edelliselläkin kerralla, koulua lähestyttäessä. Ei toivoakaan, että olisin saanut huomion kiinnittymään itseeni ja päässyt palkitsemaan nätisti etenemisestä. Sellainen neliveto oli päällä, että pysähtyminenkään ei auttanut, vaan koira roikkui hihnan perässä vakuuttuneena siitä, että eteenpäin on päästävä keinolla millä hyvänsä. Etenimme viimeiset 300 metriä metrin kerrallaan, mutta mitään tolkkua toimintaan ei silti saanut.
Perille päästyämme aloitimmekin hihnakäytöksen harjoittelulla siten, että kaikki treenasivat samaan aikaan ja näin häiriönä oli edellisten kertojen muovitörppöjen sijaan koiria ja ihmisiä. Sisätiloissa homma toimikin kuin unelma, Lennu seurasi nätisti eikä häiriintynyt edes toisista koirista. Ei mitään ongelmaa. Mitenköhän tämän saisi toimimaan ulkonakin? Terrierin omapäisyys tulee varsin näyttävästi esiin, kun treenitilanteessa kiinnostavat namit eivät ulkona toimikaan, jos koira on päättänyt että maailmassa on muutakin tavoittelemisen arvoista… Kuluneen viikon aikana on harjoiteltu hihnassa kulkemista niin, että nätisti kulkemisesta on palkittu varsinkin niissä tilanteissa kun Lennu haluaisi mennä eri suuntaan tai ei haluaisi edetä ollenkaan. Hillittömän vetämisen rajoittamista ei oikeastaan ole päästy harjoittelemaan, koska sitä ongelmaa ei juuri esiinny muulloin kuin kouluun mentäessä ja sieltä poistuessa. Tavallisesti ongelmana on jo aiemmin mainitut väärään suuntaan hinkuaminen ja jahkailu. Mutta jatkamme harjoituksia.
Toisena harjoiteltiin leikkimistä ja leluista luopumista. Se sujui ihan kivasti. Sitten harjoiteltiin odottamista, eli samaa kuin viimeksi. Se sujuu myös Lennulta ihan hyvin, mikä johtuu varmasti myös luonteesta. Lennu on sen verran itsevarma tyyppi, ettei joudu paniikkiin vaikka emäntä vähän poistuu paikalta. Näiden lisäksi harjoiteltiin tervehtimistä ja odottelua niin, että oma koira jätettiin odottamaan ja käytiin tervehtimässä toisen koiraa. Itse kävin moikkaamassa Jänskää, ja ope-Liisa palkkaili sillä aikaa odottavaa Lennua. Kun ruokaa oli saatavilla ei Lennu edes huomannut, että lähdin…
Kotimatkan alku oli taas ihan päätöntä poukkoilua, mutta alkuinnostuksen jälkeen tahti vähän rauhottui. Matkalla onnistuttiin jopa ohittamaan pari koiraa mallikelpoisesti. Kotimatkan loppupäässä haasteeksi muodostuivat Hesburgerin hampurilaisten kääreet, ranskiskotelot ja limumukit, joita oli kylvetty tasaisesti pitkin matkaa. Puoli kilometria mentiinkin suunnilleen näin: ”Lennu, ei ota. Aha, otit kuitenkin. Irti. Hyvä, hieno poika. Ei ota. No, irti. Hyvä poika. Ei ota, se on roska. Höh, irti. Hyvä.”
Ensi viikolla tehoharjoitteluun otetaan hihnakäytös ja lisäksi harjoitellaan seisomista viikonlopun näyttelyä varten. Kosketuskepille voitaisiin keksiä joku uusi juttu sivulletulon lisäksi.
Lennu 