Kasvua ja kehitystä, eli Lennun ensimmäiset 6 kk

Ne vajaat 5 kuukautta, mitkä Lennu on meillä asunut, ovat menneet hujauksessa. On vaikea muistaa millainen Lennu alussa oli ja välillä tuntuu, että ainahan se on ollut tuon kokoinen. Totuus paljastuu kuitenkin valokuvista. Mutta nyt yritän muistella.

Lennu ensimmäisinä päivinä kotona

Meille tullessaan Lennu oli pieni, muutaman kilon painoinen otus. Mikään rääpäle se ei kyllä ollut silloinkaan, vaan on aina ollut aika jykevän oloinen tyyppi. Lennu oli mustan pentukarvan peitossa ja korvat olivat juuri samana päivänä nousseet pystyyn. Lennu kotiutui nopeasti ja otti tilan haltuun. Pissat tuli tyylikkäästi eteiseen levitetyn Hesarin päälle, joten se puoli meni hienosti alusta alkaen. Ensimmäinen yö sujui ihan rauhallisesti, vaikka kuulemma Lennu oli kerran pitänyt hakea olohuoneesta vinkumasta. Itse en tähän kuitenkaan herännyt. Pikkuhiljaa myös ulkoilu alkoi maistua, reittiä laajennettiin pikkuhiljaa puiston lähimmillä nurmialueilla. Hyvin nopeasti kävi myös ilmi, että kaikkea, mikä ei ole asfalttia, hiekkaa tai perus nurmikkoa piti maistaa. Sisällä Lennu leikki innokkaasti leluillaan, ja mm. ensimmäinen vinkulelu oli roskiskamaa jo ensimmäisen viikon jälkeen.

Toisen tai kolmannen viikon aikana kohtasimme ensimmäisen haasteen. Lennun mielestä ihmisten käsien, jalkojen ja oikeastaan minkä tahansa ruumiinosan näykkiminen oli paras leikki ikinä. Mitään ymmärrystä ei liiennyt sille, että ihmistä naskalihampaiden tiukka ote sattuu. Ja se sattuu aika paljon. Ja kädet olivat myös aika komeilla naarmuilla. Puremisvimman taltuttamiseksi kokeiltiin monenlaista: kieltämistä, vinkumista, murisemista, ärähtämistä, lelun tyrkyttämistä, niskasta tarttumista… Näistä ei juurikaan ollut apua. Lennu oli jo pienenä niin suuri painifani, että mikä tahansa huomio ja selättäminen oli vain hyvin toimivan leikin merkki. Niinpä kokeilimme eristämistä, ja se tuntui tehoavan vähän edellä mainittuja paremmin. Menon yltyessä liian villiksi Lennu joutui portin taakse eteiseen rauhoittumaan. Tämä auttoi jonkin verran, kun riiviö huomasi, ettei ihmisen akillesjänteessä roikkumalla saa aikaan leikkiä, vaan joutuu jäähylle. Parhaiten näykkimiseen auttoi kuitenkin koirakavereiden kanssa riehaaminen ja aika. Niin uskomattomalta ja kaukaiselta kuin se joskus tuntuikin, näykkiminen loppui ajan kanssa. Ongelma väheni, kun Lennu pääsi koirapuistoon purkamaan energiaa toisten samanlaisten kanssa ja loppui kokonaan kun hampaat vaihtuivat.

Tavaroiden syömisen kanssa meillä ei ole ollut ongelmia (toistaiseksi, koputetaan siis puuta, koska sitä ei tiedä mitä murrosikä tuo mukanaan). Ainoastaan sängyn kulman syömisestä jouduimme käymään neuvotteluja Lennun ollessa vajaat kolme kuukautta. Mutta sekin unohtui hyvin äkkiä. Osasyy tähän on varmasti se, että olimme kesälomalla pahimman hampaidenvaihtoajan. Lennu ei siis ollut käytännössä ollenkaan yksin silloin, eikä siten päässyt kohdistamaan pureskeluvimmaansa ei-toivottuihin kohteisiin. Hampaat Lennulla alkoivat vaihtua muistaakseni viikkoa ennen neljän kuukauden ikää, ja kokonaan ne olivat vaihtuneet vähän yli viiden kuukauden iässä. Kulmahampaat, joiden irtoamista piti tarkkailla, lähtivät onneksi itsestään. Uudet kulmurit kerkesivät tulla näkyviin ennen kuin vanhat väistyivät, mutta eläinlääkäriin ei kuitenkaan tarvinnut mennä. Ai niin, kyllähän pieniä tuhoja tuli: ainakin yksi postin paketti-ilmoitus meni parempiin suihin ja yhden verottajan kirjeen päälle pissattiin. Ja silloin, kun Lennu ei vielä osannut pidätellä ihan koko yötä, pääsi yleensä tuorein Hesari heti käyttöön, kun se sattui aina tipahtamaan luukusta juuri sopivaan paikkaan.

Toinen haaste näykkimisen lisäksi ilmaantui vähän vajaan kolmen kuukauden iässä suunnilleen, kun Lennu keksi haukkumisen ja yritti saada sillä huomiota ja vähän kommennella meitä. Se loppui kuitenkin aika pian. Huomioimattomuus tepsi siihen vaivaan. Nykyisin Lennu haukahtelee kimeästi innostuessaan tai oikein pahasti tylsistyessään. Tuhahtelulla säestetty möreä vahtihaukku kuuluu, jos jossain on Hyvin Epäilyttäviä Asioita. Lennu tuntuu onneksi tottuneen kerrostalon perusääniin niin, ettei (ainakaan toistaiseksi, taas koputellaan puuta) hauku postille tai muille rappukäytävän äänille eikä ovikellolle.

Lennu juhannuksena, eli vähän yli kolmen kuukauden ikäisenä

Fyysisiltä mitoiltaan Lennu on kasvanut tasaisen varmasti. Ja aika vauhdikkaastikin. Välillä on tuntunut, että poika on vähän pulska, mutta vähän ajan päästä se taas on näyttänyt venähtäneen pituutta ja korkeutta. Painon kehitystä ei ole kirjattu ylös, mutta rokotuskirjan mukaan painoa on 6.6. (12 vko) ollut 3,4 kg ja 30.6. (16 vko) 4,65 kg. 19.8. eli vähän yli 5 kk:n iässä painoa on ollut kotivaa’alla mitattuna jo 7,2 kg. Nyt, reilun 6 kk:n iässä painoa on jo 8,8 kg. Se tuntuu aika hurjalta, kun vertaa cairnin ihannepainoon, joka (ikivanhan) rotumääritelmän mukaan on 6,5-7,5 kg. Ei tuo kuitenkaan lihava ole, mutta ei hento tai hoikkakaan. Joten katsellaan.

Väristä kehkeytyi punainen, vaikka alkukesästä väri mustan pentukarvan alla vaikutti niin vaalealta, että ajattelin siitä tulevan vehnän värisen. Suht vaalea punainen se kuitenkin on. Pentukarva oli ennen trimmiä aika veikeää: karvojen kärjet olivat punaiset, puolet mitasta oli mustaa ja loput juuresta vaaleaa.

Harrastuksiin ennen syyskuun alussa alkanutta pentukurssia on kuulunut koirapuistossa riehumista, perus tottelevaisuustreeniä kotioloissa, puistokävelyjä ja kesällä mökkeilyä. Mökillä suurimmat hitit olivat myyränkolojen kaivaminen ja luiden piilottelu pitkin pihaa. Uimista kokeiltiin muutaman kerran, mutta Lennu ei ollut ainakaan ihan varauksettoman innostunut. Uida se kyllä osaa, mutta vesi elementtinä on hieman epäilyttävä. Pari kertaa Lennu kuitenkin juoksi itse sitä ollenkaan huomaamatta oma-aloitteisesti järveen. Näyttelyssäkin on käyty jo kerran, ja seuraava on edessä jo neljän viikon päästä, koska tänään ilmoittauduimme vähän ex tempore Lohjan pentunäyttelyyn, joka ei alunperin kuulunut suunnitelmiin…

Lennu kuuden kuukauden ikäisenä